tiistai 28. huhtikuuta 2026

Tekoäly ei vie nosturin kuljettajan töitä.



Käytännönläheisissä ammateissa on maamme tulevaisuus. Eli me pääsemme jatkossakin hyville tuloille, jos vaikka ryhdymme torninosturin kuljettajiksi. Siis kysyntää noille ammattimiehille on todella paljon, ja palkkakin on hulppeat 4600 euroa kuukaudessa. Sitten varmaan joku on lukenut sen, että työantajat eivät turhasta maksele. Eli joku asia tuossa torninosturin kuljettamisessa on sellaista, että siinä saa hyvää palkkaa. Samoin jos esimerkiksi ryhdymme teollisuuden prosessin valvojiksi, niin voimme varmaan sitten maksaa sen perjantaisen oluen suuresta palkastamme. Toki se mitä prosesseja me sitten valvomme jää joskus unholaan. Valvommeko terästeolisuuden vai paperiteollisuuden prosesseja on sitten toinen juttu. 

Periaatteessa yksi prosessinvalvoja voi operoida etäkäytön avulla useita paperikoneita, ja etäkäytön sekä virtuaalitodellisuuden avulla voi tuollainen torninosturin kuljettaja työskennellä etänä. Ja tietenkin tekoäly voi ohjata tulevaisuudessa myös esimerkiksi torninostureita sekä aianakin jotain teollisuuden prosesseja. Eli tekoälyn avulla voidaan myös niitä paperikoneiden toimintoja ohjata. Eli periaatteessa juuri erilaisten automaatioprosessien valvonta voidaan siirtää ainakin osittain tekoälyn hoidettavaksi. Samoin torninosturien toiminta on sellaista, että tekoälyä voidaan kouluttaa tuohon toimintaan melko helposti. Tekoäly ei ole asia, mikä pysyy poissa esimerkiksi rakennustyömaalta. 



Rakennustyön suurin ongelma on se, että kyseinen ala on suhdanne-herkkää. Samoin noiden rakennusten paikat siirtyvät aina kun rakennus tulee valmiiksi. Eli seuraava rakennus on sitten ehkä 200 km päässä edellisestä. Ja jos sitten rakennuksille ei tule tilauksia, niin seuraavaksi lähtee myös nosturin kuljettaja etsimään uutta työtä. 

Siis jos haluamme nostaa maatamme lamasta, niin on kaksi tapaa tehdä tuo asia. On mahdollista perustaa esimerkiksi sijoitusyhtiöitä, jotka sitten ostavat ja myyvät osakkeita. Noiden yritysten tulos voi olla jopa miljardeja euroja plussan puolella. Ja sitten toinen mahdollisuus on se, että ryhdymme vaikka innovoimaan jotain uusia tuotteita. Se mitä sitten tarkoittaa saattaa vaikuttaa hukan erikoiselta. Nimittäin juuri se että kehitetään jotain uutta ei tuota kovin paljon voittoa. 

Ja juuri esimerkiksi sijoitusyhtiöt, jotka voivat tehdä. jopa miljardien edestä voittoa eivät vie teknologiaa kovin paljon eteenpäin. Käytännön läheisten ammattien opiskeleminen tarkoittaa sitä, että johtotason paikat siirtyvät niille, joilla on sitä teoreettista osaamista. Eli jos kotimaista työvoimaa koulutetaan niihin käytännön läheisiin tehtäviin, niin silloin johtajat palkataan ulkomailta. Siis eikö tulevaisuus olekin hyvän näköinen. Suomalaiset voivat jatkossakin työskennellä niissä käytännön tehtävissä, eli putkimies varmaan saa hyvää palkkaa, jos vain saa töitä. Ja ehkä jossain vaiheessa sitten myös uudisrakennusten tuotanto alkaa pudota. Ehkä sitten myöskään torninosturien kuljettajille ei ole enää työtä. 

https://www.verkkouutiset.fi/a/naita-toita-tekoaly-ei-vie-hs-palkka-jopa-4600-euroa/#c5f28d29

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Politiikka ei saisi vaikuttaa tiedustelutyöhön

  Saana Nilssonin kolumnissa sanotaan, että hyvä tiedustelupalvelu vähät välittää siitä, mitä päättäjät haluavat kuulla. Samalla kuitenkin i...