Maailmaa pitäisi kehittää ihmisten ehdoilla.

Maailmaa pitäisi kehittää ihmisten ehdoilla. Siitä kaikki ovat vähintään samaa mieltä. Mutta esimerkiksi siitä, millaisten ihmisten ehdoilla maailmaa kehitetään. Kun me keskustelemme siitä mitä ihminen tarvitsee, niin me sitten kohtaamme sellaisen asian, missä se mitä ihminen tarvitsee poikkeaa huomattavasti siitä, mitä ihminen todella tarvitsee. Ja sitten se kenen tarpeita erityisesti otetaan huomioon on aina vähintään hiukan eriäviä käsityksiä. Mikäli ajattelemme tarpeita ammatillisesta näkökulmasta, niin sotilas tarvitsee erilaisia asioita kuin esimerkiksi kirjanpitäjä. Samalla tavalla voimme ajatella, että esimerkiksi yhtiöt erikoistuvat. Ne pyrkivät vastaamaan oman asiakasryhmänsä tarpeisiin. Ja sen takia meillä on erilaisia yhtiöitä, jotka keskittyvät tiettyiin kohderyhmiin. 

Mutta sitten kohtaamme sen asian, että yhtiön johdon, yhtiön työntekijöiden sekä osakkeenomistajien edut saattavat olla eriäviä. Samalla tietenkin meidän pitäisi erottaa toisistaan lyhyt- ja pitkäkestoiseen sijoitustoimintaan tähtäävien sijoittajien edut. Lyhytkestoinen sijoittaminen on tapa, jossa kurssinousussa olevien yhtiöiden osakkeita ostetaan, ja sitten ne saatetaan myydä heti eteenpäin. Ja tuolla tavoin pyritään saamaan sitten voittoa osakkeista. Ja juuri tuo lyhytkauppa on se, missä tehdään niitä miljoonia. Mutta samalla sen kautta voidaan hävitä miljoonia euroja tai dollareita muutamassa minuutissa. 

Voiko nykyään enää kukaan oikeasti vastata työelämän tarpeisiin? Välillä vaaditaan lisää digilaitteita, välillä taas digilaitteita halutaan kieltää, koska ne vievät yhtiön työntekijöiltä aikaa olla sosiaalisia. Samoin yhtenä päivänä etätöitä ylistetään, ja kaikilla pitäisi olla etätyötä. Ja välillä taas etätyön tuottavuus on todella alhainen, joten sen takia kaikkien pitäisi tulla toimistolle. Eikä kukaan voi sijoittaa 150 euroa esimerkiksi kirjoituspöytään, ja jokaisen työntekijän tulee istua 8h tuijottamassa läppärin kameraa. Eli he eivät saa edes kahvikuppia täyttää ilman työnjohdon lupaa. 

Samoin työnjohto mielellään antaa kuitenkin esimerkiksi kännykän kotiin, ja sitten esimerkiksi sähköpostien lukeminen on asia, josta keskustellaan. Pitääkö työpaikan maksaa tuostakin ajasta? Samalla kuitenkaan ei muisteta, että on mahdollista estää esimerkiksi työpaikan kännyköiden ja datalaitteiden käyttö työajan ulkopuolella. Ja sen työpaikan kännykän voi jättää myös työpöydälle. Eli jos sattuu olemaan sellainen tapaus, että työpaikalla ei ole etätyötä, niin silloin voidaan työpaikan kännykät sekä läppärit jättää vaikka kotiin. Ja pelit pelataan tietenkin omilla läppäreillä tms. Joten onko niin että noita täpötäyteen kaupunkiasuntoon ahdettuja työpöytiä ei voi käyttää mihinkään muuhun kuin omaan etätyöpäivään? 

Siis kenen tai minkä ehdoilla työelämää kehitetään? Kehitetäänkö sitä osakekauppiaiden, yhtiön johtokunnan vai yhtiön työntekijöiden ehdoilla? Vai kehitetäänkö sitä mahdollisesti tekoälyn, algoritmien sekä muun teknologian ehdoilla? Toisaalta jos ajatellaan että työelämää kehitetään siten, että pääasiallinen fokus on rahan tekemisessä, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että työelämää kehitetään rahan ehdoilla, jolloin kaikesta mistä vain voidaan säästää säästetään. Ja juuri tekniikkakeskeisyys on asia, mikä ei ehkä ole aina täysin ymmärretty. 

Me emme voi kehittää työelämää ilman tekniikkaa. Jos emme hyödynnä tekniikkaa, niin silloin joku muu sitä hyödyntää. Samalla meidän on otettava huomioon se teknologia, jota jo on käytössä. Eli emme voi oikeasti vain sivuuttaa esimerkiksi älypuhelimia, eli se että älypuhelin on jossain laatikossa ei tee siitä olematonta. 

Toki kännykkäparkit ovat hienoja ajatuksia. Mutta niiden pitää olla sellaisia, että niihin voi turvallisin mielin jättää kännykän koko päiväksi. Ja sitten me kohtaamme sellaisen ajatuksen, että mitä jos vaikka meidän työpaikassamme kielletään tekoälyn käyttö? Tekoäly kun ei ole sellainen asia, mikä kuuluu työelämän ajatukseen siitä, että ihmisen pitää tehdä tuottavaa työtä 8 tuntia päivässä, eikä edes kahvilla tai vessassa saisi käydä. Tekoäly voisi olla loistava väline, jonka avulla voidaan lisätä työyhteisön sosiaalisuutta ja aikaa myös esimerkiksi asioiden syvällisempään opetteluun. 

Näin käytettynä tekoäly varmasti auttaa työyhteisöä menestymään. Se antaisi tilaa myös innovoida uusia tuotteita.  Mutta jostain syystä tekoäly nähdään uhkana, josta ei seuraa mitään hyvää. Tekoäly tekee monia asioita nopeammin kuin ihminen tekee siitä välineen, jolla voidaan tehdä paljon hyvää.  Se että esimerkiksi koodaaja voisi hyödyntää tekoälyä ja sen kautta hän saisi myös aikaa sosiaalisten taitojen ylläpitoon koetaan kuitenkin uhkana tai laiskotteluna. Ja se että joku alkaa tehdä töitä nopeammin tietenkin aiheuttaa painetta vähentää työvoimaa, kun mikään työpaikka ei turhasta maksa. 

Nykyisessä työelämässä työntekijä on ikään kuin robotin asemassa. Hänen tehtävänsä on tehdä työtä, mikä tietenkin on varmaan yhtiön edun mukaista. Mutta kun työelämää kehitetään, niin se joka aina ensin kärsii muutoksista on juuri työläinen. Jos yhtiön tulos ei vastaa tavoitetta, niin hän saa lähteä kävelemään. Jos yhtiön tuotantomenetelmät muuttuvat, niin työläisen oletetaan muuttuvan noiden menetelmien mukaan. Kaikki onnittelut onnistuneesta työstä menevät työnjohdolle, mutta työn tekijöitä ei juurikaan käydä onnittelemassa. Eli työntekijän tehtävä on tehdä työt kunnolla, ja jos hän ei sitä osaa, niin silloin hän saa lähteä etsimään uutta työpaikkaa. 

Kertakäyttökulttuuri on nykyään iskenyt myös työelämään. Työläisistä joiden ura on alkanut jossain määrä-aikaisissa työsuhteissa ovat jostain syystä jumittuneet noihin työvoimapalveluiden kautta hankittuihin työpaikkoihin. Eli kun he tulevat sisään yhtiöön, niin noilla pätkätyöläisillä on taskussaan tieto siitä, milloin viimeinen työpäivä on. Nämä pätkätyöläiset ovat ikään kuin kertakäyttötuotteita, jotka kerran kävelevät yhtiöön sisään, ja sitten kun he lähtevät ulos luovutettuaan avaimensa, niin heitä ei enää tuossa samassa yhtiössä kaivata. 

Kuitenkin me voimme varmaan arvottaa asioita siten, että työntekijä on puhelintaan arvokkaampi. Ja sitten kun puhutaan tekoälystä ja sen käytöstä asiakaspalvelussa, niin tekoäly ei suutu eikä tekoälyllä ole huonoja päiviä. Ihmisillä sen sijaan on huonoja päiviä, ja joskus ei asiakaspalvelija enää jaksa hymyillä ja olla asiallinen, mikä sitten vaikuttaa esimerkiksi myyntiin sekä asiakkuuksiin. 

Eli kun pätkätyöläistä ei enää tarvita, niin hänet heitetään roskiin. Noita pätkätöitä tekeviä eivät usein koske esimerkiksi työpaikan muut edut kuin palkka. He saattavat tehdä työtä aivan yksin. Tai sellaiseen aikaan, että kukaan muu ei silloin ole työssä. Ja se mikä usein myös unohtuu on se, että juuri pätkätyöt ovat niitä opiskelijoiden perinteisiä työsuhteita. Mikäli opiskelija ei saa töitä, niin hän joutuu istumaan hyvin tylsillä luennoilla. 

Ihminen kohtelee muita samalla tavoin, kuin häntä itseään on kohdeltu. Ja sen takia meidän pitää muistella sitä, että mistä ne kamalat pomot tulevat? Onko ehkä kenelläkään käynyt mielessä, että esimerkiksi ekonomit joutuvat lukemaan todella paljon, jos mielivät saada tutkinnon valmiiksi? Ja mikä sitten motivoi noita ihmisiä opiskelemaan? 

Pomon paikka työyhteisössä on olla yhteisön ulkopuolella. Työyhteisön sisäisten ristiriitojen ratkaisu on asia, mikä on johtajan työssä kaikkein vaativinta. Jos esimerkiksi vastaan tulee tapaus, jossa toinen työntekijä syyttää toista ahdistelusta, niin silloin pitää tapausta katsella viileästi. Jos väärää ihmistä uskotaan väärässä paikassa, niin seuraukset ovat kamalat. Ja me tiedämme että kaikki ihmiset voivat tai osaavat valehdella. 

Onko agile menetelmä hyvä vai huono toimintamalli?

Modulaarista projektimallia voidaan verrata Lego-rakentamiseen. Samoja moduuleja voidaan käyttää useisiin eri tarkoituksiin. Tuolloin projektin työntekijöiden vastuualue muuttuu kapeammaksi, joten he voivat syventyä tarkemmin kapeamman sektorin osa-alueeseen, mikä toivon mukaan lisää tehokkuutta. Mutta samalla se muuttaa työn yksipuolisemmaksi sekä erottaa projektin osa-alueita toisistaan. 

Varsinkin ohjelmointityössä ns. agile malli on tällä hetkellä suurinta, mitä projektinhallinnan saralla on tehty. Yhtiöt ostavat kilpaa agile-kursseja, jossa tuota mallia opetetaan suurelle joukolle ihmisiä, joiden pitää johtaa projekteja. Usein unohdetaan että mikään teoriassa opetettu malli ei ole sellainen, että se suoraan sopii käytännön elämään. Kun agile mallia siirretään teoriasta käytäntöön, niin esimerkiksi palaverien väli pitää suhteuttaa tarpeeseen. Ja noiden palaverien avulla pitäisi myös kerätä oikeaa tietoa projektin tilasta, eikä vain sitä mitä johtaja haluaa milloinkin kuulla. 

Palaverien tarkoitus ei ole se, että niitä pidetään niiden itsensä takia. Palaverit pidetään siksi, että projekteissa olevat epäkohdat tai ongelmat tulevat esiin. Palaverien tarve korostuu silloin, jos projektissa on ongelmia. Ja jos projekti sujuu kuten pitäisi, niin silloin palavereille ei ole niin suurta tarvetta. Mutta miten saadaan ihmiset kertomaan se, että projektissa on ongelmia?

Ja ongelmat voidaan ratkaista vain, jos ne ovat sellaisten ihmisten tiedossa, jotka voivat niitä ratkoa. Jos ongelma kuten se, että joku ei osaa työtään ei tule esimiesten tietoon, niin silloin ongelmaan ei voida puuttua. Tietenkin ongelmaan puuttujalla pitää olla sellaiset valtuudet, että hän voi joko erottaa pätemättömän työntekijän tai siirtää hänet toisiin tehtäviin. 

Agile tai ns. "Ketterä" kehitysmalli perustuu ajatukseen, että projektin johto kerää jatkuvasti palautetta siitä, mitä alaiset tekevät. Ja usein puhutaan siitä, että kyseinen malli tappaa vähintään luovuuden, lisää stressiä sekä muuttaa projektiryhmien osaamista kapea-alaisemmaksi. Tuo viimeinen asia johtuu siitä, että agile-mallissa projektiryhmän osaset ikään kuin erotetaan toisistaan soluiksi. Tuolloin jokainen solu työskentelee vain yksittäisen projektin osasen tai moduulin parissa. Ja tätä mallia perustellaan sillä, että näin ei ohjelmoijien tai muiden projektityöhön osallistuvien tarvitse osata kaikkea. Riittää että he osaavat oman kapean erikoisalansa, ja sen he sitten osaavat hyvin. Se aiheuttaa tietenkin työn yksipuolistumista sekä lisää omalla tavallaan stressiä. 

Mutta miten sitten tuo oma kapea sektorinen moduuli saadaan liitettyä yhteen muiden kapea-alaisten moduulien kanssa, niin että ne muodostavat dynaamisen kokonaisuuden. Eli periaatteessa agile-malli on sellainen, että siinä käyttöliittymien tekijät työskentelevät ilman yhteydenpitoa muihin projektin osa-alueiden kanssa työskenteleviin henkilöihin. Tuolloin esimerkiksi tietokannat ja muut vastaavat asiat kuten käyttöliittymien yhdistäminen tietokantoihin tehdään kaikki erikseen, ja sitten tietenkin tuo tuo syvällisyyttä, mutta samalla myös yksipuolisuutta projektiin. 

Kuitenkin olisi hyvä tehdä ainakin kerran projektin puolivälin paikkeilla sellainen palaveri, jossa kaikki projektin osa-alueet tai projektitiimit voivat yhdessä pohtia sitä, miten kokonaisuus saadaan toimimaan tehokkaasti sekä näyttämään hyvältä. 

Modulaarisen agile-mallin avulla voidaan luoda erilaisia moduuleja, joita sitten liitetään uusiin projekteihin. Sen takia näitä malleja kutsutaan joskus Lego-projekteiksi. Nuo moduulit ovat ikään kuin Lego-palikoita, joita voidaan liittää toisiinsa useilla eri tavoilla. Idea on se, että esimerkiksi tietokantoja ei tarvitse tehdä erikseen jokaista projektia varten, vaan se riittää, että tietokantojen nimet muutetaan, ja ne asennetaan erinimisiin kansioihin. Tuolloin riittää, että tietokantojen polkujen osoitteet vaihdetaan, mutta se mitä, tällainen tekee tietoturvalle on asia, josta voidaan keskustella. 

Joskus tätä mallia verrataan tilanteeseen, jossa auton moottori, jarrut sekä runko suunnitellaan erikseen. Siis kun esimerkiksi ohjelmistoja tehdään, niin silloin käyttöliittymän pitäisi toimia tehokkaasti sekä luotettavasti yhdessä kokonaisuuden kanssa. Tietoturva on nykyään jokaisen  huulilla oleva asia, ja se pitäisi integroida jokaiseen tuotteeseen, eli se ei saa olla mikään erillinen, kaikesta irrallaan oleva abstraktio. Agile malli voi olla erittäin hyvä ja tehokas tapa hallita projekteja. Sen takia tuon asian tiimoilta pidetään erittäin paljon koulutuksia. 

Mutta jos agile mallia toteutetaan väärin, niin siitä tulee valtava stressitekijä. Siis jos agile mallia viedään käytäntöön, niin silloin pitäisi muistaa se, että palavereja ei pidetä niiden itsensä takia. Samoin palavereissa alaisten pitäisi uskaltaa tuoda esiin myös se, jos työ ei onnistu. Joten olisi ehkä hyvä kysyä kaikilta erikseen esimerkiksi ryhmäsähköpostin tai pikaviestimen välityksellä, että onko heillä jotain ilmoitettavaa? Ja samalla pitäisi esimiehen myös käväistä katsomassa, miten työ oikeasti edistyy. Nimitäin ongelma on siinä, että esimiehille kerrotaan paljon sellaista, mitä alaiset luulevat heidän haluavan kuulla. 

Ja esimerkiksi oman epäonnistumisen myöntäminen on asia, mistä on työelämässä tehty jotenkin noloa. Sen takia joissakin yhtiöissä on sellainen ilmapiiri tai asenne, että omaa osaamattomuutta salaillaan loppuun asti, koska alainen pelkää saavansa potkut. 

https://www.tivi.fi/uutiset/tietoturvalegenda-tylyttaa-agile-menetelmia-tuhoavat-innovaatiot/d27d8cff-64e7-4777-afce-34ba0ef7360b

Biomimetiikka jäljittelee luontoa.

Biomimetiikka on tieteen osa-alue joka jäljittelee luontoa. Luontoa voidaan jäljitellä monella tavalla. Esimerkiksi B-2 "Spirit" stealth pommikone on saanut inspiraation haukasta. Ja kuten yllä olevasta kuvasta voitte nähdä, niin haukka on hyvin paljon B-2 pommikoneen näköinen. Samoin eräitä stealth-veneitä on rakennettu siten, että ne jäljittelevät muotoilultaan pesässään istuvaa rastasta. Mutta biomimetiikka on paljon muutakin kuin vain muodon jäljittelemistä. 

Erittäin mielenkiintoinen toiminnallisten ominaisuuksien jäljittely on tankkeihin sekä lentokoneisiin suunniteltu LCD pinta, jonka avulla kyseinen väline muuttuu läpinäkyväksi. Tuollainen järjestelmä perustuu vastakkaisella puolella oleviin kameroihin, joiden avulla kohteen pinta saadaan jäljittelemään kameleontin ihoa. Kun toisella puolen oleva kamera lähettää kuvan toisella puolen oleviin näyttöihin, niin silloin kohde muuttuu läpinäkyväksi.

Haukka yllä ja B-2 Spirit alla ovat esimerkki biomimetiikasta. 

Biomimetiikka voi tarkoittaa myös esimerkiksi elävien organismien toimintojen jäljittelemistä. Esimerkiksi itseään kopioivat robotit, joita kutsutaan Von Neumann-koneiksi jäljittelevät solujen jakautumista. Periaatteessa me voisimme tehdä keinotekoisen, tekoälyn ohjaaman keinotekoisen organismin hyvin helposti. Tuo keinotekoinen solu voisi olla tehdas, joka hyödyntää robotteja raaka-aineiden etsinnässä, ja sitten kyseinen väline voisi toimia kuin valtava 3D printteri, joka luo uusia automaattisia tehtaita. 

DNA molekyyli pitää sisällään kaiken geneettisen tiedon, jota solu tai mikä tahansa muu elävä olento tarvitsee kyetäkseen kopioimaan itsensä. Joten voimme sanoa, että DNA molekyylit ovat molekyylien kokoisia Von Neumann koneita. Ja vasta vähän aikaa sitten ovat Tokion yliopiston tutkijat onnistuneet luomaan epäorgaanisen kaksoiskierremolekyylin, joka käyttäytyy kuin DNA. 

Kyborgi heinäsirkka. 

Tuollainen keinotekoinen DNA molekyyli voi ohjata esimerkiksi nanokoneita. Ja biotekniikka hämärtää elävän olennon ja robotin välistä eroa. Esimerkiksi bakteeri joka on ohjelmoitu tuhoamaan muita bakteereja voidaan määritellä biorobotiksi. Ja mikropiirien avulla ohjattua bakteeria voidaan kutsua miniatyyriseksi kyborgiksi 

Samoin hyönteiset, joita ohjataan mikropiireillä voivat olla biorobotteja. Jo nyt on käytössä esimerkiksi kyborgi-torakoita, joita ohjataan mikropiireillä. Mutta myös esimerkiksi yksittäisiä soluja sekä basilleja on varustettu mikropiireillä, joiden avulla niiden toimintaa manipuloidaan. 

Mutta kuten tiedämme, niin Von Neumann-kone voi olla myös virtuaalinen. Tuo virtuaalinen Von Neumann kone on tietokonevirus. Kyseessä on tietokoneohjelma joka tekee itsestään kopioita, joten se käyttäytyy kuin oikea, luonnollinen virus. 

Biomimetiikan äärimmäinen sovellus ovat tekoälyt, jotka toimivat kuin ihmisen aivot. Nuo tekoälyt ovat valtavan suuria tietokantarakennelmia, jotka osaavat yhdistellä tietokantoja uusiksi muotoutuviksi kokonaisuuksiksi.  Jos tuollainen tekoäly kytketään yhteen fyysisen robotin kanssa, niin silloin tekoäly voi muodostaa uusia tietokantayhteyksiä kuten ihmisaivot tekevät. 

Jos robotti ei osaa jotain asiaa, niin silloin ohjelmoijat luovat sille uuden tietokannan. Tuo tietokanta pitää tietenkin kytkeä toiseen tietokantaan, joka sisältää kuvauksen tapahtumasta, johon kyseinen tietokanta reagoi. Kuten huomaamme, niin biomimetiikka on hyvin laaja ja mielenkiintoinen tieteenala, joka tekee mahdolliseksi luoda uusia ja tehokkaita koneita. 

Mutta biomimetiikkaa käytetään myös markkinoinnissa. Eli mediakanavan kannalta on aivan sama mitä sen sivuilla esitetään, oli se perinteinen tai sosiaalisen median kanava. Se millä on väliä on se, että ihmiset kerääntyvät seuraamaan kanavalla näkyviä mainoksia, sekä ostamaan paljon niillä näkyviä tuotteita. 

Mutta kuten tiedämme, niin biomimetiikkaa käytetään ilmeisesti jo nyt sosiaalisen median ja käyttäytymistieteiden yhdistelmissä. Eli käyttäytymisemme määrittelee sitä, mitä sosiaalinen media näyttää meille mihinkin kellonaikaan. Käyttäytymistieteet ovat uusi markkinoinnin väline, ja markkinoinnin tarkoitus on luoda meille tarve hankkia jotain uutta. Ja kun hankimme jotain uutta, niin samalla kerromme jotain itsestämme uusille algoritmeille. Mainonnan tarkoitus on pakottaa tai luoda tarve hankkia uutta. Eli kun saamme ilmaiseksi käyttää jotain tuotetta, niin se ei tarkoita sitä, että emme anna tuotteelle mitään. 

Kun puhutaan esimerkiksi mainosrahoitteisesta mediasta, niin silloin median kannalta tärkeintä on se, että ihmiset näkevät sen mainokset. Se mitä muuta ihmiset sitten tekevät on median kannalta aivan sama, kunhan se saa aikaan sen, että ihmiset katsovat sen alustalla esitettyjä mainoksia. Siis tuon asian kannalta tärkeintä ei ole se, mitä median sisältö on. Tärkeintä on se, että ihmiset katsovat mainoksia. 

Sosiaalisen median käyttö on yksityiselle käyttäjälle usein ilmaista, ja sen takia sitä käytetään paljon. Mainostajat maksavat sosiaalisen median vaatimat palvelimet ja muut vastaavat asiat. Eli mainostajien tarkoitus on saada ihmiset katsomaan mainoksia, mikä tietenkin tuo tarpeen kohdentaa mainoksia tietyille kohderyhmille. Ja siksi sosiaalisen median algoritmit keräävät meistä kaikista tietoja. Se että on olemassa maksullisia sovelluksia, joiden vakuutetaan olevan sellaisia ettei dataa kerätä ei takaa sitä, etteikö sovellus kuitenkin kerää dataa. 

Tuo kerätty tieto tietenkin tekee mahdolliseksi rakentaa meistä kaikista psykologisia profiileja, mutta sitten me kohtaamme toisen raadollisen asian. Nimittäin sosiaalinen media on vain yksi medioista, jotka kilpailevat keskenään siitä, miten paljon me käytämme niiden ääressä aikaa. Jos istumme kaiken aikaa sosiaalisessa mediassa, niin joku muu media menettää siinä sitten katsojan, joka voisi käyttää aikansa tuon toisen median mainosten parissa. Eli kuten me tiedämme, niin me TVssä ei elokuvia esitetä siksi, että katsojat pitävät niistä. Niitä esitetään siksi, että niiden avulla kerätään katsojia katsomaan mainoksia. 

https://scitechdaily.com/dna-doppelgangers-scientists-develop-artificial-molecules-with-life-like-properties/

https://yle.fi/a/74-20104143

Mitä yhteistä on Tsushiman Salmen meritaistelulla, tekoälyllä sekä Venäjän asevoimien uudistuksilla?

Venäjän asevoimien uudistaminen on varmaan ollut pitkään esimerkiksi Vladimir Putinin asialistalla. Mutta ongelmia on tullut eteen, ja se mikä sitten on suoraan sanottuna estänyt uudistamisen on muutosvastarinta. Eli kukaan ei halua luopua asemastaan siksi, että asevoimien toimintaa saadaan tehostettua, mikä on sitten ollut esimerkiksi Ukrainan pelastus. Tuolla tavoin voidaan sanoa, että historia toistaa taas itseään totutulla tavalla. 

Tsushiman salmen meritaistelussa vuonna 1905 Venäjän ylivoimainen laivasto hyökkäsi Japanin alivoimaisen laivasto-osaston kimppuun, ja silloin Venäjän laivaston ylivoiman piti olla musertava. 11 taistelulaivaa vastaan neljä taistelulaivaa olivat voimasuhteet, joiden takia Venäjä uskoi voittavansa helposti. Toki Japanilla oli hienoinen ylivoima panssariristeilijöissä ja panssarikansiristeilijöiden määrissä, mutta nämä alukset eivät pärjäisi taistelulaivoille. Venäjän upseerit eivät kuitenkaan ottaneet huomioon torpedoita, ja japanilaiset torpedoveneet upottivat tai kaappasivat Venäjän laivaston. 18 sota-alusta upposi, ja Japani valtasi kuusi noista venäläisistä aluksista. Japani menetti itse vain kolme torpedovenettä. 

Sanotaan että Tsushiman tappio johtui siitä, että venäjän laivaston upseerit eivät olleet päivittäneet koulutustaan, ja he eivät näin ollen osanneet varautua torpedoveneiden iskuihin. Sama asia sitten on ollut Venäjän asevoimien kompastuskivi meidän päiviimme asti. Venäläiset upseerit eivät käy jatkokoulutuksessa tai asevoimien varustusta ei haluta uusia, koska se vaatisi upseereilta uudelleen kouluttautumista. Ja kuten tiedämme, niin venäläisellä upseerilla on paljon muutakin tekemistä kuin istua jossain kursseilla, joissa käydään läpi uusia asejärjestelmiä. 

Ja tuo asenne johtaa tietenkin siihen, että kalusto joka sopeutetaan vanhentuneisiin taktiikoihin aiheuttaa suuria ongelmia nykyaikaista sodankäyntiä ajatellen. Saattaa olla että Venäjällä pelätään sitä, että alainen huomaa esimiehen olevan jotenkin ulkona jostain ratkaisuista, ja sen takia tuota koulutusta ei päivitetä. Ja sen ajattelutavan seuraukset ollaan huomattu esimerkiksi Tsushman salmessa vuonna 1905, ja paljon myöhemmin Ukrainan sodassa. 

Tekoäly on uusin sekä pelätyin väline. Se aiheuttaa mullistuksen sekä siviilien että sotilaiden toimintatavoissa. Tekoälyn sekä laajojen kielimallien avulla voidaan koko taistelukenttä verkottaa yhteen. Ja sen takia tekoälyyn pitää suhtautua välineenä, jonka avulla voidaan toimintaa tehostaa läpi koko komentoketjun. Jos tekoälyyn suhtaudutaan väärin, eli sen käyttöönotto tai kehitys kielletään, niin edessä saattaa olla tappioita, jotka ovat tuon legendaarisen Tsushiman salmen tappion veroisia. 

Tekoäly voi tehostaa työelämää monella tavalla, mutta jos sitä ei osata käyttää oikein, niin silloin tuloksena on helvetti. Nykyaikaiseen työelämään kuuluu omien taitojen ylläitäminen sekä myös osaamisen päivittäminen siten, että osaaminen vastaa nykyajan vaatimuksia. Jos emme kykene vastaamaan nykyajan asettamiin vaatimuksiin tai käyttää uusia työkaluja, niin voimme olla varmoja siitä, että me emme tule menestymään. Tuon takia myös yliopistossa opiskelleiden pitäisi aina silloin tällöin vaivautua kursseille tai sitten itse opiskeltava uusia asioita. Kuitenkin pahin karhunpalvelus koko yhteiskunnalle tehdään silloin, jos lähdemme suoraan estämään tekoälyn käyttöä, koska pelkäämme omien työpaikkojemme puolesta. 

Liike-elämässä tekoäly on loistava apuri. Jos haluamme esimerkiksi sijoittaa osakkeisiin, niin tekoäly joka voi seurata tuhansia tai jopa miljoonia kohteita tekee tappioiden tekemisestä mahdottoman. Eli tekoäly voi sijoittaa rahaa jopa miljooniin kohteisiin sekä myydä ja ostaa osakkeita erittäin nopeaan tahtiin. Tuolloin ehkä tuhansia kauppasuorituksia tehdään sekunnin sisällä. Ja mikään ihminen ei tuota asiaa kykene edes käsittelemään. Tuolla tavoin voidaan suurella määrällä pieniä panoksia tehdä suurta voittoa. 

Tekoäly on väline, joka voi tehostaa kaikkea mahdollista työtä. Se voi valita esimerkiksi autojen reitit siten, että ajan ja polttoaineen käyttö on mahdollisimman tehokasta. Samoin se voi suunnitella reitit sekä verkottaa työmaat siten, että esimerkiksi tauot pidetään synkronoidusti. Tekoäly voi myös neuvoa esimerkiksi asentajia siinä, että mitä heidän pitäisi tehdä. Eli se voi kaivaa kytkentäkaaviot ja muut tarvittavat ohjeet valmiiksi sekä myös tilata mahdolliset erikoistarvikkeet. Joten jos kohtaamme uusia haasteita, niin meidän pitää vain kyetä mukautumaan tilanteeseen sekä hankittava sellaiset taidot, että voimme vastata haasteeseen. 

https://www.verkkouutiset.fi/a/karu-arvio-venajan-laivastosta-lahinna-neuvostoajan-jaanteita/#af0c6c1a

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsushiman_meritaistelu

Tekoäly voi tehdä paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa.

Tekoälyn negatiivisia puolia hehkutetaan paljon, mutta samalla unohdamme sen että yhden kauhistus on toisen mielestä täysin oikein. Eli vaikka EUssa hehkutetaan tekoälyn kehityksen moraalista sekä eettistä ohjaamista lainsäädännön kautta, niin me valitettavasti emme elä maailmassa, missä kaikki ihmiset noudattavat samaa moraalis-eettistä koodistoa, kuin mihin olemme EUssa ja länsimaissa tottuneet. Se mikä on hyvää ja mikä on pahaa riippuu ihmisen omasta ajattelutavasta sekä tahdosta. Joten me varmaan kaikki joudumme myöntämään, että esimerkiksi Putin sekä hänen tukijansa ovat henkilöitä, joiden mielestä tarkoitus pyhittää keinot. 

Putin ja hänen taustavoimansa sekä liittolaisensa ovat varmasti kiinnostuneita esimerkiksi tekoälyn tiedustelu- ja valvontasovelluksissa sekä niiden kehittämisessä. Tekoälyn avulla voidaan esimerkiksi vakoiluohjelman koodia muunnella erittäin tehokkaasti. Ja juuri tämä ominaisuus saa aikaan sen, että tekoäly on niin tehokas väline varsinkin väärin käytettynä. 

Se mikä sitten on tekoälyn väärinkäyttöä on taas siitä kiinni, mikä määritellään väärinkäytöksi. Kun Israelin asevoimat käyttää tekoälyä pyssymiesten tunnistamisessa, niin Israelin asevoimien mielestä kyseessä on tietenkin tekoälyn oikea käyttö. Jos taas salamurhaaja käyttää lennokkia murhatessaan vaikkapa työnantajansa poliittisen vastustajan, niin se on lennokkien sekä tekoälyn väärin käyttöä. Ja lennokit voidaan varustaa kasvojen tunnistamiseen perustuvilla kohteentunnistus ohjelmistoilla. Ja noiden lennokkien tai nelikopterien avulla voidaan suorittaa isku keskelle väkijoukkoa. 

Kub me pohdimme esimerkiksi autoritaristen valtioiden johtajien suhdetta tekoälyyn sekä sen käyttöön, niin heidän näkökulmansa mukaan valtion eli heidän itsensä turvallisuus menee kaikkien muiden asioiden ohitse. Ja sen takia he panostavat tekoälyn käyttöön sekä kohdennetuissa asejärjestelmissä sekä ihmisten valvonnassa. Periaatteessa jo nykyinen teknologia mahdollistaa esimerkiksi automaattisen kasvojen tunnistamiseen perustuvan droonien avulla tehdyn hyökkäyksen sekä salamurhan keskellä väkijoukkoa. Tekoäly on periaatteessa pelkkä tietokoneohjelma, jonka koodi voidaan teettää esimerkiksi jossain BRICS maassa. 

Ja vaikka esimerkiksi henkilöiden kasvojen tunnistamiseen valmistetun koodin tuottamista EUssa rajoitetaan ankarasti, niin kuitenkin kuka tahansa voi matkustaa vaikkapa Intiaan sekä tehdä siellä tilauksen tuollaisesta ohjelmistosta. Ja sitten huonosti palkatut intialaiset koodaajat hoitelevat tuon tuotteen USB tikulle, jonka voi mukavasti tuoda taskussa kotimaahan sekä ladata johonkin drooniin.  Kun siis puhumme tekoälystä, niin puhumme samalla monitoimisesta työkalusta, joka tulee mullistamaan ihmisten elämän.

Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi tietoturvasta vastaavien ihmisten pitää tuntea vihollisensa. Heidän pitää myös kyetä luomaan vastatoimenpiteitä tekoälyn tuomia uhkia vastaan. Ja samalla tietenkin ihmisten pitää huomioida sekin, että yksityisyyttä voidaan käyttää väärin, eli vaikka kukaan meistä ei halua, että meitä kuvataan kalsareissa, niin myöskään paikallinen huumekauppias ei varmaan halua menettää yksityisyyttään. Ja tietenkin myös esimerkiksi Vladimir Putin varmasti haluaa tietää aivan kaiken mitä hänestä puhutaan. 

Se mikä tekee jokaisesta tuotteesta turvattoman on se, että sen tuottaja ei tunne sitä, mihin tuotetta voidaan käyttää. Mikään tuote ei ole puhtaasti hyvää palveleva asia. Vaan jokaista tietoturvatuotetta voidaan käyttää väärin. Jos ihminen tilaa tuotteen jossa on tietyt ominaisuudet, niin silloin pitää tilauksen vastaanottajan tajuta tuosta vaatimusmäärittelystä, jos tuotteen tilaaja aikoo tehdä tuotteella asioita mitä hän ei halua muiden tietävän, kuten esimerkiksi valvoo alaisten koteja jonkun valvontaohjelman avulla. Tietyt ominaisuudet tekevät ohjelmistosta valvonta- tai jopa hyökkäysvälineen, ja jos noita ominaisuuksia vaaditaan, niin silloin pitää tilauksen vastaanottajalla pirahtaa hälytyskello, että tuotetta aiotaan käyttää vakoiluun tai jopa ohjuksen ohjausjärjestelmissä. 

Tekoälyn kehittämistä säätelevä laki on oikeasuuntainen toimenpide. Mutta me emme voi odottaa, että V. Putin sekä muut BRICS johtajat noudattavat samoja periaatteita. On naiivia olettaa etteivät esimerkiksi rikolliset käytä tekoälyä. Kun tekoälyn kehittämistä johdetaan, niin silloin tietenkin johtajan täytyy tuntea tuotteensa sekä tuotteen erityispiirteet.

Pahimmillaan tuossa johtamisessa tehdään sellainen virhe, että aletaan johtaa yhtiöitä tai niissä tapahtuvaa kehitystä, eikä tiedetä mitä oikeastaan edes johdetaan. Ja jos sitten lähdetään ottamaan vääriä tilauksia sisään, niin silloin pahimmassa tapauksessa joku tilaa FSBlle uuden valvontaohjelman suomalaisesta yhtiöstä. Se että laki on olemassa ei riitä, sitä pitää myös valvoa. Samalla kuitenkin pitää huolehtia siitä, että kyber- ja muu valtiollinen turvallisuus on taattua myös silloin jos Venäjä kehittää tekoälyyn perustuvia kyberhyökkäysvälineitä. Jos emme kykene vastaamaan tuohon uhkaan, niin silloin olemme pulassa. 

https://yle.fi/a/74-20102199

EU sai vihdoin aikaan tekoälyä säätelevän lainsäädännön.

Tekoäly jaetaan neljään kategoriaan.

"Säädös luokittelee tekoälyjärjestelmät neljään eri luokkaan. Suurin osa järjestelmistä – esimerkiksi roskapostisuodattimet – kuuluu minimaalisen riskin luokkaan. Tähän luokkaan kuuluvilla järjestelmillä ei ole tekoälysäädöksessä asetettuja velvoitteita."  (Tivi.fi/EU:n tekoälysäädös tuli voimaan – tällainen tekoäly on nyt kiellettyä)

"Erityisen avoimuusriskin luokkaan kuuluvat muun muassa tekoälykeskustelusovellukset ja syväväärennökset. Näiden järjestelmien pitää kertoa käyttäjilleen, että he ovat vuorovaikutuksessa koneen kanssa tai katselevat keinotekoisesti luotua sisältöä. " (Tivi.fi/EU:n tekoälysäädös tuli voimaan – tällainen tekoäly on nyt kiellettyä)

"Suuren riskin järjestelmiin kohdistuu tiukkoja vaatimuksia. Järjestelmiä käyttäessä täytyy hyödyntää muun muassa riskienvähentämisjärjestelmiä, yksityiskohtaista dokumentointia ja ihmisten suorittamaa valvontaa. Tähän luokkaan kuuluvat esimerkiksi rekrytoinnissa käytettävät tekoälysovellukset. " (Tivi.fi/EU:n tekoälysäädös tuli voimaan – tällainen tekoäly on nyt kiellettyä)

"Jotkut tekoälyjärjestelmät ovat nyt täysin kiellettyjä. Kielletyn luokan tekoälyjärjestelmät muodostavat komission mukaan ”selkeän uhan ihmisten perusoikeuksille.” Näihin järjestelmiin kuuluu esimerkiksi työpaikalla käytettävät tunteentunnistusjärjestelmät ja lainvalvontaan tarkoitetut reaaliaikaiseen biometrisen etätunnistamisen järjestelmät." (Tivi.fi/EU:n tekoälysäädös tuli voimaan – tällainen tekoäly on nyt kiellettyä)

Tekoälyä säätelevä lainsäädäntö on saatu aikaan EUssa, mikä tietenkin selkiyttää tekoälyn kehittämistä sekä sitä, mitä kaikkea tekoäly saa tehdä. Tekoälyn kohdalla ollaan puhuttu esimerkiksi siitä, miten tekoälypohjaiset järjestelmät havainnoivat tunnetiloja tai tunnistavat ihmisiä kadulta. Noiden järjestelmien kieltäminen on tietenkin äärimmäisen tärkeää yksityisyyden kannalta, mutta samalla kuitenkin herää muutamia muita kysymyksiä. Ja yksi niistä koskee tekoälyn kehittämistä ylipäätään. Tekoäly kehitettiin aluksi välineeksi, jonka avulla vähennetään stressiä. Mutta se on muuttumassa välineeksi, jonka avulla ihmisiä irtisanotaan. Sekä työelämän stressiä lisätään. 

Eli kun tekoäly tuo kaiken maailman taivaanrannanmaalaushetkiä työpaikalle, niin silloin tietenkin johtaja raportoi, että työläisillä on liikaa vapaata. Ja se aiheuttaa tietenkin tarpeen vähentää työläisten määrää. Yhtiö ei maksa turhasta, mutta onko tuossa tapauksessa tekoälyn syy se, että työntekijöitä irtisanotaan siksi, että tekoäly antaa heille vapaa-aikaa? Vai onko syy jossain muualla? Onko se miten tekoälyn avulla kehitetään työelämää kiinni esimerkiksi luutuneista asenteista? Eli ihmiset antavat potkut töistä eikä tekoäly. Jos yhtiön johto kokee asian niin, että tekoäly antaa heille mahdollisuuden antaa potkut puolelle työväestä, niin se on yhtiön johdon asia. Tuolloin itsestäni tuntuu ainakin siltä, että työntekijä on yhtiölle vain välttämätön paha. 

Kun ajatellaan esimerkiksi ulkomaista työvoimaa, niin nykyään on ilmeisesti trendikästä palkata ulkomaisia osaajia, joiden takia suomalaiset eivät voi edes ajatella kilpailevansa noiden työläisten kanssa. Kun sitten internet teki mahdolliseksi siirtää kaiken ICT-alaan liittyvän koodauksen Intiaan, missä työläisten palkat ovat paljon EUta alhaisempia, niin silloin ei kukaan älähtänyt. Eikä jatkuva kilpailuasetelman ylläpitäminen työpaikoilla aiheuttanut ollenkaan stressiä. Mutta nyt kun työvoima korvataan kokonaan tekoälyllä, niin johan on stressin taso melkoinen. Kun tekoäly korvaa ihmiset, niin se sitten auttaa vähentämään myös noita intialaisia työntekijöitä. 

Mutta samalla kuitenkin tilanne on ollut jo pitkään sellainen, että suomalaiset koodaajat eivät kykene kilpailemaan palkassa eivätkä osaamisessa intialaisten kanssa. Kun ihminen ei pääse töihin valmistumisen jälkeen, niin silloin hän ei pääse myöskään kehittämään omaa ammattitaitoaan sekä osaamistaan. Ja sen takia on ollut taloudellisesti järkevämpää palkata intialaisia koodaajia. Mutta sitten me voimme kohdata sen julman totuuden, että Intia on BRICS maa, jonka kautta esimerkiksi vientikiellossa olevia ohjelmiston kehittämiseen tarkoitettuja työkaluja voi joutua Venäjälle. Ja siksi koodauksen siirtäminen Intiaan on hiukan arveluttavaa. 

Tekoäly joka havainnoi tunteita aiheuttaa lisää kysymyksiä. Eli pitääkö tekoälyn olla oikeasti sellainen, että se kykenee kaikkeen mahdolliseen sekä mahdottomaan? Vai riittääkö se että tekoälyn avulla voidaan tehdä esimerkiksi tietokoneohjelmia. Tekoäly on väline jonka olisi tarkoitus muuttaa työelämää inhimillisemmäksi sekä samalla antaa ihmisille aikaa tehdä asioita, joiden avulla tuotteesta tulee parempi sekä asiakastyytyväisyys kasvaa. Mutta tekoäly on tuonut työpaikoille aivan uuden ilmiön. Eli sen että työntekijöitä kuormitetaan uusilla tehtävämäärillä, joiden avulla on mahdollista vähentää työväkeä, sekä teettää samaa työmäärää puolitetulle työväen määrälle. 

Eli se miksi tekoäly kehitettiin on tuossa mallissa käsitetty siten, että sen avulla voidaan vähentää henkilöstökuluissa, ja samalla myös jakaa tehtäviä entistä pienemmälle ihmistyöläisten joukolle. Tuolla tavoin saadaan sitten maksimoitua yhtiön tuottavuus siten, että saadaan vähän enemmän työläisiä siirtymään kohti työvoimatoimistoa. Mutta miksi tuottavuus ja kannattavuus maksimoidaan siten, että työnantaja irtisanoo pari työntekijää? Onko työvoiman irtisanominen oikeasti niin helppoa sekä mukavaa, että se on kannattavampaa kuin vähentää työtaakkaa tekoälyn avulla. 

https://www.finnet.fi/tekoaly-mahdollistaa/

https://www.tivi.fi/uutiset/eun-tekoalysaados-tuli-voimaan-tallainen-tekoaly-on-nyt-kiellettya/08b42be7-1f22-46d6-9068-caf5120a2c53

Negatiivinen kannustin estää kehitystä.

Me kaikki tiedämme, että juuri mielikuvitus, eli kyky abstraktiin ajatteluun on asia, mikä tekee meistä ihmisiä. Kun rakennamme tuotteita sekä liiketoimintaa noiden tuotteiden ympärille, niin meidän pitäisi ajatella ensinnäkin kokonaisuuksia. Eli kaiken pitää näyttää hyvältä, tuntua hyvältä sekä erityisesti olla turvallisia. 

Ja erityisesti tietoturvan kohdalla jatkuva uuden kehittäminen on erittäin tärkeää. Rikolliset ovat taitavia rakentamaan haittaohjelmia, joten tietoturvayhtiön pitää kyetä vastaamaan haasteisiin. Eli rikollisten uusia hyökkäystapoja varten pitää jatkuvasti kehittää uusia vastatoimia, tai haittaohjelmat pääsevät levittäytymään verkkoon. Uusi uhka vaatii uusia vastatoimia. Ja kuitenkin maassamme jostain syystä väheksytään tuotekehitystä. 

Negatiivinen kannustin on asia, mikä leimaa maamme työelämää. Eli heti kun joku keksii jotain uutta, niin silloin löytyy välittömästi kriittinen taho, joka sitten kehittää mallin, jonka mukaan tuossa uudessa asiassa on vain negatiivisia asioita. Eli kun tekoälyä ja verkotettuja toimintamalleja etsitään, niin silloin ei noista malleista edes yritetä löytää muuta kuin uhkakuvia, ja tekoäly tietenkin vain haittaa niitä suuria konkareita, joita työelämä ilmeisesti vilisee pilvin pimein. Tai siltä ainakin itsestäni tuntui, kun aikoinaan etsin ensimmäistä työpaikkaa ICT-alalta. Jokaisen oven takana istui insinööri, jolla oli työkokemusta 20 vuotta ja vähän päälle. Seuraavaksi sitten seuraa pieni opastus siitä, miten saadaan kaikki uudet ideat tapettua alkuunsa.  

Uudet ratkaisut voisivat tietenkin olla tehokkaita, ne voisivat antaa tilaa tehdä parempaa työtä sekä samalla kehitellä lisää uusia asioita, mutta kun niitä tekevät ihmiset ovat jotenkin tylsiä, epäsosiaalisia sekä lapsellisia. Ja tietenkään esimerkiksi teekkariksi, eli teknisen korkeakoulun opiskelijaksi, joka sitten joskus valmistuu insinööriksi sekä tekniikan tohtoriksi ei valikoidu kuin joku, joka ei muualle pääse. Ja päälle joku suuri johtaja voi kertoa ihmisille, että hän ei ainakaan tekniikkaa tai varsinkaan tietojenkäsittelyä viitsisi lukea. Samalla kaikki jotka kehittelevät uusia asioita voidaan suoraan leimata sellaisiksi vähän lapsellisiksi ihmisiksi, joilla vain on hyvä mielikuvitus. 

Tämän ajattelutavan mukaan aikuinen ihminen kun ei mielikuvitusta käytä, vaan hän pitäytyy niissä "tässä ja nyt" ajattelumalleissa, joiden avulla jo hänen esi-isänsä on tehnyt paljon rahaa. Mutta sitten kun tätä mallia lähdetään kriittisesti tarkastelemaan, niin voidaan kuitenkin todeta, että kehitys merkitsee uusia tuotteita. Ja jokainen yhtiö elää periaatteessa uuden innovaation kautta. Mikäli uusia tuotteita ei saada markkinoille, niin silloin kiinnostus yhtiötä sekä sen tuotetta kohtaan lakkaa. Jos esimerkiksi joku yhtiö tekee loistavan puhelin applikaation, niin hetken päästä tuo applikaatio löytyy jokaisesta puhelimesta, ja sen jälkeen yhtiön pitäisi löytää uusia tuotteita, joita se voi markkinoida, jotta rahan tulo yhtiöön säilyy. 

Kun sijoittaja valitsee sijoituskohteen, niin hän tietenkin odottaa saavansa rahalleen vastiketta. Tuo vastike on siis se paljon puhuttu voitto. Eli jos sijoittaja on ostanut 100€ arvosta osakkeita, niin hän odottaa saavansa  esimerkiksi 110€ tai enemmän jokaista sijoittamaansa satasta kohden. Mikäli yhtiö ei ole tunnettu, tai sitten se ei muuten ole vakuuttava, niin silloin yrittäjä sijoittaa rahansa jonnekin muualle. Yksi syy siihen, miksi yhtiö saa sijoituksia on se, että se ylipäätään tunnetaan. Jos sijoittaja ei edes tiedä yhtiön olemassaolosta, niin hän tuskin siihen sijoittaa rahojaan. 

Kuitenkin jokaisen yhtiön normaali ansaintalogiikka pyörii yhtiön tuotteiden ympärillä. Tai sitten pois voidaan laskea esimerkiksi kryptovaluuttayhtiöt. Tai onhan niilläkin tuote, jonka nimi on kryptovaluutta. Jos kukaan ei osta yhtiön tuotteita, niin se tekee silloin tappioita. Joten rahan pumppaaminen tappioita tekevään yhtiöön ei ehkä ole ainakaan liiketoiminnan näkökulmasta katsottuna järkevää. Joku Venäjän tiedustelupalvelu voi taas olla taho, joka sijoittaa rahaa konkurssikypsiin korkean teknologian yrityksiin, joiden koneet se voi sitten laivata Venäjälle. 

Kun yhtiö lähtee tekemään uutta ja ihmeellistä, niin sen pitää muistaa sekin, että uusi ja ihmeellinen ei ole välttämättä sellainen asia, mikä kiinnostaa ostajia. Eli jokaiseen tuotteeseen liittyy riski. Jos yhtiö jättäytyy vanhan tuotteen varaan, niin se saattaa silti menettää asiakkaitaan hyvinkin nopeasti, jos kilpailija tuo laadukkaamman sekä paremman tuotteen markkinoille.