Meidän pitäisi olla huolissamme ihmisistä. Eikä rahasta.

Olemme huolissamme tekoälystä, mutta samalla emme tee asialle mitään. Mitä meidän pitäisi tehdä, kun yhtiöiden tehtävänä on maksimoida omistajiensa voitot. Yksi asia mitä me ehkä voisimme tehdä on se, että meidän pitää alkaa muuttaa yhteiskunnan tulojen eli verotuksen rakenteita. Meidän pitää hyväksyä sekin asia, että tulevaisuudessa saattaa olla ihmisiä, jotka hakevat töitä koko elämänsä. Eli meidän kannattaa miettiä myös sitä, miten yhteiskunta asennoituu työttömiin. Me voimme pitää esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien siirtämistä sairaseläkkeelle loistavana ratkaisuna. 

Mutta tuollaisten ratkaisujen seurauksena voivat sosiaalisten ongelmien kasautuminen muuttaa säästöt suuremmiksi menoiksi. Siis hoitojen keskiössä pitäisi olla hoidettava itse. Kun ihminen tulee hoidon piiriin, niin häneltä voidaan tietenkin viedä esimerkiksi edunvalvonnan kautta oikeus käyttää omia rahojaan. Tuo asia saattaa muuttaa tilanteen siten, että henkilöllä ei ole varaa käydä edes hampurilaisella. Kun ihminen sairastuu, niin hänet varmasti jätetään pois kaikista normaaleista menoista. 

Häntä tuskin viitsitään kutsua mihinkään juhliin ilman vanhempia. Ja varmaan kaikille kerrotaan, että tuo työkyvyttömyyseläkeläinen poistuu samalla hetkellä vanhempiensa kanssa. Ja tuo pyyntö sitten varmaan esitetään mieluummin vanhemmille. Näin voidaan potilaan tai työkyvyttömyyseläkeläisen rajoitettua asemaa korostaa. Sekä samalla muistutetaan muita toisen alisteisesta asemasta. Näin ei kukaan pääse unohtamaan sitä, että toista kuuluu katsoa alaspäin. Kun 25-30 vuotias mies tai nainen ohjataan “kohteliaasti” ovelle, ja häntä pyydetään poistumaan, niin se varmaan aiheuttaa hänessä pientä vihaa. Ja kaikkialla muistutetaan siitä, miten hänen vanhempiensa kanssa on puhuttu sitä ja tätä. Tuo toiminta on tietenkin laillista. 

Mutta jatkuva epäkunnioittava asenne saattaa aiheuttaa sitä vihaa, joka patoutuu vuosien ajaksi. Siis jos ihmistä ärsytetään ja häntä kohdellaan vuosien ajan alentavasti sekä halventavasti. Niin se saattaa aiheuttaa vihaa, joka ehkä joskus purkautuu ikävällä tavalla. Kun toinen on rajoitetusti oikeustoimikelpoinen, niin jotkut ottavat asiat niin, että se oikeuttaa heitä huutelemaan hänelle, esittämään esimerkiksi väitteitä jostain henkirikoksista sekä levittelemään joka paikassa  hänen asioitaan. Siinä sitten varmaan työkyky paranee huomattavasti, kun ihmistä syrjitään kaiken aikaa. 

Kun toinen ei osaa mitään, eli hänen työtään ei arvosteta tai häntä kohdellaan kuin ilmaa, niin silloin varmaan ei itsetunto ole paras mahdollinen. Sosiaalisen median kielto voi auttaa asiaa, ainakin niiden mielestä jotka ovat tuohon syrjimiseen osallistuneet. Eipä sitten pääse vääriä asioita leviämään tahoille,joille niitä ei haluta levitettävän. Kun kieltoja määrätään, niin tietenkin pitäisi kysyä, että ketä kielto palvelee?

Palveleeko se sitä, jota sen pitäisi palvella. Kiusaaminen voi tietenkin vähentyä, mutta silloin tällöin mieleen tulee sekin asia, että tuo kielto voi myös auttaa kiusaajia peittelemään toimintaansa. Jos itse olisin kiusaaja, niin silloin varmaan haluaisin että kaikki tuohon toimintaan liittyvät asiat ratkaistaan jossain missä muut eivät sitä näe. 

Vaitiolovelvollisuus koskee henkilökuntaa, mutta sukulaiset saavat toki kertoa tuon potilaan sairaudesta kaikelle kansalle. Samoin ennen esimerkiksi psykiatrisilla potilailla oli oma alennusluokka HKLn kuukausilipulla. Tuo alennusryhmä oli kaikkien tiedossa. Eli noiden hiukan kiusallisten asioiden selvittämiseen ei tarvittu muuta kuin bussikuski. 

Jostain syystä hoitoon lähetetty suoraan eristetään ns. terveistä ihmisistä. Hänet ympäröidään sairailla ihmisillä, joiden jutut ovat tietenkin sitä mitä tällaisilla ihmisillä on. Kun ihminen sitten kokee syyllistämistä alaspäin katsomista sekä häpeää, niin silloin hän varmasti joutuu ongelmiin. Tuollainen henkilö saattaa etsiä sitä paljon puhuttua olkapäätä jostain nahkaliivejä käyttävästä Harley Davidson miehestä. Kun ihmiselle jaetaan pillereitä ja hän ei itsekään oikein ymmärrä mitä hän niillä tekee, niin se varmasti ajaa varsinkin nuoren henkilön kohdalla hänet suoraan johonkin narkomaanien joukkoon. Sieltä varmaan löytyy niitä selkään taputtelijoita. 

Riittämättömyyden tunne sekä häpeä varmaan saavat aikaan sen, että ihminen kokee elämänsä turhaksi. Ja kun mitään jutun aiheita ei ole, niin silloin hän jää pois tuosta seurasta, joka voisi ehkä pitää häntä jaloillaan. ihminen etsiytyy seuraan, jossa hänet hyväksytään. Ja pahimmassa tapauksessa esimerkiksi niin sanottu puiston baari on se, mistä tuo henkilö sitten löytää seuraa. Siellä pillereiden sekä viinan ja tinnerin väärinkäyttäjät istuskelevat ja kuuntelevat, mitä toisella on asiaa. 

Kun ihminen syrjäytyy, alkoholisoituu sekä sitten ajautuu ehkä rikoksiin, tai esimerkiksi aivovamman takia yhteiskunnan elätettäväksi, niin silloin hän pikemminkin luo ongelmia kuin ratkaisee niitä. Vankien vartiointi maksaa, samoin erilaiset maksansiirrot sekä poliisipartioiden jatkuva tarve luovat pikemminkin kustannuksia kuin säästöjä. Jos ihminen jää kotiin istumaan, niin siitä ei sitten enää ole pitkää matkaa siihen, kun hän alkaa istua puiston penkillä ja juoda viinaa. Ihminen on sosiaalinen eläin. Hän haluaa varmasti joskus muita ihmisiä ympärilleen. Ja mistä niitä löytyy? Tietenkin paikallisesta ravintolasta löytyy sitä seuraa. Kun rahat eivät enää riitä ravintolassa istumiseen, niin seuraavaksi siirrytään kohti puiston pelkkiä, ja lähdetään hakemaan juotavaa esimerkiksi Oy Alko Abstä. Tai sitten voidaan siirtyä kotipolttoisiin. 

Ja miksi me olemme huolissamme tekoälystä? Siksi että tuo asia vie ihmisten työpaikat. Mutta kun me kehitämme erilaisia malleja, joilla tekoälyä kehitetään, säädellään tai ihmisiä työllistetään, niin kohtaamme seinän. Tuon seinän nimi on se, että yhtiöiden tehtävä on maksimoida niiden omistajien saamat voitot. Voiton maksimointi on siis asia, mikä sitten tekee tekoälystä houkuttelevan työkalun.

Me voimme ajatella niin, että esimerkiksi koodaaja tai kokenut koodaaja tekee työtä paremmin kuin tekoäly. Mutta mistä saamme sitten kokeneen koodaajan, jos kukaan ei päästä aloittelevia koodaajia töihin? Eli kokemus syntyy vain työn kautta, ja jos koodaaja ei saa tehdä työtä, johon hänellä on koulutus, niin silloin hän ei myöskään opi mitään. Mutta siis yhtiöiden velvollisuus ei ole tukea ihmisten oppimista. Niiden velvollisuus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. 

Kun tekoälyn hintaa verrataan esimerkiksi koodarien saamiin palkkoihin, niin meidän pitää silloin ajatella kokonaisuutta, eli työvoima on muutakin kuin vain pelkkä palkkakulu. Työläisten ongelma on työnantajan kannalta se, että he eivät jaksa tehdä työtä 24/7, eikä myöskään ole mitään takeita siitä, että työntekijä on aamulla tulossa etätöihin tai toimistolle. Nimittäin jokaisella meillä on myös krapulapäiviä, sekä tietenkin myös erilaisia muita ongelmia, kuten huonosti nukuttuja öitä. Tai sitten voi olla että olemme olleet jossain ulkona hiukan liian ohut paita päällä, ja saamme siitä sitten nuhan. Ja silloin ei ehkä työ suju missään muodossa. Sitten tulevat myös esimerkiksi kilpailijalta tulevat työtarjoukset. 

Eli kokenut ja hyvää työtä tekevä henkilö voi helposti vaihtaa työpaikkaa, jos hän sattuu olemaan tunnettu. Mikään ei siis takaa sitä, että osaava työntekijä on vielä seuraavana vuotena oman yhtiön käytettävissä. Tekoäly on siltä kannalta parempi vaihtoehto. Se on tietenkin uskollinen eli se ei ole kuuden kuukauden kuluttua kilpailijan paita päällä. Kun työelämää hallitsee nykyään epävarmuus, niin silloin tietenkin stressi sekä pelko siitä, että ihminen tekee työnsä väärin saavat aikaan sen, että työt eivät suju. Ja jos työt eivät suju, niin silloin edessä on siirtyminen työttömyyskassaan. Maassamme on kautta aikojen osattu siivota erilaisia arkistoja sekä tilastoja. 

Työttömien määrää on osattu laskea siten, että heidän työkykyään arvioidaan viimeisen päälle. Jos työtön siirtyy työkyvyttömyyseläkkeelle, niin hän sitten ei enää tuota tilastoa rumenna. Mutta seuraavaksi voidaan kysyä, että millä tuo työkyvyttömyyseläkeläinen sattuu elämään? Eli hänestä koituvat kustannukset siirtyvät joka tapauksessa veronmaksajien harteille. Yhtiöiden tehtävänä ei siis ole olla sosiaalitoimisto. Yhtiöiden omistajien  etu on se, että työt tehdään mahdollisimman halvalla. Siis jos työpaikkoja on, niin toki työvoimaa voidaan palkata esimerkiksi Schengen-alueen ulkopuolelta. Eli mikään rakennustyö tai muukaan työpaikka ei välttämättä tuo työpaikkoja edes EUn alueelle. 

Kun puhutaan työn teettämisestä EUn ulkopuolisen alueen toimijoilla, niin silloin voi käydä niin, että koko Schengen-alue jää ilman verotuloja. Koreasta sekä esimerkiksi Thaimaasta sekä Filippiineiltä palkattavat sairaanhoitajat ovat esimerkki vallitsevasta kehityksestä. Tietenkin töitä on. Ja siivousala vetää varmasti. Samoin rakennusalalta varmasti löytyy töitä. Mutta löytyykö noita töitä sitten vielä ehkä kahden tai kolmen vuoden kuluttua?Ja miten sitten noita töitä jaksetaan tehdä? Kuinka monta vuotta ihminen jaksaa tehdä töitä paikassa, jossa ainoa palaute on negatiivista? 

Tai ehkä tuotakin asiaa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Se mitä näkökulmaa ei turhan usein muisteta, on työntekijän näkökulma. Tietenkin meillä voi olla laki, joka pakottaa ottamaan mitä tahansa työtä, mitä nyt vain satutaan tarjoamaan. Laeilla sekä määräyksillä voidaan asioita hoitaa. Mutta jos ihminen nyt vain ei sitten viihdy työssään, niin silloin hän saattaa joko turvautua alkoholiin, kun hän palautuu työviikon jälkeen.  Poliisi ei saa mennä ilman asetta rappukäytävään. Mutta 17-vuotias siivooja saa toki työskennellä samoissa rappukäytävissä. Jos joku päihteiden väärinkäyttäjä sattuu häntä uhkailemaan, niin mitä kukaan siitä välittää. 

Tuo uhkailtu saa tietenkin hakeutua johonkin kriisiapuun ja ehkä hän pääsee sitten vielä työkyvyttömyyseläkkeelle. Itse olen kohdannut noin 12-vuotiaita joulukalenterin kauppaajia, jotka soittavat ovikelloa. Ainakin joskus 15-20 vuotta sitten noita tapauksia näkyi paljon juuri ennen joulua. Noiden lasten työturvallisuudesta ei juurikaan välitetty. Ja ainakin omaan mieleeni tuli välillä se, että mitä jos joku “Jammu Setä” eli pedofiili sattuu avaamaan oven? 

Tai sitten hän vain jättää saapumatta töihin. Hän siis rikkoo lakia, ja hän saa rangaistuksen. Ehkä 4-5 kk karenssia kiinnostaa tuota ihmistä. Mutta jossain vaiheessa ihmisen mitta voi tulla täyteen. Ja ehkä sitten tuo henkilö hakeutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Jos hän sattuu juomaan viinaa oikein kunnolla, niin hän saattaa aiheuttaa työkyvyttömyyden eskaloitumista. Eli hän saattaa uhkailla siivoojia. Mutta mitäpä siitä kukaan välittää. Uusia siivoojia on varmaan paljon tulossa, kun kaiken maailman insinöörit vaihtavat tuohon koronaviruksen vastaiseen rintamaan.  Kun ensimmäinen kosketus työelämään on surkea, niin silloin ei varmaan tee mieli tehdä töitä. 

Jos joku väittää tehneensä 30 vuotta töitä siivousfirmassa, niin silloin kyllä itse kysyisin, että mitä tehtäviä tuo henkilö on sitten oikein tehnyt? Onko hän oikeasti tehnyt mitään töitä? Työpaikalla on tietenkin oikeus vaatia työssä tiettyä laatua. Mutta samalla vaatimukset siitä, että työ pitää osata heti ensimmäisestä päivästä lähtien aiheuttavat stressiä. Työelämästä on tullut paikka, missä ihmiset poltetaan loppuun. Työntekijät ovat nykyään entistä useammin yksin työtehtäviensä kanssa.

Palavereja pidetään tarkan aikataulun mukaan. Eikä kukaan edes ajattele esittää siellä muuta kuin palaveriin kuuluvia asioita. Eli kiireiset johtajat eivät ehdi mitään muita asioita tehdä, kun he ryntäävät palaverista toiseen. Ja kaikki asiat pitää tehdä siten, että niistä ei synny ylimääräisiä kustannuksia. Mitään muuta kommunikointia kuin sitä, mikä liittyy palaveriin ei usein harjoiteta. Jos sanotaan että kahvikupin keittäminen vie tehokasta työaikaa, niin silloin meidän pitää huomioida myös sellainen asia, että myöskään kahviautomaatilla roikkuminen ei ole tehokasta työajan käyttöä. Siis minun ei tarvitse istua kahvinkeittimen vieressä, kun se valmistaa suodatinkahvia. Voin aivan hyvin jättää tuon keittimen yksin keittiöön ja palata koneen ääreen. Tai voin vaikka siirtää läppärin tuonne keittiöön jos haluan. 

Naapurihuoneessa istuvan työntekijän kanssa keskustellaan pikaviestinten välityksellä. Käytävät ovat tyhjiä. Joten miksen jäisi suosiolla kotiin tekemään etätyötä? Jos en jotain osaa, niin vanhempi työntekijä kuitenkin näyttää asiat minulle etätyöpöydän kautta. Ja ehkä sitten jossain palaverissa voi joku sanoa vaikka että on kaunis päivä, tai etätyö on kivaa, jos ulkona sataa räntää. Siis joka tapauksessa keitän kahvit ennen palaveria. Istun palaveriin, ja katselen sitten tekstiä jonka tekoäly kääntäjä tuottaa englantia puhuvan intialaisen työkaverin puhuessa minulle jostain Mumbaissa sijaitsevasta toimistosta. Eli tekoälyn sekä robottien käyttöönotto on vain osa tuota loogista kehitystä. Se vaikuttaa erityisen paljon aloille, joissa tehdään mekaanista työtä. Eli kerran toisensa jälkeen rajoitetussa ympäristössä toistuvat suoritteet on helppo jäljentää roboteille. Robotti on lenkki tekoälyn ja fyysisen suoritteen välillä. Ja se muuttaa tekoälyn fyysiseksi välineeksi.