Unelmien rinnakkaismaailma, onko se sitten hyvä vai paha asia?

"Haaveilu voi toimia lohdullisena pakopaikkana, josta voi tulla riippuvaiseksi. Monille haaveilu on arjen pakokeino ja luovuuden lähde, mutta osalle se muuttuu pakonomaiseksi ja hallitsevaksi mielentilaksi. Ilmiötä kutsutaan maladaptiiviseksi haaveiluksi, jossa ihminen uppoutuu yksityiskohtaisiin mielikuvitusmaailmoihin jopa tuntikausiksi päivässä. " (MSN)

"Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että fantasiat alkavat korvata todellisia kokemuksia. Tutkija Eli Somer kertoo BBC-uutisen mukaan, että kyse on tilanteesta, jossa ihminen ei enää hallitse mielikuvitustaan, vaan mielikuvitus alkaa hallita ihmistä. Haaveilua saatetaan ylläpitää toistuvilla rutiineilla, kuten musiikin kuuntelulla tai edestakaisin kävelyllä, ja se voi johtaa sosiaaliseen vetäytymiseen ja arjen laiminlyöntiin." (MSN)

Siis jos olen alaikäinen ja haaveilen ajokortista, niin olenko silloin sellaisella tiellä, että olisin jotenkin avun tarpeessa? Tai jos lukiota käydessäni haaveilen valkolakista niin olenko silloin ehkä sitten kadottanut otteeni todellisuudesta? Eli miten määritellään se, että mikä on luovuuden lähde, ja mikä on pakopaikka todellisuudesta? Kun ihminen rakentelee pilvilinnoja, ja miettii mitä hän tekisi jossain pumpulivaltameressä, niin silloin hän on toisten mielestä vain luova. Toisten mielestä hän taas on harhojensa keskellä elävä olio, joka vain odottaa pääsyä psykiatrille. 

Oletteko muuten koskaan olleet psykiatrisella osastolla? Siellä ei ehkä ole muuta tekemistä kuin kävellä edestakaisin. Lääkkeet tekevät noilla osastoilla ihmisestä sellaisen, että hän vain tuijottaa seinää. Osa noista lääkkeistä passivoi. Ja osa potilaista ei edes kykene keskittymään lukemiseen. Kun sosiaalinen media on kiinni, kun puhelin on jossain narikassa, niin silloin ei oikein muuta tekemistä keksi. Ja ettekö muuten koskaan kuuntele missään kävelyllä ollessanne mitään musiikkia? Itse kyllä joskus aina kuuntelen musiikkia, enkä itse ole sitä mieltä, että sitä tekisin liikaa. Mutta mitä pitäisi tehdä paikassa, jossa ainoa ajanviete on kerran päivässä tapahtuva käynti jossain kanttiini- nimisessä pisteessä, jossa sitten saa syödä jonkun kermamunkin? Mitä jos ei ole muuta tekemistä kuin vain kävellä käytävällä edestakaisin? 

Jos itselläsi olisi jotain haaveita tai fantasioita, jotka saattavat tuntua oudoilta tai jollain tavoin pelottavilta sekä noloilta, niin onko niin, että haluaisit kertoa niistä vanhemmillesi? Siis tietenkin noista asioista, joita kutsutaan "märiksi päiväuniksi" voidaan keskustella aivan vapaasti. Mutta siis haluaisitko sinä käsitellä 12-18 vuotiaana noita fantasioita tai hallusinaatioita, joiksi noita asioita joskus kutsutaan jonkun lääkärin kanssa? Tai osaisitko itse niitä asioita käsitellä yhtään mitenkään tuossa iässä, kun paljon vanhemmat tai kokeneemmat ihmiset eivät aina kykene käsittelemään omia fantasioitaan. 

"Moni kertoo, että haaveilu tuntuu hetkellisesti paremmalta kuin oikea elämä, mikä tekee siitä vaikeasti katkaistavan kierteen. Tyypillistä on myös syyllisyys ja häpeä, kun todelliseen maailmaan palaaminen tuntuu ajanhukalta. "(MSN) Tai sitten oma olo tuntuu lapselliselta. Siis nämä fantasiahahmot ovat ihmisen pako todellisuudesta, joka voi olla hyvin yksitoikkoista. Eli pitääkö ihmisen aina olla todellisuudessa, eli pitääkö hänen olla aina läsnä, aina urheilemassa tai aina sosiaalinen? Ja mitä jos sosiaalinen piiri työntää hänet ulos? Eli mitä jos seura ei vain satu kelpaamaan? Mitä jos kukaan ei vastaa puhutteluun? Eli henkilö on muuttunut siksi hätävara kaveriksi, jonka kanssa ollaan vain silloin, kun tarvitaan bensiinilaskun tai taksimatkan maksajaa? Saattaa olla että nuo fantasia-hahmot ovat tarkoitettu aikoinaan välineiksi, joilla aivot tai mieli käyvät läpi vaikeita asioita. 

Unelmat ovat asioita, joita meillä kaikilla pitäisi olla. Maailma ilman unelmia, ja päämääriä on todella harmaansävyinen. Unelmissa me lennämme kuuhun, tai olemme sitä mitä emme oikeasti ainakaan suurella todennäköisyydellä ole. Siis unelmat ja mielikuvitus ovat aivojen sisäinen virtuaalimaailma, jossa voimme toteuttaa niitä ihan omia juttuja. Mutta samalla meidän pitää käsittää sekin asia, että tuo virtuaalinen maailma, jolla ei ehkä ole mitään yhteyttä todellisuuteen on joskus sellainen, että ihminen ei siitä pääse ilman apua pois. Kun ihmisen todellisuus alkaa sekoittua tuohon virtuaaliseen maailmaan, niin silloin varmasti tarvitaan apua. 

Mutta toisaalta: kuka tai mikä määrittelee sen, että onko tuo unelmien maailma sellainen, että siihen pitäisi puuttua? Siis miten määritellään tilanne, että henkilö on ikään kuin uppoutunut liiaksi siihen, mitä hänen päänsä sisällä sattuu pyörimään? Mielikuvitus on siis eräänlainen simulaatio, abstraktio jota ihminen käyttää mallintamaan erilaisia asioita. Mutta tuota välinettä voidaan käyttää siten, että sen sisältämästä varjo- tai virtuaalisesta todellisuudesta ei enää pääse eroon. Mielikuvitusta eli abstraktia ajattelua ei pitäisi missään tapauksessa väheksyä. Tai mielikuvitusta ei pitäisi mitenkään halveksua. 

Mutta mikä sitten päättää sen, että onko mielikuvitus sellaista, että siihen pitäisi jotenkin puuttua. Jos puhutaan mielen sisäisestä elokuvateatterista mistä ei pääse pois, niin toki maailma on täynnä ihmisiä, joiden elanto sattuu riippumaan siitä, että mitä he tuossa omassa sisäisessä elokuvateatterissaan näkevät. Nuo ihmiset ovat niitä paljon puhuttuja kirjailijoita, maalareita sekä taivaanrannan maalareita. Ihmisen mieli on kehittynyt siten, että voimme ajatella asioita, ja yhdistellä todellisuutta fiktioon. Ja juuri tämä kyky puuttuu muilta lajeilta. 

Aina pitää kysyä, että miksi ihminen vetäytyy? Johtuuko se siitä, että hän kokee joukon jotenkin ahdistavana? Tai johtuuko se siitä, että henkilö kokee, ettei hän ole tervetullut johonkin yhteisöön? Onko yksinolo sitten ihmisen omasta tahdostaan yksin? Mikäli ihminen salaa sellaisia asioita, kuten psykiatrista hoitoa, niin hän varmaan sitten kokee joka tapauksessa stressiä jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa. 

Mutta siis ihmisen pitäisi löytää harrastus itselleen. Harrastuksen pitäisi olla sellainen, että ihmisen ei siellä tarvitse pingottaa tai jännittää mitään. Mutta mitä jos ihminen kokee sosiaaliset harrastukset jotenkin luotaantyöntävinä. Eli hän voi kokea oikeasti olevansa epäsopiva vaikkapa jalkapallojoukkueeseen. Tai sitten voi olla että häntä ei vain ole jossain elämän vaiheessa otettu mukaan mihinkään joukkueeseen. Eli voi olla että joku kauan sitten on kokenut tulleensa torjutuksi? Tai mitä jos hänen vartalonsa ei nyt vain täytä tuota paljon puhuttua urheilijan muottia. Siis mitä jos ihminen vain on ujo. Tai häneen on lyöty omituisen leima? Tai mitä jos joukkueen kapteeni on pahin kiusaaja? 

"Moni kertoo, että haaveilu tuntuu hetkellisesti paremmalta kuin oikea elämä, mikä tekee siitä vaikeasti katkaistavan kierteen. Tyypillistä on myös syyllisyys ja häpeä, kun todelliseen maailmaan palaaminen tuntuu ajanhukalta. " (MSN)

"Vaikka maladaptiivista haaveilua ei vielä virallisesti tunnisteta diagnosoitavana sairautena, siitä on kasvavaa tutkimusnäyttöä ja hoitokeinoja kehitetään. Tavoitteena ei ole poistaa mielikuvitusta, vaan palauttaa sen hallinta takaisin ihmiselle. "(MSN)

"Asiantuntijoiden mukaan oireita voi lievittää esimerkiksi tunnistamalla laukaisevia tekijöitä, rajoittamalla yksinoloa ja ohjaamalla ajatuksia tietoiseen tekemiseen, jotta rinnakkaismaailma ei veisi kokonaan mukanaan." (MSN) Mutta siis mitä te teette kun haluatte rentoutua? Menettekö silloin ehkä pelaamaan sählyä? Eli mitä ihminen tekee sitten ajalla, jonka pitäisi kuulua hänelle itselleen? Käyttääkö hän ehkä sen johonkin sosiaaliseen toimintaan kuten jalkapalloon? 

https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/rinnakkaismaailma-p%C3%A4%C3%A4ss%C3%A4-pakonomaisen-haaveilun-vangit-el%C3%A4v%C3%A4t-toista-todellisuutta/ar-AA25xLMz?ocid=msedgdhp&pc=LCTS&cvid=6a43c6fb94e54575997774d2986a7ae8&ei=41

Kiina ja Venäjä ovat aina lännen edellä tekoälyn sotilaalliseen käyttöön liittyvissä projekteissa

 

Venäjä testaa autonomisia taistelurobotteja. Ja Kiinassa kehitellään tekoälyyn liittyviä sotilas, sekä tiedustelusovelluksia kiihtyvällä vauhdilla. Samaan aikaan Trumpin hallinto riitelee tekoälyjättien kanssa, ja EU taas on kiinnostunut erilaisten sääntöjen ja rajoitusten kehittämisestä, kuin siitä että täällä kehitettäisiin mitään sellaista kuin autonomiset asejärjestelmät. Eli meillä ollaan tietenkin aina osattu vedota arvopohjaiseen realismiin, kuten eräät korkea-arvoiset valtiomme edustajat ovat sanoneet. Mutta ongelma on siinä, että arvopohja ohjaa kaikkia valtioita. Se mitä valtio pitää omiin arvoihinsa sopivana ja mitä ei riippuu siitä, mistä valtiosta puhutaan. Autoritaaristen valtioiden kohdalla niiden johtajien ei tarvitse välittää mistään muusta kuin omasta mielipiteestään. Ja siksi Kiinan ja Venäjän etumatka on ja pysyy. 

Asejärjestelmien tehtävä on olla pelottavia. Eli tuon näkökohdan mukaan asejärjestelmien tehokkuus on suoraan suhteessa niiden pelotusvaikutukseen. Jos asejärjestelmät ovat tarpeeksi pelottavia, niin silloin vihollinen ei enää uskalla hyökätä. Mutta kuten tiedämme, niin kaikki valtiot eivät katso, että niitä uhkaa vain ulkonen vihollinen. Myös sisäinen oppositio määritellään usein valtion viholliseksi. Samoin suusannallinen tai kirjallinen arvostelu, joka kohdistuu valtioon tai sen johtoon. Saattaa aiheuttaa sen, että henkilö luokitellaan kansan eli valtion viholliseksi. Ja se saattaa merkitä hyvin nopeaa loppua. 

Taistelurobottien tiedetään vaikuttaneen Ukrainan sotaan. Mutta kuten tiedämme, niin noiden robottien pitkä-akaisesta menestyksestä ei oltu vielä 2024 varmoja. Tällä hetkellä voimme olla varmoja siitä, että Ukrainan rintama on pysynyt noiden aseiden takia pystyssä. Ja vaikka tappaja-roboteille löytyisi vastakeinoja, niin kuitenkin ne ovat tulleet jäädäkseen. 

Kiinassa sekä Venäjällä ihmisen velvollisuus on palvella valtiotaan pyyteettömästi, eli jos valtio käskee tekemään jotain, niin silloin tuota asiaa ei missään tapauksessa saa kyseenalaistaa. Mikäli noiden valtioiden johto, eli Peking tai Moskova sattuu haluamaan kehittää tekoälyn asesovelluksia, niin tuolloin työntekijöiden velvollisuus on totella. 

Tai sitten työntekijöitä voidaan syyttää vastavallankumouksellisesta agitoinnista tai valtion edun vastaisesta toiminnasta. Eli jos koodari kieltäytyy noudattamasta valtion määräyksiä, niin hän sitten vaihtaa koodarin työnsä hyvin nopeasti kaivosmiehen uraan. Tai jos Venäjästä on kyse, niin silloin koodarin ura vaihtuu kiväärimieheksi jonnekin Ukrainan rintamalle. Juuri tämän asenteen takia länsimaat ovat jäämässä tämän tekoälyn kehittämisen kanssa jälkeen Kiinasta ja Venäjästä. 

Noiden maiden hallitukset sekä muut viranomaiset ovat hyvin autoritaarisia. Ja tietenkin jokaisen noissa maissa työskentelevän liikemiehen tulee ensisijaisesti noudattaa valtion tahtoa myös asioissa, jotka saattavat olla hänen arvojensa vastaisia. Jos henkilö ei noudata valtion edustajien määräyksiä, niin seuraukset voivat olla pahat sekä hänelle itselleen että hänen lähipiirilleen. Eli noissa maissa asevoimissa vallitsee rautainen kuri, ja jos henkilö ei miellytä johtajia, niin hänen kohtalonsa on hyvin karu. Kiinan kaivoksissa tapahtuu paljon onnettomuuksia, ja ainakin joissain tapauksissa on syytä epäillä, että Kiinan poliittinen poliisi on ainakin osassa tapauksista noiden onnettomuuksien takana. 

Koska nuo valtiot ovat hyvin autoritarisia, niin tietenkin koodarin perheenjäsenten pitäminen panttivankina on varmasti asia, joka saa koodarin suostumaan mihin vain. Kun vastapuolen ei tarvitse välittää mitään esimerkiksi julkisesta mielipiteestä, niin sen alueella tapahtuvat projektit ovat erittäin nopeasti vietävissä läpi. Mikäli Kiinan tai Venäjän tiedustelu tai asevoimat kysyvät jotain, niin ainoa sallittu vastaus on "kyllä". Se että me EUssa ja USAssa pysymme palaamaan menneeseen saa aikaan sen. että Venäjän ja Kiinan etulyöntiasema tekoälyn kaltaisten tuotteiden kanssa pitenee. 

Kun me ajattelemme omaa arvomaailmaamme, niin me kohtaamme tilanteen missä jokaisesta tekoälyn käyttöä koskevasta asiasta löytyy jotain sellaista, mikä sotii omaa arvomaailmaamme vastaan. Me kuitenkin kohtaamme usein sellaisia tilanteita, joissa me muutenkin joudumme luopumaan tai joustamaan omissa arvoissamme. Usein tuo joustaminen johtuu siitä, että meillä ei muutenkaan ole sellaista, mitä voitaisiin jossain tilanteessa käyttää.  Me puhumme mielellämme omista arvoistamme, mutta emme muista sitä, että kaikilla vain ei ole samaa arvomaailmaa. 

On maita, joissa vallassa oleva puolue on yhtä kuin valtio. Ja valtion turvallisuuspalvelun pitää hyväksyä kaikki asiat, joita ihminen tekee. Ja juuri tuo asia merkitsee sitä, että noissa maissa yhtiöiden, joiden katsotaan tekevän valtiolle eli sen sotalaitokselle elintärkeitä asioita. On etuoikeus kaikkiin mahdollisiin asioihin. Jos yhtiön johto taas vastustaa valtiota, niin se saa siirtyä jonnekin kauas pois. Eli nuo ihmiset on helppo korvata. 

https://www.foxnews.com/world/watch-killer-robots-set-change-ukraine-war-expert-remains-skeptical-long-term-success

https://www.nytimes.com/2024/07/09/podcasts/the-daily/the-era-of-killer-robots-is-here.html

https://yle.fi/a/74-20230565

Tekoäly ja sota

Tässä heti aluksi haluan sanoa pari asiaa roboteista. Robotit ovat jo nyt osa taistelukenttää. Niiden tehokkuutta ja kykyä itsenäiseen toimintaan tullaan lisäämään. Haluamme sitä tai emme. Dronen nopea kehityskaari aiheuttaa sen, että se mikä toimi kaksi kuukautta sitten voi olla  vanhentunutta huomenna. Takkien kohdalla voidaan sanoa, että ne ehkä tulevaisuudessa varustetaan EMP- tai laseraseisiin perustuvilla suojalaitteilla. Eli ehkä tulevaisuuden takin ympärillä on mikroaallon muodostama kupoli, jonka tehtävä on suojata tankkeja droneilta. 

Tekoälyn ohjaamien robottien kohdalla ongelma on siinä, että nuo robotit ovat yhteydessä kokonaisuuteen. Eli jos ihminen tuhoaa yhden roboteista, niin tuo toiminta kouluttaa tekoälyä vastaamaan torjuntaan. Mikäli haluamme taistella robottien massa-armeijaa vastaan, niin meidän pitää estää noiden robottien kommunikaatio. Tai sitten kohtaamme pahimman painajaisemme, eli Skynet-tietokoneen joka oppii kaiken aikaa siitä, mitä teemme sitä vastaan. 

Pahimmassa tapauksessa tekoälymme kääntyy meitä vastaan. Tekoälyn kohdalla vihollinen voi esimerkiksi ohjelmoida tekoälyä hyökkäämään omia vastaan siten, että se määrittelee omat joukot, siis ne joita tekoälyn pitäisi palvella vihollisiksi. Jos tekoälyn koulutus tapahtuu esimerkiksi kuvien avulla, voi vihollinen sujauttaa mukaan kuvia, jotka esitteävät omia joukkoja. Ja sitten tekoäly hyökkää omien kimppuun. 

Tekoäly tekee vain sitä mitä käsketään. Se ei itse ajattele. Joten jos tekoälylle näytetään kuvaa omista sotilaista, tai siviileistä ja heidät merkitään vihollisiksi, niin se myös kohtelee heitä vihollisena. 

Se että haluamme uskoa tähän väitteeseen, jonka mukaan "”LAWS-järjestelmät (suom. tappavat autonomiset asejärjestelmät) eivät kykene sääliin, mutta eivät myöskään Butshan kaltaisten verilöylyjen silmittömään raivoon tai vaikkapa etnisesti motivoituneeseen puhdistukseen.”(iltasanomat) on toiveajattelua. Siis nämä itsenäiseen toimintaan kykenevät autonomiset järjestelmät kykenevät niihin asioihin, joihin niiden ohjaajat ja ohjelmoijat niiden haluavat pystyvän. Ja tietenkin myös esimerkiksi etniset puhdistukset kyllä sujuvat robottien avulla aivan samalla tavalla kuin ihmisten avulla. Dronet voidaan varustaa esimerkiksi kemiallisilla taistelukärjillä. Ja niitä voidaan käyttää myös oman opposition sekä hallituksen vastustajien terrorisointiin. Eli vaikka Kremlin muurien takana voi olla asemissa droneprvia, jotka hyökkäävät esimerkiksi mielenosoittajien kimppuun. 

Tekoälyn ohjaamat asejärjestelmät ovat sellaisia, että niitä verrataan joskus maamiinoihin. 

Maamiinat eivät valikoi kohteitaan, ja siksi ne ovat olleet välillä kiellettyjä. Merimiinat eivät myöskään valikoi kohteitaan, ja ne ovat kuitenkin olleet aina sallittuja. Mutta siis tekoälyn ohjaamat asejärjestelmät eivät itse ajattele. Ne eivät siis itse päätä siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Päätöksen tuosta toiminnasta tekee aina ihminen. Ihminen siis määrittelee sen, mitä drone tekee. Ja lähettää sen operaatioon. Mutta onko tuo sitten sitä ihmisen vai koneen päätösvaltaa? Tekeekö kone päätöksen vai tekeekö sen ihminen, joka ehkä operaation aluksi painaa sitä "kuuluisaa punaista nappia", ja lähettää dronet ja ohjukset matkaan. Ja mikä on dronen ja risteilyohjuksen ero? Onko tuo ero siinä, että dronen valmistaa Ukraina ja ohjuksen jolku NATO-maa?

Jos ajatellaan että droneparvi operoi vihollisen päällä, niin silloin voidaan toimia siten, että yksi droneista ottaa kuvan kohteista. Eli operaattori merkitsee sallitut kohteet ja sitten parvi käy päälle. Tuolloin voidaan miettiä sitäkin, että onko tämä sitten autonomista toimintaa? Vai onko ihminen antanut käskyn hyökätä? Eli onko siinäkin tapauksessa kyseessä autonominen asejärjestelmä, että operaattori lataa kohteen kuvan dronen tietokoneeseen. Ja sitten painaa "fire"- nappia. Tämän jälkeen drone siis etsiytyy automaattisesti kohteeseensa. Onko kyseessä tekoälyn vai ihmisen määräys? Siis lentäähän perinteinen risteilyohjus kohteeseensa ilman ihmisen apua, jos sen käyttäjä asettaa kohteen, ja painaa "fire" nappia. 

Robotti ei tee mitään, mitä sen ohjelmisto ei salli sen tekevän. Virhe esimerkiksi tulenjohtotietokoneen ohjelmistossa saa robotin tekemään asioita, joita sen ei pitäisi tehdä. Samoin robotti voidaan oikeasti ohjelmoida väärin, ja silloin se voi hyökätä jotain muuta vastaan, kuin mitä sen piti hyökätä. Eli robotit eivät suoraan takaa sitä, että tulitusta ei kohdenneta siviileihin. Sodankäynti on merkillistä toimintaa. Sen ydinajatus on siinä, että vastapuolen taisteluvoima tuhotaan tai siis vastustaja tuhotaan. Tai vastustaja tuhoaa oman puolen. Robotit tuovat oman lisänsä taistelukentälle. Mutta periaatteessa ne ovat siis "vain" uusi ulottuvuus. Monet ihmiset ovat syystä järkyttyneitä siitä, miten dronet ovat muuttuneet terrori-aseiksi. Tuolloin tietenkin unohdetaan se, että dronen käyttäjä on vastuussa siitä, mitä drone tekee.

 Samoin panssarimies on vastuussa siitä, mitä hänen panssarivaununsa tekee. Sama vastuukysymys koskee tietenkin myös esimerkiksi tarkka-ampujia sekä kaikkia muitakin sotilaita. Siis kuka kantaa vastuun jos sotilas ampuu aseetonta siviiliä? Sotilaan asianajaja sanoo tässä vaiheessa, että kohde on ollut esimerkiksi savun peitossa. Eli ampuja ei ehkä ole nähnyt kohdetta kunnolla. Ja tuo sama asia voidaan tietenkin siirtää myös koskemaan droneja. Mikäli kohde näkyy huonosti, niin silloin dronella pitää olla ohjelmointi, joka tekee mahdolliseksi sen, että drone voi tarkastaa sen, että onko kohteella asetta tai ei? Mutta jos tuo ohjelmointi on liian täsmällistä, niin vastapuolen sotilas saattaa pelastua siksi, että hän on laskenut kiväärinsä maahan, ja peittänyt sen ehkä huovalla. 

Mikäli isku on näin helppo estää, niin silloin drone on hyödytön. 

Siis tällaiset asiat tietenkin vaativat sellaista pohdintaa, joka ei ehkä ole kaikkein terveintä. Drone on uusi ulottuvuus. Se pitää Venäjän poissa Ukrainasta. Mutta samalla se on uusi ulottuvuus tiedusteluun, rikollisuuteen sekä terrorismiin. Me kaikki haluamme tehdä hyviä asioita. Mutta joskus vain emme voi tehdä kuten haluaisimme. 80% Ukrainan rintaman tappioista on dronejen tekemiä. Ja kuten varmaan tiedämme, niin pienet valtiot hyötyvät droneista eniten. Dronet kyllä voidaan pudottaa EMP järjestelmillä. 

Mutta sitten kohtaamme kolikon toisen puolen. Drone on ase siinä missä kivääri tai pistooli. Ja samalla tavalla kuin kysymme miksi meillä on armeija, niin voidaan kysyä, miksi meillä on aseistettu poliisi? Syy tähän on siksi että poliisia kunnioitettaisiin. Ase on pelote jolla ennaltaehkäistään väkivaltaa. Samalla tavalla dronet tuovat uuden ulottuvuuden pelotteeseen. Dronejen kehitystä halutaan säädellä. Tekoälyn ohjaamia asejärjestelmiä halutaan rajoittaa tai jopa kieltää. Mutta samalla meidän pitää muistaa yksi asia. Asevoimien tarkoitus on pelottaa. Niiden tehtävä on estää vihollisen tulo maahamme. Ja siksi nuo aseet ovat osa sitä, mitä kutsutaan "tarpeelliseksi pahuudeksi" (Necessary evil). 

Ilman tehokkaita järjestelmiä emme kykene puolustautumaan esimerkiksi vihamielistä hyökkääjää vastaan, jolla on moninkertainen ylivoima. Juuri dronet ja tulevat robottiaseet vievät suurilta valtioilta niiden ylivoiman. Ja juuri se asia meidän pitäisi ottaa huomioon. Suuret valtiot lukevat mielellään pelikirjoja ja kansainvälistä lakia hiukan omaperäisesti. Se että niillä on miljoona-armeijat on ennen pitänyt suun mukavasti supussa. Mutta automatisoitujen dronejen takia tilanne on muuttumassa. 

Mutta dronet ovat väline joka on tehokas kaikkien käsissä. Siis kun droneja kehitetään, niin ne ovat tehokkaita myös vihollisten käsissä. Joten maailma ei ole kovin yksinkertainen paikka. Droneja kehitetään kaikissa maissa siksi, että tällä hetkellä ne ovat ainakin toiseksi parhaita aseita. Armeija ilman aseita on pelkää paperia. Kansainväliset sopimukset ovat pelkkää paperia, jos niitä ei kukaan viitsi valvoa. Ja jos tuo valvonta havaitsee rikkeitä, niin miten tuohon rikkeeseen sitten puututaan? Jos rikkeistä ei ole seurauksia, niin kukaan tuskin lakeja noudattaa. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012071334.html

Onko maamme matkalla kohti uutta suomettumista?

Puhuttaessa maamme USA suhteista, ja siitä miten meidän pitäisi kohdella Donald Trumpia, niin siitä ei varmaan koskaan olla yksimielisiä. Trumpin ärsyttämistä tietenkin kannattaa varoa, mutta sitä kuinka paljon tuota linjaa kannattaa jatkaa, on sitten asia, jota ei ainakaan kaikkien mielestä kannata lähteä kokeilemaan. Mutta siis me olemme vaihtaneet Moskovan Washingtoniin, ja ehkä tuota asiaa kannattaa ajatelle siten, että se on jonkinlainen vasta-aalto tai vastareaktio sille, mitä me teimme Moskovan suhteen. 

Suomettumiseen kuului tietenkin sellainen asia, kuin Moskovan kortin käyttö lähes kaikissa asioissa. YYA-sopimus sekä idänkaupan erikoispiirre, eli se että valtio osti tuotteet, joita vietiin Neuvostoliittoon nosti ulkopoliittisen johdon valtaa. Se tarkoitti että henkilö joka “vaaransi idän suhteita”, eli ei miellyttänyt presidentti Kekkosta tai Neuvostoliiton ulkopoliittista johtoa joutui asemaan, jota voidaan kutsua “Bad standing”-asemaksi. Eli henkilön kanssa joka vaaransi idän suhteita ei saanut olla myöskään missään muuallakaan. Tai sitten joutui pois tuosta idänkaupan eliitistä. 

Ja siksi suomettuminen aiheutti sen, että kiusalliset henkilöt kohtasivat kiusaamista sekä yksityis- että julkisessa elämässään. Heidän autojensa renkaita saatettiin puhkoa. Heidän esitelmä tilaisuuksia boikotoitiin. Tai autojen ikkunoihin hierottiin koiran ulosteita. Ja jokainen joka uskalsi vastustaa asetettiin samaan asemaan. 

Olimme silloin kauan sitten rähmällään kohti Moskovaa, ja tuota politiikkaa kutsutaan välillä viisaaksi, välillä taas puhutaan rähmällään olemisesta sekä myös turhasta mielistelystä. Tuolloin Kylmän Sodan aikaan emme siis jostain syystä halunneet nähdä Neuvostoliiton sisäisiä ongelmia, emmekä myöskään arvostelleet Neuvostoliittoa esimerkiksi DDRn sekä Unkarin kansannousujen ja myöhemmin Tshekkoslovakian ja Afganistanin miehityksestä. Neuvostoliiton poliittiset vangit eivät saaneet maassamme mitään myötätuntoa. Mutta samalla kuitenkin tuomitsimme ahkerasti USAn harjoittaman militaristisen sekä joidenkin mielestä myös imperialistisen toiminnan. Neuvostoliiton sekä myöhemmin Venäjän vastaavaa toimintaa emme sitten samalla ponnekkuudella ole muistaneet nimittää imperialismiksi.

Samoin reagoimme herkästi esimerkiksi Israelin harjoittamaan valkoisen fosforin käyttöön, mutta emme sitten välitä siitä, mitä kaikkea Venäjä käyttää omissa operaatioissaan. Mutta kuten tiedämme, niin USA saattaa tehdä rikoksia kansainvälistä lakia vastaan. Se ketä vastaan noita rikoksia tehdään määrittelee myös sen, että mitä näistä teoista ajatellaan. Tai siis asiaa voidaan verrata tilanteeseen, jossa yksityinen henkilö tekee rikoksia esimerkiksi naapuriaan vastaan. Jos naapuri on viaton eli hän on tavallinen mies tai nainen, niin rikokset ovat täysin tuomittavia. 

Mutta ongelmia tulee sitten jos naapuri on ensin uhannut tätä tekijää, tai naapuri on väkivaltaisuudestaan tunnetun MC-jengin jäsen. Siis jos valitset teon kohteen oikein, niin sinua ei välttämättä rangaista. Iran sekä Venezuelan presidentti Maduro ovat itse rikkoneet erilaisia kansainvälisiä lakeja melko räikeästi. Se että valtion johto avoimesti tekee bisnestä huumekauppiaiden kanssa ei ole sille hyvää mainosta. 

Samoin valtio joka avoimesti sekä järjestelmällisesti loukkaa omien kansalaistensa oikeusturvaa, sekä uhoaa tuhoavansa toisen valtion. Tarjoaa turvapaikkoja terroristeille sekä harjoittaa merirosvousta sekä ampuu hallituksen arvostelijoita silmiin sekä hirttää heitä ei ole varmaan valtio, jonka itsemääräämisoikeuteen puuttumisesta nousee kovin suurta kritiikkiä. Iranissa tietenkin pelätään että heidän tasavaltalais kaartin käytössä oleviin Shahed-136 lennokkeihin on asennettu kemiallisia taistelukärkiä. Ja juuri tällainen pelko pitää ihmiset kuuliaisina. 

BGM-109 “Tomahawk.”

Mutta sitten siihen mitä me odotamme, ja mitä me saamme USAlta. USA ei sitten myynytkään BGM-109 “Tomahawk”-ohjuksia Saksaan. Se mistä Saksa olisi noita ohjuksia käyttänyt on sitten hiukan hämärän peitossa. Tomahawk-risteilyohjuksen pääasiallinen laukaisualusta on ollut sota-aluksissa. Tietenkin esimerkiksi BQM-109 kohde dronejen ampumiseen käytettäviä alustoja, tai autojen telialustalle asennettavia torpedoputkia voidaan käyttää noiden ohjusten laukaisemiseen. Mutta siis olisiko Saksalla noita maalle asennettavia laukaisulaitteita? Tällä hetkellä Tomahawkit laukaistaan sukellusveneestä tai sota-aluksesta. Eikä siihen olla ainakaan USAn toimesta kehitetty laukaisualustaa, joka voisi toimia maalta käsin. Saksalla on itsellä omia Taurus-ohjuksia, jotka ilmeisesti ajavat saman asian kuin Tomahawk.

 Samoin USAn asevoimien erilaisten leikkausten takia sillä itsellään saattaa olla myös huoli Tomahawk-varastojen riittävyydestä. Pidentyvä Iranin sota tietenkin saa aikaan sen, että noita ohjuksia kuluu todella paljon. Samoin USA tarvitsee Patriot ohjuksiaan tuolla alueella. Tilannetta pahentaa sitten vielä se, että suuri joukko 1980 ja 1990 käyttöön otetuista varusteista ja välineistä on tällä hetkellä tulossa tai tullut käyttöikänsä päähän. Putinin hyökkäys Ukrainaan saa tietenkin aikaan sen, että asevoimien rahoitus pitää laittaa uusiksi. Eli välineitä, joita piti olla vain muutama tarvitaankin valtavia määriä. Eli Trump joutuu perumaan ne leikkaukset, joita hän kaavaili asevoimien rahoitukseen. Mutta se ei muuta sitä, että uusien ydinsukellusveneiden ja muiden varusteiden valmistaminen kestää tietyn ajan. Eli suurinkaan rahoitus ei muuta telakoiden sekä tehtaiden tuotantokapasiteettia. 

Joten voi olla että USAlla ei olekaan sitten niitä varusteita, joita sillä piti olla. Kiinan asevoimien voimakas kehitys on tarkoittanut sitä, että esimerkiksi vanhemmat F-16 ja F-18 “Hornet” koneet eivät ehkä kykene vastaamaan uusien kiinalaisten lentokoneiden sekä esimerkiksi hypersoonisten ohjusten aiheuttamaan uhkaan. Eli jos ajatellaan että esimerkiksi nuo äsken mainitut koneet ovat S-300 järjestelmän maalitauluja, niin se tarkoittaa sitä, että huomattava osa laivaston sekä ilmavoimien keskeisestä  kyvystä iskeä  on muuttunut vanhentuneeksi tai olemattomaksi. 

Sen takia USAn pitää suunnata voimaansa itään uudella tavalla. Tietenkin jotkut varmaan muistavat sen, miten USA kuritti Iranin ilmapuolustusta sodan Trumpin hyökkäyksen ensimmäisinä päivinä. Mutta samalla pitää kuitenkin kysyä, että onko Kiinan ilmapuolustus samalla tasolla kuin Iranin? Aikoinaan Kylmän Sodan aikaan Neuvostoliiton epäiltiin. Myyneen sen Varsovan  liittolaisille sekundaa, eli varusteita jotka oli säädetty siten, että niillä ei pärjännyt Neuvostoliiton varusteille. Kiinan suhde esimerkiksi Iraniin on hyvin monimutkainen. Kiina on periaatteessa ateistinen maa, jossa uskonnon harjoittamisesta seuraa ankaria rangaistuksia. 

Samoin Kiinan johto vainoaa esimerkiksi muslimeja hyvin tarmokkaasti. Iran taas on voimakkaasti islamistinen maa, jota johtaa kovan linjan papisto. Se miten tuo papisto suhtautuu esimerkiksi Kiinan tapaan vainota uiguureja on arvoitus. Mutta tiedetään Iranin johdon käyttävän islamisteja työkalunaan esimerkiksi lähi-idässä. Iran on toki ostanut Kiinalta aseita, mutta onko sen koko politiikka sellaista, että se ei käytä tilaisuutta käyttää esimerkiksi uiguureja hyväkseen? Iran tietenkin on toivonut että se voisi käyttää Kiinan terminaaleja öljynsä viemiseen ohi Trumpin määräämän saarron. 

SS-18 ohjus

Mutta Iran ei voi olettaa, että Kiinan antama tuki sille on varauksetonta. Kiinan ajatusmaailma saattaa kulkea siten, että Pekingin johto toivoo että kun maailma katsoo Ukrainaa sekä Hormuzinsalmea, niin sen omat asiat unohtuvat. Eli maailmanpolitiikka on hyvin monimutkaista. Kiina haluaa varmasti hallita niin suurta osaa maailman öljy- sekä maakaasu varannoista kuin se vain pystyy. Samoin se haluaa hallintaansa myös mahdollisimman suuren osan maailman harvinaisista maametalleista. Noiden metallien avulla Kiina kykenee kiristämään Trumpia, joka tarvitsee niitä mikropiirien tuotantoon. Ilman noita mikropiirejä ei tule uusia tietokoneita. 

Eli maailmanpolitiikka on muutakin kuin vain USAn ja NATOn väliset suhteet. Se on moninaista voiman sekä diplomatian käyttöä sekä oman edun tavoittelua. Jokainen toimija varmasti haluaa maksimoida oman etunsa. Eli sanotaan että yhteinen etu on ajanut Suomen ja Ruotsin NATOon. 

Syy siihen miksi me Suomessa ja Ruotsissa seuraamme niin tarkasti kansainvälisen lain noudattamista johtuu siitä, että meidän sotilaallinen voimamme ei riitä Kiinaa, USAa tai Venäjää vastaan. Eli pienet valtiot vartioivat etuaan mieluusti lakikirjan kautta. Ja varmaan toivoisimme myös suurempien valtioiden toimivan näin. Kuitenkin ydinaseet sekä miljoona-armeijat kannustavat suurempia valtioita kävelemään kansainvälisen lain yli. Jos ajatellaan esimerkiksi Irania, niin se on autoritaarinen valtio, jonka johto ruokkii fanatismia. Tuo valtio on niin sanotusti alueellinen suurvalta. Sen ympärillä on joukko pienempiä tai heikompia valtioita, jotka eivät kykene vastustamaan Irania yksin. Samoin meidän Suomemme on yhdessä Baltian kanssa suuren ja tällä hetkellä aggressiivisen Venäjän naapureita. 

Venäjä tietenkin haluaa käyttää maassamme valtaa, joka kuuluu meidän kansallemme. Venäjän johto käyttää keppiä sekä porkkanaa mielellään, kun se haluaa sitoa muita maita itseensä. Jos pieni naapuri on mieliksi, niin puoli-ilmaista öljyä sekä kaasua virtaa markkinoille. Jos taas naapuri ei miellytä, niin kaasuputkessa kulkevan kaasun painetta vähennetään. Tai sitten terroristit katkaisevat tuon putken. Eli FSBn agentit leikkaavat putken poikki, ja katkaisevat öljyn ja kaasun toimitukset. Tuota energian toimittamiseen vaikuttamista voidaan pitää yhtenä hybridisodan muodoista. Ne jotka osaavat miellyttää Moskovaa saavat paljon. 

Ne jotka eivät Moskovaa miellytä saavat vähemmän.. Tuon toiminnan tarkoitus on tukea niitä poliitikkoja, joiden valitsema linja miellyttää Moskovaa. Moskovan pelikirja on siis pitkälti peräisin Kylmän Sodan ajoilta. Niitä tuetaan, jotka miellyttävät. Ja niitä kampitetaan jotka eivät miellytä. Siis me olemme nyt sitten NATOn osa. Sen takia osalla poliitikoista on varmasti mielessä ne puheet, joita aikoinaan esitettiin USAsta. Ja sen takia halutaaan osoittaa se, että halutaan olla lojaaleja liittolaisia. Eli ikään kuin korjataan niitä asioita, jotka silloin kauan sitten olivat USAn ja Suomen suhteiden tiellä. Ja ehkä halutaan oikeasti olla ärsyttämättä USAn kovan linjan oikeistoa. 

Tai sitten halutaan vain tekosyitä, joilla voidaan omia tutkimusprojekteja sekä tiettyjen tahojen arvostelua suitsia. Tuolloin sensuurille haetaan tekosyitä esimerkiksi Washingtonista sekä Maga-liikkeestä. Samalla tavalla kun ostetaan aseita jostain toisesta maasta, niin se antaa tuolle maalle mahdollisuuden vaikuttaa toisen maan sisä- ja puolustuspolitiikkaan. Mutta se antaa myös tuolle altavastaajan poliitikoille mahdollisuuden vedota toisen tahtoon, jos he tekevät päätöksiä, jotka eivät miellytä äänestäjiä. Tuolloin vedotaan siihen että tuo mahdollisesti aseita toimittanut valtio tai sen johto voivat suuttua, ja katkaista tuen, jos sitä ei miellytä joku asia, mitä valtion johto on sanonut. 

Todellisuus on kuitenkin se, että niin kauan kuin me käytämme esimerkiksi GPS laitteita, sekä lentelemme amerikkalaisilla hävittäjillä, niin meidän pitää myös muistaa se, että jos GPS signaali katkaistaan tai päivitykset jätetään toimittamatta, niin emme varmasti kykene myöskään toimimaan. Eli GPS sekä koneisiin ja esimerkiksi ECM ja ESM laitteisiin toimitettavat päivitykset, ja amerikkalaisiin täsmäpommeihin perustuva puolustus varmasti saa aikaan sen, että jatkossakin meidän pitää miellyttää amerikkalaisia. Jos meillä olisi edes Galileon kaltainen Euroopasta operoitava GPS-järjestelmä, jonka avulla voisimme paikantaa omia joukkojamme sekä ohjata aseita, niin emme olisi niin riippuvaisia USAn hyväntahtoisuudesta. Mutta siis sotilaallinen riippumattomuus on muutakin kuin vain uusien hävittäjien kehittämistä. Se on myös esimerkiksi tukijärjestelmien tekemistä riippumattomaksi ulkopuolisen toimijan hyväntahtoisuudesta. 

Mutta jos haluamme vähentää NATOn Euroopan puoleisen osan riippuvuutta USAsta, niin silloin pitää rakentaa myös konkreettisia tapoja vaikuttaa hyökkääjään. Ilman aseita mikään EU-perusteinen liittouma ei koskaan tule olemaan uskottava. Se mikä sitten EUssa on ongelma, on siinä, että Suomi on hyvin kaukana myös esimerkiksi Lissabonista tai Madridista. Noissa maissa katsotaan, että Venäjä ei ole uhka niille, joten ne eivät ehkä edes ajattele Venäjästä samalla tavalla kuin Suomessa ja muualla Itämeren ympäristössä tuosta maasta ajatellaan. Eli me näimme kuinka Putin huijasi. 

Ja sitten meidän pitää muistaa, että myös me annoimme Putinin huijata. Me ajattelimme että Venäjän laki sitoo Putinia samalla tavalla, kuin se sitoo esimerkiksi Suomen johtoa. Eli tällä viitataan lakiin, jolla kielletään Venäjän asevoimien käyttö hyökkäyssotaan. Putinin palkka-armeija perusti kolme Valtiota Ukrainan alueelle, ja sitten nuo valtiot, joiden ainoa tunnustaja oli Venäjä kutsuivat Putinin apuun. Sen jälkeen Putin liitti nuo kolme aluetta Venäjään. Eli Krimin, Luhanskin sekä Donetskin kansantasavaltojen itsenäisyys päättyi kansanäänestykseen. Joissa nuo kolme aluetta siirtyvät Venäjän hallintaan. 

Putinilla on käytössään uusi laki, joka sallii sotilaallisen voiman käytön venäjän kansalaisten suojelemiseksi. Tuota lakia voidaan tulkita sen nimen perusteella, että Putin voi käyttää sotilaallista voimaa jos hän katsoo Venäjän tai sen kansalaisten edun vaativan sitä. Eli tuo venäjän kansan etu tarkoittaa lähinnä Putinia itseään tai hänen lähipiiriään. Tai tilannetta jossa joku venäjän kansalaisten etu käy yhteen hänen tai hänen lähipiirinsä edun kanssa. 

Periaatteessa sotilaallisen voiman käyttö voi pitää sisällään joko täysimittaisen hyökkäyksen, tai salamurhan kaltaisten täsmäoperaatioiden käytön ihmisiä vastaan, joiden Putin katsoo vaarantavan Venäjän kansalaisten sekä heidän etunsa. 

Juuri se että kukaan ei saa haastaa Putinia tekee hänestä vaarallisen. Hän on osoittanut sen, että hän ei kaihda salamurhia, jos ne auttavat häntä pääsemään tavoitteeseensa. 

 Putin ajattelee ensisijaisesti omaa etuaan. Ja juuri esimerkiksi Valko-Venäjällä suoritetut ydinase-harjoitukset ovat olleet selkeä viesti siitä, että Putin ei ehkä välitä kertoa ydinaseiden laukaisusta vastaaville henkilöille, että tällä kerralla ei mukana ole pelottelu kärkiä. Vaan oikeita ydinaseita. Eli noiden harjoitusten tarkoitus voi olla se, että Putin testaa miestensä uskollisuutta. 

Voiko Putin olla niin hullu, että hän esittää ydinaseiskun harjoituksena? Tuolloin hän voisi väittää miehistölle, että he ampuvat pelottelu kärjen. Mutta itse asiassa laukaisevat oikean ydinaseen. Vai onko hän väittänyt pelottelu eli kineettisen kärjen olevan niin sanottu “kova laukaus”. Aina kun ydinaseita on varastossa, on vaarana se, että joku käyttää niitä. Ja vaikka sanotaan, että ydinaseiden käyttöä varten pitää saada kolmen tai neljän kenraalin lupa, niin Putin on ensinnäkin miehittänyt asevoimat “jees” miehillä, jotka eivät häntä mielellään vastusta. Tai sitten hän on komentanut kaikki ydinase-salkut omaan valvontaansa. 

Mutta salamurhan pelko voi olla myös tehokas tapa hajottaa vastustajien leiriä. Näissä tapauksissa voidaan sanoa, että äänenvaimentimella varustettu pistooli on tehokas väline, jolla voidaan houkutella tai suostutella esimerkiksi toimittajia tekemään yhteistyötä Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Jos tuo pistooli osoittaa valtion johtajan niskaan, niin silloin hän voi asettaa oman etunsa valtion edun edelle. 

Venäjällä on säädetty nyt laki, jonka mukaan Putin saa käyttää voimaa suojellakseen Venäjän tai venäläisten etua. Tuo laki on oikeastaan sen takia merkityksetön, että Putin on suunnannut salamurha kampanjoita ulkomailla asuvia vastustajiaan vastaan. Ja uusi laki vain oikeastaan julkistaa Putinin vanhan tavan. Eli se että hän lähettää salamurhaajia ehkä myös länsimaisten arvostelijoiden kimppuun ei ole ehkä aivan tuulesta temmattua. 

Voidaan sanoa, että hän varmasti haluaa käyttää esimerkiksi pahamaineista salamurhakoneistoaan, eli entistä KGBn synkintä direktoraattia, Osasto V:tä myös ulkomaisten poliitikkojen sekä mahdollisesti myös toimittajien ja muiden toimijoiden painostamiseen ei liene mitenkään vieras tai edes uusi ajatus. Eli voimankäyttöä on monenlaista. Ja yksi niistä on henkilökohtaisen uhan muodostaminen henkilöille, joiden voidaan olettaa levittävän Putinin ilosanomaa kautta koko maan. 

Me emme ajatelleet, että lait ovat Putinin työkalu, jolla hän pakottaa muita hyväksymään omia toimiaan. NATOn ja USAn suurin ongelma ovat johtajat, jotka asettavat oman etunsa valtion edun eteen. Valtion etu on silloin puheena, kun se on linjassa niiden johtajien oman edun kanssa. Mutta samalla olemme unohtaneet kultaisen ajatuksen siitä, että Putinin kohdalla Venäjän valtio on yhtä kuin Putin. Hän noudattaa sellaista retoriikkaa, että kun puhutaan Venäjästä, niin silloin Venäjä ja Putin ovat sama asia. 

Kun puhutaan NATOn tulevaisuudesta, niin voidaan sanoa, että sekä Suomen että Ruotsin häämatka tuon järjestön sisällä on ohitse. Siis ennen olimme nähneet NATOn ulkopuolelta. Me olemme nyt nähneet myös sen, että tuossa järjestössä on sisäisiä jännitteitä. Eli olemme päässeet niihin hämäriin takahuoneisiin, joihin ei NATOn ulkopuolisia valtioita ei ennen olla päästetty. NATOssa on valtioita sekä johtajia, joiden mielestä on hyvä jättää itärajan puolustaminen jonkun muun vastuulle. Eli nuo ehkä muutaman tuhannen kilometrin päässä oleva valtio ei ehkä näe Venäjää samanlaisena uhkana kuin Suomi. 

Suomen ja Ruotsin yhteistyötä on samalla syvennettävä. Siis olimme NATOssa tai emme. Joka tapauksessa Ruotsissa kuitenkin ainakin joskus ajatellaan, että Suomi olisi ikään kuin puskurivaltio Ruotsin ja Venäjän välissä. Jos NATOa ei olisi, niin Venäjän mahdollisuudet vaikuttaa Suomen sisäpolitiikkaan olisivat valtavat. Siis meidän ei kannata ainakaan kauheasti ärsyttää valtioita, joista olemme riippuvaisia. Se että antaako NATO tukea kriisin keskellä on sitten sen ajan asia. On eri asia lähteä puhumaan asiasta jossain diplomaattien illallisilla kuin olla sitten sellaisen tilanteen edessä, että ammuksia alkaa sataa yli itärajan. Todellinen tilanne on se, missä ystävyys punnitaan. 

Me emme voi kuitenkaan odottaa apua, jos emme sitä itse ole koskaan antamassa. Jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi, niin silloin tarvitsemme ammuksia, ja varaosia. Jos emme valmista ohjuksia Suomessa, niin silloin niitä pitää jostain hankkia. Mikäli emme tuota ilmataistelu- ja IT ohjuksia emmekä maa maaleja kuten panssarivaunuja vastaan käytettäviä ohjuksia itse, niin jostain niitä pitäisi silloin saada, kun Venäjän panssarit ovat itärajalla valmiina hyökkäykseen. 

Trump on hyvin herkkä kaikelle kritiikille. Hän myös varmasti ymmärtää sen, että Suomi ei koskaan voi olla täysin itsenäinen, ainakaan niin kauan kun Venäjä jota johtaa Putin tai hänen kaltaisensa mies on meidän itäinen naapurimme. Me tiedämme että Putin haluaa kylvää epäjärjestystä varsinkin Eurooppaan, jonka hän näkee ilmeisesti tilkkutäkkinä, joka vain odottaa ottajaansa. Ja juuri se, että olemme liittyneet NATOon sen suurimmassa kriisissä saattaa olla historian tärkein päätös. Se voi antaa meille valtavasti etua. Tai sitten se voi viedä meidän jonnekin, jota emme ehkä halua ajatella. Mutta joka tapauksessa yhdessä olemme vahvempia. Jopa heikko tuki on asia, joka on parempi kuin ei tukea ollenkaan. 

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ddca02ab-f999-4911-ac3a-0796f13e80f4

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/368bf179-fea4-4f1b-844d-af76a954e383

https://yle.fi/a/74-20227942?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

https://fi.wikipedia.org/wiki/BGM-109_Tomahawk

Miksi Venäjä on menettämässä etunsa Ukrainan sodassa?

Venäjän tapa sotia on se, että vain päämäärä ratkaisee. Se miten suuria tappioita tuo päämäärän saavuttaminen aiheuttaa ei ole komentajan asia. Siis komentajan tehtävä on saada joukot kohteeseensa, eli hänen ei tarvitse välittää tappioista. Venäjän ylivoima miehistön määrässä on ollut paperilla suuri. Mutta kuten tiedämme, niin myös miehistön laadulla on merkitystä. Vaikka venäläiset komentajat kykenevät tekemään enemmän tappioita, niin mikään armeija  ei kestä tappioita loputtomasti. 

Venäjän sodanjohto ajatteli ilmeisesti jonkinlaisessa paniikkitilanteessa, että se kykenee nopeasti korvaamaan sodan alussa tapahtuneet eliittijoukkojen tappiot siten, että se lähettää noita kouluttajia rintamalle. Seurauksena oli se, että myös joukko erikoisjoukkojen sekä parhaiden rynnäkkö joukkojen johtajista ja kouluttajista oli kuollut. Esimerkiksi laskuvarjo- ja erikoisjoukkojen operaation epäonnistuminen Kiovassa sodan alussa söi paljon Venäjän parhaiden joukkojen materiaalia. Venäjä ei myöskään ollut ilmeisesti varautunut näin pitkään sotaan. 

Yksi Venäjän ajatuksista lähteä tähän Ukrainan sotaan on ilmeisesti ollut se, että asevoimissa on menossa sukupolvenvaihdos. Afganistanin sodan päätös Neuvostoliiton osalta oli se, kun Neuvostoliitto vetäytyi Afganistanista vuonna 1989. Tuosta vetäytymisestä on kulunut noin 40 vuotta. Ja se tarkoittaa sitä, että ne miehet jotka silloin lähtivät sotaan ovat nyt eläköitymässä. 

Joten uskoisin että Putinin ajatus tuosta Ukrainan operaatiosta oli se, että tuon operaation kautta uudet upseerit ja tulevat kouluttajat saisivat taistelukokemusta sekä samalla myös kovaa mainetta. Ja siksi nuo Venäjän tappiot saattavat olla kipeämpiä kuin kukaan uskoo. Eli jos sitten on käynyt niin, että kouluttajia ei ole, niin se vaikuttaa joukkojen osaamiseen erittäin paljon. Jos kouluttajia ei ole, niin joukkojen uudelleen rakentaminen on vaikeaa. 

Samoin Putinin vastaiset mielenosoitukset olivat alkaneet Venäjällä. Putin määräsi sisäministeriön erikoisjoukot hajottamaan nuo mielenosoitukset. Ja Ukrainan sota antoi hänelle mahdollisuuden kääntää ihmisten huomio pois opposition kohtelusta. 

Mutta kute tiedämme. Venäjä uskoo valtionsa valtavaan kokoon. Ukraina ei sitä kykenisi miehittämään ainakaan kovin helposti. Valtion asevoimien tuhoaminen ei poista sitä kartalta. Eli myös maa-alueiden haltuun ottaminen on tärkeää. 

Ongelma tässä tilanteessa on se, että Venäjän asevoimissa ydinaseiden merkitys kasvaa, kun sen konventionaaliset joukot eivät ole pystyneet suorittamaan tehtäviään, niin Venäjän johto saattaa yhä enemmän turvautua ydinaseisiin. 

Venäjän johdon suurin ongelma on siinä, että siellä kaikki sodankäynti on koteloitu erittäin tarkasti. Siis periaatteessa voidaan sanoa, että Venäjän rintama koostuu laatikoista. Samanarvoiset komentajat eivät kommunikoi keskenään, vaan kaikki viestit ilmeisesti kierrätetään rintaman takana olevan esikunnan kautta. 

Se tekee vaikeaksi reagoida nopeasti tilanteeseen, jossa esimerkiksi oma hyökkäys on aiheuttanut suuria tappioita omille joukoille. Kun komentajan täytyy odotella esimiehen käskyä toimia, niin voitot valuvat usein hiekkaan. Eli suurten tappioiden takia esimerkiksi asemien pitäminen tai hyökkäyksen jatkaminen voi olla vaikeaa. Ja asiaa ei yhtään helpota se, että jos komentaja ei tee omia tappioita, niin häntä saatetaan epäillä esimerkiksi henkilökohtaisen suosion hankkimisesta. Ja tuo epäilys saattaa johtaa jopa epäilyyn vallankaappauksesta. Tai sen valmistelusta. 

Voi olla että sodan alussa osa komentajista teki tappioita tahallaan. He saattoivat yhdessä Putinin kanssa ajatella sodan olevan loistava tilaisuus tapattaa ihmisiä, jotka ovat heille kiusallisia. Venäjän asevoimissa simputtaminen on ainakin ollut hyvin yleistä. Ja useita miehiä on kuollut noiden tekojen seurauksena. Korruptoituneet upseerit eivät ole tehneet mitään noiden asioiden selvittämiseksi. Ja noista asioista on varmasti vaadittu tutkimuksia, joten sen takia joku on saattanut haluta sotaa, koska sen avulla pääsee helposti eroon kiusallisista todistajista. Eli noiden todistajien voidaan sanoa kaatuneen vihollisen tulituksessa. 

Kun puhutaan sitten tappioista, niin niiden korvaaminen ei ole rintamalla olevan komentajan asia. Vaan uusien joukkojen haaliminen sekä kouluttaminen ovat selustassa palvelevien miesten ongelma. Kun Venäjä menettää esimerkiksi taisteluhelikopterin, niin se ei kykene samalla tavalla korvaamaan helikopterin mikropiirejä kuin jos NATO menettäisi samanlaisen helikopterin. Ja helikopterin asejärjestelmät vaativat mikropiirejä. 

Juuri kyvyttömyys korvata rauhan aikana valmistettuja välineitä on Venäjän Akilleen kantapää. Toinen suuri ongelma on ollut korruptio. Eli miehet eivät ehkä olekaan saaneet sitä koulutusta, mitä papereissa lukee. Venäjän asevoimien perinteet eivät myöskään kannusta kehittämään osaamista itsenäisesti. Se että kaikkinainen tiedonhankinta vaatii eri käskyn tekee tuosta armeijasta sellaisen, että sen kyky mukautua muutokseen on huonompi kuin mitä sen pitäisi olla. Asenne jonka mukaan joku muu hoitaa asiat saa aikaan koulutuksen vanhentumista. 

Voiko Venäjä on johto käskeä laukaista ydinaseet, ja valehdella niiden käyttäjille, että he lähettävät matkaan kineettisen energian taistelukärkiä. 

Venäjän asevoimien suuri ongelma on siinä, että koko voimaa verrataan aina sisäministeriön joukkojen voimaan. Venäjän doktriinin mukaan rintamalla olevien joukkojen tulivoiman pitää aina olla pienempi kuin sisäministeriön joukolla, jotka on tarkoitettu kapinoiden kukistamiseen. Saattaa olla niin, että Venäjän halu käyttää keskimatkan“Oreshnik” ohjuksia Ukrainan sodassa on tarkoitettu pelottamaan omia ja vihollisia. Eli tarkoitus voi olla lähettää viesti siitä, että ydinkärjillä varustettuja ohjuksia tullaan käyttämään, sekä omia että vihollisia vastaan, mikäli Putin tuntee asemansa uhatuksi. 

Kyse olisi tuolloin harjoituksesta, minkä tarkoitus on testata ydinaseita käyttävien joukkojen uskollisuutta. Aina on mahdollista, että Putin asettaa ydinkärkiä näihin aseisiin, kertomatta siitä niitä käyttäville miehille. Juuri malli missä kukaan ei saa muuta kuin tarvitsemaansa tietoa tukee juuri tällaista operaatiota. Periaatteessa ydinaseiden laukaisemisesta vastaavien upseerien ei tarvitse tietää, että laukaisevatko he ydinaseita. 

Vai onko ohjuksissa kineettisen energian kärjet?. “Oreshnik” on varustettu kineettisen energian käräjillä. Mutta niiden tarkkuus on 200 m luokkaa. Tuo tarkkuus ei ole tarpeeksi hyvä, jotta “Oreshnik” olisi tehokas sotilaskohteita vastaan. Mutta se riittää ydinaseiden käyttöön. Syy miksi hypersooniset taistelukärjet ovat ongelmallisia on niiden ympärille muodostuva plasma kerros. 

Tuo plasma estää tutkan käytön, koska radioaallot eivät läpäise tuota ionisoituneen ilman kerrosta. Samoin barometrinen ja kosketus sytytys eivät ehkä ehdi toimia tarpeeksi nopeasti, jotta imploosio mekanismi ehtii laukaista aloitus panokset, ja painaa plutonium-kappaleet yhteen ja aloittaa fissioreaktion. Joka laukaisee fuusion vetypommin fuusio vaiheessa ennen kuin kärki hajoaa. Ja se tekee niistä kärjistä hiukan hankalia laukaista. Kineettisen energian kärjet tarvitsevat taas suurta tarkkuutta. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012050849.html