Italian mafian digiloikka on pitkällä, ja voidaan sanoa että viranomaiset ovat jatkuvasti altavastaajina esimerkiksi sosiaalista mediaa sekä erilaisia maksupalveluita sekä maksusovelluksia hyödyntävien rikollisten edessä. Rikollisten etu poliisiin nähden on se, että heidän ei tarvitse hyväksyttää mitään toimintamallia tai sovellusta tuomareilla, eikä rikollisia rajoita esimerkiksi lainsäädäntö. Mutta nuo äsken esitetyt mallit eivät ole niitä mitä eniten kannattaa pelätä. Rikolliset voivat hyödyntää sosiaalista mediaa, puhelinten paikannustoimintoa sekä droneja monella tavalla.
Sosiaalisen median avulla voivat rikolliset seurata tuttaviensa toimintaa sekä valvoa alaistensa toimintaa. Eli WhatsAppin avulla nuo henkilöt voivat kuunnella mitä toiset puhuvat jossain tilassa. Se että johonkin pöydälle on jätetty puhelin riittää, että sen avulla voidaan yksityisyys murtaa. Ja vaikka tavallinen matti meikäläinen ei ehkä tuollaista puhelinta pöydälle jätä tai sujauta sitä toisten autoon, niin mafian miehillä on rahaa, ja he voivat pari satasta uhrata siihen, että he saavat paikannuslaitteen rikostoverin autoon.
| STT |
Etäohjattujen kameroiden avulla rikollinen voi tarkkailla vaikkapa poliisiaseman sisäänkäyntiä. Samoin hän voi suoraan valvoa alaisiaan kännyköiden paikannustoiminnon avulla. Rikollisten työkaluihin kuuluu ilmeisesti jo nyt droneja, joiden avulla voidaan toimittaa esimerkiksi aseita sekä huumeita vankiloihin. Eli tuollainen pizza-drone voidaan helposti varustaa kuljettamaan pizzan sijasta paria automaattipistoolia tai huumelasteja.
Dronen avulla voi rikollinen etsiä asunnoista tavaraa, jota hän haluaa varastaa. Samalla tuollaisen välineen avulla huumekauppias voi tarkkailla ympäristöään sekä tietenkin saada varotuksen lähestyvistä poliiseista. Samoin myös drone on helppo muuttaa aseeksi. Eli riittää että siihen kiinnitetään pari dynamiittipötköä tai konepistooli, ja sitten etälaukaisimen avulla tuo ase laukaistaan halutulla kohdalla. Tuollaisia välineitä varmasti on ilmestymässä myös rikollisten käsiin.
Rikolliset ovat loistavia ihmisiä ottamaan kaiken irti välineistä, joita voidaan käyttää todella pahasti väärin. Se että laki kieltää joitakin asioita ei vaikuta rikolliseen mitenkään. Hakkerien avulla mafia voi hankkia tietoja esimerkiksi poliisien operaatioista sekä soluttautujista. Ja tietenkin tuollaiset tiedot ovat asioita, joilla voidaan tehdä paljon rahaa.
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/italian-mafian-digiloikka-on-jo-pitk%C3%A4ll%C3%A4-viranomaiset-eiv%C3%A4t-pysy-kyberrikollisuuden-per%C3%A4ss%C3%A4-raportti-varoittaa/ar-BB1qJbga?ocid=msedgdhp&pc=ENTPSP&cvid=940f8e20fb6b4955a138fb62a9130221&ei=34
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.