Tekoälyt ovat mullitavia välineitä. Ja erityisen mullistavia ovat niin sanotut generatiiviset tekoälyt, joiden kanssa voi kuka tahansa joutua tai päästä tekemisiin. Normaalisti myös ilmaisista tekoälysovelluksista on poistettu mahdollisuus generoida viruksia tai haittaohjelmistoja, mutta todellisuudessa maailmalla on kaupan tekoälysovelluksia, joilla voidaan tehdä noita haittaohjelmistoja. Se mikä aiheuttaa erityisiä ongelmia on, että voidakseen toimia tehokkaasti virustorjuntaohjelmistot tarvitsevat näytteitä niistä koodeista, joita haittaohjelmissa käytetään. Toisin sanoen, virustorjunta etsii haittaohjelmia tutkimalla koodeja, joita tietokoneelle ladataan, ja virustorjunta vertaa noita koodeja niihin koodeihin, mitä niiden tietokannoissa on.
Juuri nuo tietokannat ovat niitä, mistä sitten hakkerit voivat hankkia vinkkejä siihen, miten haittakoodia kirjoitetaan. Toinen tapa tunnistaa virus on se, että esimerkiksi ohjelmointityökaluun on asennettu tunnistin, joka tunnistaa haittaohjelman koodin. Ja sen takia normaaleilla editoreilla ei voida ainakaan kovin tehokkaasti valmistaa haittaohjelmia. Pahimmassa tai parhaassa tapauksessa yritys luoda haittaohjelmia tuottaa ilmoituksen viranomaisille siitä, että editoria käytetään laittomaan tarkoitukseen.
Se mikä tekee tekoälypohjaisesta virus- tai haittaohjelma generaattorista vaarallisen on se, että se kykenee generoimaan valtavan pitkiä koodeja erittäin nopeasti. Ennen virusten sekä muiden haittaohjelmien kirjoittaminen oli vaativa prosessi, jossa piti käsitellä valtavaa määrää koodia. Varsinkin monimutkaisia vakoiluohjelmia oli yksin toimivien hakkerien vaikea kirjoittaa, koska niissä vaaditaan monimutkaisia koodilistoja. Samoin hakkerien kyky hankkia esimerkiksi kehittyneitä ohjelmointieditoreja on ollut rajallinen.
Myös sellaisten editorien hankinta, jotka eivät raportoi virusten tai vakoiluohjelmien kirjoittamisesta niiden valmistajille on hankalaa. Myös haittaohjelmien testaus on vaikeaa, ja juuri testaus on se vaihe, jossa hakkereita paljastuu erittäin usein. Kuitenkin kun kommunistihallinto kaatui itäisessä Euroopassa syntyi rikollisjengejä joilla oli suhteita sekä mahdollisuus värvätä ohjelmoijia sekä hankkia toimitiloja kyseisille operaatioille. Huono elintaso teki mahdolliseksi sen, että rikolliset saattoivat hankkia palvelukseensa kymmeniä tai jopa satoja ohjelmoijia, jotka sitten työskentelivät jossain varastoissa, joissa kirjoitettiin erilaisia uusia haittaohjelmia. Eli noissa ohjelmissa saattaa olla tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia rivejä koodeja. Ja se tekee niistä vaarallisia. Ennen tietokonevirukset olivat ainoita haittaohjelmia. Ne olivat vain jonkun ilkeyttään kirjoittamia piloja.
Myöhemmin kun tietokonerikollisuus on muuttunut ammattimaisemmaksi on viruksia käytetty siihen, että niiden avulla hakkerit pääsevät soluttautumaan palvelinten lähelle. Yksi tapa murtaa vanhanaikainen järjestelmä oli lähettää disketti jossa oli haittaohjelma kohdejärjestelmän mikrotukihenkilöille. Jos nuo henkilöt eivät olleet varuillaan tuo disketti asensi sellaisen ohjelman, joka aktivoi modeemin keskellä yötä. Ja sitten kopioi tiedot modeemin kautta jonnekin verkon yli. Tuollainen hyökkäys oli melko helposti torjuttavissa, koska modeemin puhelinnumerot sekä puhelulistat paljastivat hakkerien osoitteen. Yhteen aikaan uskottiin jopa siihen, että ADSL modeemit ja kiinteät tietoverkot lopettavat hakkeroinnin. Mutta kuten olemme huomanneet, niin näin ei ole käynyt.
Tietokoneviruksia on käytetty siihen, että kohdejärjestelmä on tuhottu, ja sitten sinne on uudelleen asennuksen yhteydessä sujautettu haittakoodi. Tai sitten noiden järjestelmien RAID-5 varmuuskopiointi on asennettu niin, että niissä olevat tiedot on ohjattu suoraan hakkereiden palvelimille. Kuitenkin se että nykyään voidaan generoida nopeasti monimutkaista koodia saa aikaan sen, että haittaohjelmat muuttuvat monimutkaisemmiksi, ja ne kykenevät kiertämään valvonta-ohjelmat melko tehokkaasti.
Länsimaissa hakkeroinnin torjunta perustuu pitkälti siihen, että viranomaiset jäljittävät hakkerit verkkoliikenteen perusteella, kunhan he ovat ensin saaneet ilmoituksen hakkereista. Mutta tuo taktiikka ei pure esimerkiksi turvallisuuspalvelun tai asevoimien tiedustelun valvonnassa toimiviin hakkereihin.
Tietokoneiden avulla tapahtuva vakoilu on erittäin hyvää bisnestä. Väitetään että esimerkiksi Pohjois-Korea kauppaa tietoja, joita se on saanut hakkeroinnin avulla, ja sitten vastikkeeksi tuo valtio pyytää esimerkiksi elektroniikkaa. Korruptio saa aikaan sen, että vaikka hakkerit olisivat toimineet tiedustelun laskuun, niin heidän hankkimiaan tietoja voidaan kaupata netissä, ja tietenkin esimerkiksi aseisiin liittyvää tuotekehitystä koskevat tiedot ovat sellaisia, että niitä myös halutaan ostaa.
Tekoälypohjaiset editorit ovat asioita, jotka mullistavat myös hakkeroinnin. Tuollaisten editorien avulla voi yksittäinen hakkeri valmistaa ohjelmiston, jossa on jopa miljoonia koodirivejä. Juuri tuo kompleksinen koodi tekee mahdolliseksi sen, että ohjelmistoissa on useita toimintoja. Pahimmassa tapauksessa haittaohjelma tuhoaa ensin esimerkiksi kohdejärjestelmän palomuurin tai virustorjuntaohjelmiston, ja sitten korvaa sen omalla ohjelmallaan. Tuollainen vakoiluohjelma voi valvoa kaikkea tietoa, mikä kulkee koneen ja verkon välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.