maanantai 28. syyskuuta 2026

Dronien nopea kehitys tekee niistä erittäin vaarallisia




Geran-4


Ukrainan sota on osoittanut sen että dronejen sekä muiden vastaavien varusteiden kehitys on niin nopeaa, että kuukausi sitten käyttöön otettu väline voi vanhentua oikeastaan ennen kuin se on edes päässyt tehtaalla massatuotantoon. Kansanedustaja, sotatieteen tohtori Jarno Limnell on sanonut Verkkouutisten haastattelussa, että seuraavan sukupolven ase voi syntyä jopa kuukausissa. 

Todellisuudessa tekoälyt sekä muu älykäs teknologia, jota Venäjällä ei tällä hetkellä ole saattaa lyhentää tuota sykliä jopa viikkoihin. Eli Venäjällä ei ehkä ole käytössään kaikkein parasta mahdollista tuotantoteknologiaa. Joten siellä tuo sykli voi olla hiukan pidempi kuin länsimaissa. 

Juuri nopea kehityssykli tekee droneista vaarallisia. Sodan alussa isot Beyraktar-tyyppiset eräänlaiset miniatyyri  taistelukoneet olivat niitä, jotka ratkaisivat tilanteen. Nyt painopiste on kamikaze-droneissa. Uudet dronet eivät tarvitse GPS-laitteita toimiakseen, vaan ne navigoivat kohteeseen maastosta otettujen digitaali kuvien perusteella. 

Toisaalta drone voi käyttää myös esimerkiksi toisiotutkavastaimen tai Loran-navigaation kaltaisia varusteita. Tuolloin dronet siis käyttävät kahta tai useampaa maastossa olevaa lähetintä itsensä paikantamiseen. Siis laite käyttää kolmio navigaatiota, jossa drone seuraa kahden maastossa olevan lähettimen kulmaa, ja noiden kahden lähettimen signaalien risteyskohdassa drone sijaitsee. 

Nuo lähettimet voidaan aktivoida vain hetkeksi kerrallaan. Ja silloin niiden havaitseminen ei ole ehkä niin helppoa kuin sen pitäisi olla. Uudet Geran-4 ja Geran-5 lennokit ovat halpoja valmistaa sekä nopeita aseita. Suihkumoottori antaa niille noin 600-700 km/h nopeuden, mikä on paljon korkeampi kuin vanhojen potkurimoottoria käyttävien Shahed-136 lennokkien.Mikä tekee niistä vaarallisia myös helikoptereille tai lentokoneille, Siis se jolla on alussa paremmat aseet ei ehkä voita sotaa. 




Geran-5


Sodan voittaa se, joka kykenee nopeammin mukautumaan tilanteeseen sekä vastaamaan uusiin haasteisiin. Se mitä me ehkä sitten seuraavaksi näemme on jokin joko jälkipolttimella tai ramjet-moottoria käyttävä versio jostain lennokista eli dronesta. Nuo pienikokoista ramjet-moottoria käyttävät super- tai hypersooniset dronet voidaan laukaista pienellä raketilla, eli ne voidaan asentaa Iskander- tai vanhentuneiden FROG-7 (9K52 Luna-M) ohjusten kärkien paikalle. Kyseessä olisi siis miniatyyrinen versio hypersoonisesta “Avangard”-järjestelmästä. Periaatteessa droneparvia voidaan pudottaa operaatio alueelle vaikka satelliiteista. 

Stelth-teknologia varmasti tekee tuloaan noihin drone järjestelmiin. Ja supersooninen tai hypersooninen stealth-teknologiaa käyttävä drone on todella vaarallinen. Tulevaisuudessa stealth-dronet voivat toimia samoissa tehtävissä kuin varsinaiset risteilyohjukset. Eli tuo ydinase-kamikaze lennokki voidaan palauttaa tukikohtaan jos sitä ei tarvita. Nuo palautettavat lennokit voivat partioida ilman miehistöä. Ja käskyn saatuaan ne voivat suoraan iskeä kohteisiin. Eli nämä ydinase-lennokit voivat olla periaatteessa hyvin paljon samanlaisia kuin RQ-170 “Sentinel”. 




RQ-170 “Sentinel”



Eli nuo lämpösuojan sisään pakatut dronet voidaan pudottaa ilmakehään satelliitista. Ja ne voivat operoida tekoäly verkkoa hyödyntäen. Tekoälyä käyttävät dronet voivat tunnistaa sekä eliminoida yksittäisiä ihmisiä. Ja ne tarjoavat loistavan mahdollisuuden tehdä kauko-ohjattavia salamurhia esimerkiksi Pohjois Korean alueelta. 

Dronet eivät ole siis vielä edes lähellä kehityksensä huippua. Niiden tekoälyä kehitetään jatkuvasti. Samoin niiden variaatioita lisätään. Merellä liikkuva vene drone voi lähettää muita droneja iskuun. Samoin esimerkiksi ihmistä muistuttavien humanoidi-robottien käyttöönotto tekee noista varusteista vielä vaarallisempia. Dronet voivat kuljettaa ilmasta-ilmaan ohjuksia tai radiolähettimen säteilyyn hakeutuvia versioita. 

Dronet voidaan myös rakentaa siten, että ne suuntaavat radiosäteilyä lähettäviin kohteisiin kuten tutkiin ja viestijärjestelmiin. Samoin isommat dronet voivat kuljettaa pienempiä droneja niiden operaatio alueelle. 

Dronet voidaan periaatteessa lähettää mistä tahansa alustalta. Ne voidaan kätkeä esimerkiksi tavalliseen henkilöautoon tai laivaan. Dronet voidaan myös laukaista melkein mistä päin maailmaa hyvänsä. Ne voivat hyödyntää samoja ohjelmistoja, joita esimerkiksi käytetään roskien tunnistamisessa. Tällaisten sovellusten avulla  dronet voivat autonomisesti tunnistaa kohteensa. Sekä hyökätä niitä vastaan 



https://www.verkkouutiset.fi/a/venaja-otti-kayttoon-uuden-geran-5-droonin-navigoi-ilman-gpsaa/#65ba87e7



https://www.verkkouutiset.fi/a/uusi-geran-4-hyokkaysdrooni-paljastaa-sodankaynnin-nopean-muutoksen/#65ba87e7



https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_Martin_RQ-170_Sentinel



https://en.wikipedia.org/wiki/9K52_Luna-M

lauantai 19. syyskuuta 2026

Politiikka ei saisi vaikuttaa tiedustelutyöhön

 

Saana Nilssonin kolumnissa sanotaan, että hyvä tiedustelupalvelu vähät välittää siitä, mitä päättäjät haluavat kuulla. Samalla kuitenkin ilmeisesti jotkut ihmiset unohtavat, että esimerkiksi poliittiset johtajat nimittävät tiedustelun päälliköt. Ja tietenkin mahdollisuus nimittää tiedustelun päälliköitä antaa mahdollisuuden hallita noita laitoksia. Yksi asia mikä tietenkin usein jää mainitsematta on se, että tiedustelun tehtävä on hankkia sitä tietoa, joka palvelee päättäjiä sekä auttaa kohdentamaan viranomaisten työtä. Ja juuri tähän kohtaan tietenkin liittyy asia, mikä saattaa olla hyvinkin ratkaiseva. Tiedustelupalvelut saavat joskus tietoa, joka on jollekin ihmiselle kiusallista. 

Ja juuri tällaiset kysymykset mäyttävät joidenkin mielestä hyvältä erityisesti vaalikampanjoissa. "Miksi tiedustelu valvoo viattomia ihmisiä", on asia mikä varmasti näyttää hyvältä. Mutta toisaalta kukaan ihminen ei ole sellainen, että häntä voidaan suoraan pitää viattomana. Eli kuka hyvänsä voi olla vihamielisen toimijan hyväksi työskentelevä agentti. Agentti ei siis tarvitse mitään koulutusta. Hän voi tukea liittolaisiaan vaikkapa ostamalla heille kiinteistöjä. 

 Tiedustelutyön merkitys nykyaikaisessa kriisien hallinnassa on merkittävä. Samoin nykyaikaiset kriisit eivät ole enää yksiulotteisia valtioiden välisiä konflikteja. Vaan vihamieliset tahot voivat käyttää hyväkseen esimerkiksi paikallisia poliittisia ääriryhmiä tai pelkkiä rikollisia, jotka toimivat ilman mitään sen suurempaa ideologista taustaa tai päämäärää. Osa noista ehkä hyvinkin yleviä nimiä kantavista järjestöistä on oikeastaan pelkkiä huumekauppiaita, joille on luotu sellainen imago, että he taistelisivat jonkun vähemmistön oikeuksien puolesta. Ja nykyisin konfliktien muuttuminen moniulotteiseksi tarkoittaa sitä, että oikeastaan edes se, että henkilö on vaikkapa supisuomalainen "Virtanen", jonka suku ei ole koskaan edes poistunut maamme alueelta 400 vuoteen ei voisi tehdä yhteistyötä esimerkiksi terroristien kanssa. 

Periaatteessa terroristi voi olla aivan tavallinen rikollinen, jonka joku ulkomainen tiedustelupalvelu delegoit tekemään esimerkiksi iskuja jonnekin infrastruktuuriin. Kun ajatellaan esimerkiksi KGB:n pelikirjaa, niin tuon pelikirjan mukaan esimerkiksi pelottelua kannattaa kohdistaa ihmisiin, joiden kautta se saa parhaan mahdollisen kattavuuden. Parlamentin jäsenet sekä muut yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat noiden toimien ensisijainen kohde. Eli periaatteessa fyysinen uhka voi kohdistua joko tuollaiseen vaikuttajaan itseensä tai hänen perheenjäseneensä. 

Toissijaisesti noiden värväystoimien kohteena ovat tyytymättömät. Eli ihmiset jotka ovat jostain syystä pettyneet yhteiskuntaan. Päihdeongelmat, huono koulutus sekä esimerkiksi radikaali seura ovat asioita, joiden kautta voivat vihamieliset tahot yrittää värvätä yhteistoimintamiehiä. Nuo värvärit saattavat ruokkia sellaista ajattelutapaa, että on yhteiskunnan syy, että henkilö on joutunut vankilaan. He ruokkivat mielellään sellaista näkemystä, että syy päihdeongelmaan on yhteiskunnassa, ja että yhteiskunta on jotenkin vastuussa henkilön vankeustuomiosta. Kun syy kaikkeen pahaan löytyy muista ihmisistä, niin silloin vihamielinen toimija suuntaa tuon kohteen ajatusmaailmaa siten, että hän löytää syyn viranomaisista. Ja sitten he tarjoavat tilaisuuden "kostaa". 

Terroristit voivat joko huijata henkilöä toimimaan heidän hyväkseen, tai sitten tarjota esimerkiksi huumeita tai aseita henkilöille, jotka suostuvat yhteistyöhön. Tuo yhteistyö voi olla esimerkiksi yrityksen perustaminen johonkin länsimaiseen kaupunkiin, ja sieltä sitten avataan pääsy esimerkiksi erilaisiin tekoälysovelluksiin. Tai sitten tuo paikallinen agentti eli yhteistoimintamies saattaa hankkia asuntoja sekä muita vastaavia asioita terroristeille, jotka voivat toimia esimerkiksi Iranin käskyläisinä. 

Juuri se että kuka vain voi tehdä yhteistyötä vihamielisten tahojen kanssa aiheuttaa tarpeen valvoa myös oman maan kansalaisia. Mutta mikä sitten on se, mikä aiheuttaa valvonnan kohdentamisen? Eli riittääkö tuohon valvonnan kohdentamiseen esimerkiksi viikoittainen viestittely Sudanilaisten muslimien kanssa? Tai riittääkö esimerkiksi valvonnan aloittamiseen se, että varusmiespalvelun aloittava henkilö yksinkertaisesti viestittelee päivittäin joidenkin MC-miesten kanssa? Eli miten määritellään se vihamielinen toiminta, joka velvoittaa tarkkailuun tai jopa iskuun? 

Kun NSA:n kaltainen järjestö kerää tietoja ihmisistä, niin tietenkin jokainen meistä kokee tuolloin olevansa jotenkin väärin perustein epäilty. Mutta samalla meidän pitää huomioida sekin asia, että periaatteessa jokainen ihminen maailmassa voi olla terroristi. 

Tai jokainen ihminen maailmassa voi olla huumekauppias. Kun puhumme todellisen elämän tiedustelusta, niin se ei ole amerikkalainen elokuva, jossa ihminen jota valvotaan joutuu automaattisesti aiheetta valvonnan kohteeksi. Me kaikki pelkäämme sitä, että naapurimme tai ystävämme paljastuvat esimerkiksi huumekauppiaiksi. Ja samalla kuitenkin jos lähdemme etsimään esimerkiksi jonkun Iranin terroristisolun toimijoita, niin silloin periaatteessa kukaan ei ole epäilysten ulkopuolella. 

Tuolloin kohtaamme poliittisen näkökannan. Poliitikot usein kiinnittävät huomiota siihen, että tiedustelupalvelut keräävät tietoa niiden toimialueen ulkopuolelta. Mutta sitten samalla kohtaamme sen kysymyksen, että mitä jos esimerkiksi syntyperäinen suomen kansalainen vakoilee tai suunnittelee sabotaasia sekä salamurhia yhteistyössä vihamielisten tiedustelupalveluiden kanssa? 

Suurimmassa osassa simulaatioista sodat alkavat salamurha- sekä sabotaasikampanjoilla. Eli vihamielinen taho iskee energia- sekä muun infrastruktuurin kimppuun käyttäen räjähteitä, tietokoneviruksia sekä muita välineitä. Samoin tuo vihamielinen taho hyökkää myös avainhenkilöitä vastaan. Eli he murhaavat upseereita sekä muita tärkeitä toimijoita. Ja ainakin osa noista hyökkäyksistä voi tapahtua paikallisten palkkasotureiden eli erilaisten rikollisten toimesta. Venäjän varjolaivasto on tuonut ihmisten silmien eteen uuden uhan. Tuo uhka on se, että miltä tahansa alukselta voidaan suorittaa drone-iskuja maahamme. Samoin dronejen avulla voidaan salakuljettaa huumeita sekä aseita Suomessa oleville yhteistoimintamiehille. Tai noita asioita voidaan toimittaa myös vankiloihin. 

Poliittiseen vaikuttamiseen kuuluu tietenkin se, että poliitikkoja kosiskellaan sillä, että "todellisten johtajien" ei tarvitse kestää itseään koskevia paljastuksia. Ja sitten tietenkin korostetaan sitä, että jos tiedustelua ei olisi, niin poliitikkojen ei tarvitse kestää esimerkiksi "Panaman papereiden" kaltaisia kiusallisia asioita. Joten tietenkin ihmisten tahto on se, että tiedustelupalvelua "valvotaan" paremmin. Eli julkistetaan asioita, joista kerrotaan kuitenkin vain se pieni osa. Se miten monta puhelua esimerkiksi Sudaniin on soitettu tai miten usein henkilö tapaa vaikkapa Kolumbian huumekartellien edustajia jätetään pois. Kun tietoa hankitaan, niin joskus tiedon keräämisen yhteydessä paljastuu asioita, jotka voivat olla kiusallisia. Poliitikkoja saatetaan "informoida" siitä, kuinka joku tiedustelun työntekijä on arvostellut presidenttiä. Eikä presidentin sovi tuollaista asiaa sivuuttaa. 

https://yle.fi/a/74-20246198

perjantai 18. syyskuuta 2026

Datakeskukset ja sosiaalinen media puhuttavat ihmisiä.

 



Aloitetaan sosiaalisesta mediasta. Mielestäni vanhemmille kuuluu vastuu siitä, mitä heidän lapsensa tekevät sosiaalisessa mediassa. Eli vanhempien pitäisi seurata sitä, mitä heidän jälkikasvunsa tekee internetissä. Samoin vanhemmilla on vastuu siitä, että he valvovat lastensa tekemisiä ylipäätään. Se että sosiaalista mediaa halutaan suitsea on tietenkin yleisesti tiedossa. Suitsemiseen käytettävistä keinoista ollaan kuitenkin eri mieltä. Netin viharyhmät sekä esimerkiksi vihamieliset tiedustelupalvelut, ja muut rikolliset saalistavat nuoria netissä. Mutta kaikkein vaikein tilanne on silloin, jos nuoret eivät saa käyttää sosiaalista mediaa ennen kuin he ovat 18-vuotiaita. 

15 vuotias on kaikkein haavoittuvimmassa iässä, jos ajatellaan puhtaasti viharyhmien harjoittamaa värväystoimintaa. Eli jos hän ei saa sitä ennen oikeanlaista nettikasvatusta, niin hän saattaa suoraan ajautua netin viha- tai rikollisryhmien valtapiiriin. Mielestäni vanhempien pitäisi seurata tarkasti sitä, mitä nuoret tekevät netissä. Ja heillä pitäisi olla myös tieto siitä, että esimerkiksi nuori saattaa haluta avata nimiinsä toisen sosiaalisen median tilin, jonka avulla hän voi "seikkailla" internetissä. Vanhempien velvollisuus on valvoa sekä opastaa lapsiaan siitä, miten netissä pitäisi käyttäytyä, ja miten siellä ei pidä toimia. Netin täyskielto on ehkä lyhyellä tähtäyksellä tehokas tapa valvoa nuoria, mutta se mikä sitten tuossa tavassa on ongelmallista, on se, että nuoret täyttävät joku päivä 18 vuotta. 

Ja jos he ovat viettäneet liian suojattua elämää, niin he varmasti tulevat huijatuiksi sosiaalisessa mediassa. Se mikä suomalaista lainsäädäntöä vaivaa, on se että meillä taysi-ikäisyyden oikeudet tulevat kaikki välittömästi, kun henkilö täyttää 18-vuotta. Eli mitään siirtymäaikaa ei ole. Ja siinä kun täysi-ikäisyyden huumassa on menty ensimmäistä kertaa kapakkaan, ja sitten iltaa on rahoitettu pikavipeillä, niin seurauksena on ollut luottotietojen menetys. Eli nuorten tekemistä videoista pitäisi puhua kotona, ja heidän pitäisi tajuta, että "nettimoka" ei välttämättä olekaan pikkujuttu. Samoin sosiaalisen median kautta valuu joskus kotiin tietoja esimerkiksi siitä, että joku "kiva poika" tai "kiva tyttö" ei ole ehkä oikeasti kovin mukava ihminen. 

Ja jatketaan datakeskuksiin. 

Datakeskukset ovat tulleet maahamme jäädäkseen. Ja se mikä tekee niistä ongelmallisia on se, että ne tuovat ainakin hetkeksi rahaa kunnille, jotka kamppailevat laman ja työttömyyden kurimuksessa. Eli kunnissa ei ehkä aina osata tai haluta ajatella muuta kuin sitä, mitä esimerkiksi datakeskukset tuovat alueelle. Se mitä ne tuovat on tuhansia työläisiä, jotka sitten tuovat rahaa paikallisille yrityksille. Tuolloin ajatellaan että "köyhän ei pidä nirsoilla". Eli datakeskukset tuovat rahaa kunnille ainakin niiden rakentamisvaiheessa. Mutta jatkossa sitten niitä ehkä operoidaan pitkälti etäkäytön avulla. Mutta sähköstä ne tekevät kalliimpaa. Samalla kamppaillaan siitä, miten Suomeen ylipäätään saadaan investointeja. Noilla sijoittajilla pitää olla myös halua jakaa rahaansa maahamme. He myös odottavat saavaansa sijoituksilleen vastiketta. Eli he eivät tee mitään hyväntekeväisyyttä. 

Mutta toisella puolen vaakakupissa painaa sellainen asia, kuin kansalaisten tieto- ja muu turvallisuus. Tietoon on tullut se, että esimerkiksi Jemenin kapinalliset sekä ilmeisesti myös Iran on käyttänyt USAssa olevia datakeskuksia omien operaatioidensa suunnitteluun sekä ehkä myös luoneet amerikkalaisten tekoälyjen avulla esimerkiksi droonien hyökkäysprofiileja. Itse uskoisin että myös Pohjois Korean sekä Kiinan ja Venäjän kaltaiset toimijat ovat myös ainakin yrittäneet käyttää Claudea tai jotain muuta tekoälyä omissa operaatioissaan. Eli kuinka paljon esimerkiksi Kiinalaiset ovat hyödyntäneet länsimaisia tekoälyjä omien tekoälyjensä sekä esimerkiksi robottiensa valmistamisessa? Tuo asia on tietenkin sellainen, että siitä pitäisi keskustella. 

Saattaa olla että kiinalaiset ovat hyödyntäneet USAn datakeskuksia esimerkiksi omien hypersoonisten ohjustensa sekä stealth lentokoneiden valmistamisessa. Eli he voivat vain perustaa yhtiön Amerikkaan, ja sitten ostaa datakeskuksilta serveriaikaa. Sama koskee tietenikin myös Jemenin kapinallisia sekä Iranin tiedustelua. Ja sitten tuon yhtiön kautta ostetaan tietojenkäsittelyaikaa datakeskuksista. 

Eli myös suomalaista nuorta voidaan houkutella avaamaan tilejä johonkin Claude tai Gemini sovellukseen. Ja sitten tuota sovellusta voidaan käyttää vihamielisissä operaatioissa. Mutta siis teollisuutemme vaatii dataa. Se missä datakeskus sijaitsee merkitsee todella paljon. Jos nuo datakeskukset sijaitsevat EUn ulkopuolella. Niin silloin EUn viranomaiset eivät kykene tarkastamaan tuota datakeskusta, eikä siellä ehkä noudateta EUn datan käsittelyä koskevaa lainsäädäntöä. Se mitä me tarvitsemme tällä hetkellä on tietenkin avoimuus. Meillä pitää olla mahdollisuus päästä näkemään mitä tietoa naapurin datakeskuksissa käsitellään. 

Datakeskusten ongelma on siinä, että niillä on ulkomaiset omistajat. Nuo ulkomaiset yhtiöt eivät maksa maahamme veroja. Samoin koko korkean teknologian kenttää vaivaa se, että kaikki meidän kannattavat ICT- ja muut high-tech yritykset siirtyvät helposti ulkomaiseen omistukseen. Kun nuo yhtiöt siirtyvät ulkomaiseen omistukseen, niin niiden pitää silloin noudattaa niitä lakeja, joita noudatetaan siinä maassa, missä niiden päämaja sijaitsee. Toki myös suomalainen sijoittaja voi perustaa ulkomaisen yrityksen. Hän voi siis perustaa yrityksen vaikka Saudi-Arabiaan tai Dubaihin. Noissa yrityksissä noudatetaan Saudi-Arabian tai Dubain lakia. 

Ja sitten ostaa esimerkiksi suomalaisen high-tech yrityksen osakkeet tuon ulkomaille rekisteröidyn yhtiön nimiin. Sen jälkeen yhtiön pääkonttori voi muuttaa vaikka Dubaihin. Jos meidän yhtiömme joutuvat ostamaan datakeskuspalvelut ulkomailta, niin aina on vaarana se, että tuo palvelin kopioi kaikki tiedot esimerkiksi GRUn päämajaan. Yksi asia mikä voisi auttaa siihen, että korkean teknologian yritykset pysyvät suomalaisessa omistuksessa on se, että ne voisivat käsitellä datansa Suomessa. Jos me haluamme luoda turvallisen ekosysteemin, niin meidän pitää huolehtia siitä, että dataa käsitellään turvallisesti. Dataa pitää voida valvoa. Mutta se valvonta voi vähän ontua, jos yhtiö ostetaan jonnekin kauas pois EUn rajojen ulkopuolelle. 

tiistai 15. syyskuuta 2026

Stonehenge ja Englannin mystiset mono- ja megaliitit

 

"Curtin-yliopiston tutkijat ovat jäljittäneet Stonehengen alttarikiven alkuperän Skotlantiin, kumoten aiemmat uskomukset, että se olisi peräisin Walesista. Analysoimalla kiven mineraalirakeita he ovat osoittaneet kehittynyttä neoliittistä kulkeutumista ja yhteiskunnallista järjestäytymistä, mikä viittaa siihen, että kiveä on siirretty yli 750 kilometriä todennäköisesti merireittejä pitkin, mikä viittaa kehittyneisiin kauppaverkostoihin ja yhteisöjen koordinointiin muinaisessa Britanniassa." (ScitechDaily, Challenging Century-Old Beliefs: Scientists Unravel Mysterious Origin of Stonehenge’s Altar Stone)


Stonehenge on yksi maailman arvoituksellisimmista paikoista. Tuon kivikehän epäillään olleen jonkinlaisen vistijärjestelmän osanen. Eli ehkä Stonehenge oli kaiken muun ohella eräänlainen postitoimisto, josta lähetit veivät viestejä paikasta toiseen. Tuon teorian mukaan siis Stonehenge ja siihen liittyneet monoliittien ketjut olisivat reittejä, joita muinaiset lähetit olisivat käyttäneet. Eli kun he olivat tulleet tietyn monoliitin kohdalle, niin silloin viesti olisi vaihtanut kuljettajaa. Tai erään muunnelman mukaan noiden kivien päällä olisi ollut akustisia kammioita, joita sitten hakattiin esimerkiksi jollain puukalikalla. Tuolloin muinaiset druidit olisivat omanneet samanlaisen rumpukielen,. kuin esimerkiksi jotkut afrikkalaiset heimot. 



"Uusi geologinen tutkimus tarjoaa vakuuttavaa näyttöä siitä, että Stonehengen sinikivet kuljetettiin ihmisten mukana, ei jäätiköiden. Jäljittämällä mikroskooppisia mineraalirakeita läheisissä jokisedimenteissä tutkijat eivät löytäneet merkkejä siitä, että jää olisi koskaan päässyt alueelle. Lähde: Shutterstock" (ScitechDaily, Stonehenge Solved? New Evidence Shows Humans, Not Glaciers, Moved the Stones)

Tietenkin Stonehenge on ilmeisesti palvellut esimerkiksi eräänlaisena kalenterina. Tuolloin tietystä kohdasta tuleva valo kertoi ihmisille, että heidän täytyi laittaa muinaisvilja eli speltti turpoamaan. Samoin voi olla että Stonehengen kiviin  oli  kiinnitetty esimerkiksi peilejä, jotka kohdistivat valoa tiettyyn kohtaan. Ja ehkä nuo druidit sitten käyttivät tuota kohdennettua valoa joka rituaalisoitujen sytyttämiseen. 



"Esihistorialliset rakentajat kuljettivat 25 tonnin kiviä vähintään 11 mailia Yorkshiren halki rakentaakseen Britannian korkeimman säilyneen kivirivin. Löytö viittaa siihen, että Paholaisen nuolet on luotu poikkeuksellisella suunnittelulla ja että niiden kaukaisella lähteellä saattoi olla kulttuurista tai hengellistä merkitystä. Lähde: Shutterstock" (ScitechDaily, Scientists Solve a 4,000-Year-Old Mystery About Britain’s Giant Standing Stones) 

Oliko Stonehenge sitten rakennettu niiden kokemusten pohjalta, jotka Yorkshiren kivien siirtäjät olivat keränneet? 

Mikäli tuo hon keskelle olisi asetettu lasisauva, jonka toisessa päässä olisi peili, jossa oli reikä, ja toisessa täysin heijastava peili, niin silloin Stonehenge olisi ollut vaikuttava laite. Siis olisiko druideilla ollut jonkinlainen aurinkoa hyödyntävä laser? Sitä voidaan tietenkin miettiä. Mutta voidaan hyvin olettaa, että Stonehengeä on käytetty useissa erilaisissa rituaaleissa. Eli olivatko druidit ehkä käyttäneet noita kiviä myös jonkinlaisena kuunteluverkkona. 

Jos kivet eivät päästä niihin sitoutuvaa värähtelyä maahan, vaan lähettävät sen toiseen homogeeniseen kiveen, niin silloin noiden kivien avulla voidaan johtaa ääntä melko pitkän matkan päähän. Ja druidit voivat käyttää kuulotorvea tuon informaation purkamiseen. Eli he saattoivat panna esimerkiksi tuopin tuollaista kiveä vasten. Ja sen kautta kuunnella mitä heistä puhutaan. Tai sitten ne on tilattu kaukaa, vain siksi., että ne erottuvat maastosta. Eli ne saattoivat olla druidien kirjelaatikoita, joiden kautta he vaihtoivat salaisia viestejään. 



"Yorkshiren esihistorialliset kivet, tunnetaan nimellä Paholaisen nuoli. Lähde: Yorkin yliopisto"  (ScitechDaily, Scientists Solve a 4,000-Year-Old Mystery About Britain’s Giant Standing Stones)


Mutta siis ihmiset ovat siirtäneet nuo mahtavat kivet paikoilleen. Kivet joista Stonehenge on rakennettu ovat peräisin jopa 700 kilometrin päästä. Saattaa olla että niiden kuljettaminen on ollut monimutkainen prosessi. Se on saattanut kestää jopa sukupolvien ajan. Ja tuossa kuljetusprosessissa on voitu hyödyntää jokia, mutta samalla pitää muistaa sekin, että noita kiviä on voitu vetää myös yli lumen. Tuolloin niiden alle olisi laitettu suksia, ja vetäjät ovat voineet hyödyntää myös jäätä noiden kivien kuljettamiseen. 

He ovat voineet kaataa vettä kivien eteen, ja rakentaa jääradan, jota pitkin noita kiviä on vedetty. Saattaa olla niin, että druidien ajatus noiden kivien tilaamisesta niin kaukaa johtuu siitä, että he eivät halunneet kivien louhijoiden tietävän niiden käyttökohdetta sekä tarkoitusta. Eli Stonehenge oli druideille vallan väline. Se oli rakennelma, joka symboloi tuon muinaisen Kelttien papiston voimaa ja valtaa. Joten noilla kivillä on ollut erityinen arvo. Eikä Stonehengeä rakennettu varmaan yhtä tarkoitusta varten. Tuollaisilla rakennelmilla oli varmasti useita käyttötarkoituksia.


https://scitechdaily.com/challenging-century-old-beliefs-scientists-unravel-mysterious-origin-of-stonehenges-altar-stone/

https://scitechdaily.com/stonehenge-solved-new-evidence-shows-humans-not-glaciers-moved-the-stones/ 


https://fi.wikipedia.org/wiki/Stonehenge

sunnuntai 13. syyskuuta 2026

Voiko tekoäly tuhota meidät?



Siitä mitä tekoäly tekee, tai mitä tekoäly ei tee on keskusteltu pitkään. Ja jo melkein heti kun ensimmäiset tekoälysovellukset tulivat markkinoille, niin media täyttyi visioista, jotka käsittelivät maailmanloppua. Tai oikeastaan tekoälyn ja maailmanlopun yhteyttä ollaan pohdittu jo elokuvasta "War Games" lähtien. Tuossa 1980-luvulla julkaistussa elokuvassa tekoäly yrittää laukaista ydinaseet. Mutta samalla kun me muistelemme tuota teknodystopia-elokuvien klassikkoa, niin meidän pitää huomioida se, että asevoimat ilman pelotetta on hyödytön asevoima. 

Mutta myöhemmin valkokankaat ovat täyttyneet erilaisista tappaja-roboteista. Ja osa noista tappaja-roboteista on aineellistunut esimerkiksi Ukrainan rintamalle. Ja juuri tänään luin uutisen siitä, miten  Ukrainalainen vedessä liikkuva drone oli käynyt ensimmäisen meritaistelun venäläisen drone-veneen kanssa. Mutta kuten tiedämme, niin pienet valtiot hyötyvät robottisotilaista suuria valtioita enemmän.

Mutta sitten kun kohtaamme taas kysymyksen siitä, että voiko tekoäly kapinoida, ja voiko tekoäly pyyhkäistä ihmiset pois maapallolta, niin silloin voisimme ehkä pitää tuota ajatusta joko aidosti pelottavana tai pelkästään mainoskikkana, jolla saadaan nostettua ihmisten kiinnostusta tekoälyä kohtaan. Tällä hetkellä tekoälyä kehittävien yhtiöiden johtajat haluavat hidastaa tekoälyn kehitystä. Mutta johtuuko tämä sitten aidosta huolesta? Eli pelkäävätkö nuo tekoälyä kehittävät yhtiöt tai niiden johtaja sitä, että tekoäly tulee ja murhaa kaikki, vai pelkäävätkö he sitä, että heiltä loppuvat ideat, kun uusia tekoälysovelluksia tuodaan markkinoille? Kun ajattelemme tekoälyä tarkemmin, niin huomaamme että tekoälyä voidaan käyttää niiden kehittäjiä vastaan. 



Esimerkiksi Iran saattaa hyödyntää esimerkiksi jotain länsimaissa eli USAssa kehitettyä tekoälysovellusta kohdistaessaan iskujaan USAn lentotukikohtiin Lähi-Idässä. Eli tuolloin voidaan todeta, että koodi palaa Iranista mullistavasti muuttuneena. Eli viittaan tässä erääseen Toisen Maailmansodan aikaiseen propagandajulisteeseen, jossa todetaan että Norjasta Saksaan viety rauta palasi takaisin mullistavasti muuttuneena. Norjasta vietyä rautaa käytettiin Saksan sota-alusten valmistamiseen, ja noita aluksia käytettiin aikoinaan Norja  miehityksen yhteydessä norjalaisia kohteita vastaan. Niin me olemme nähneet erilaisia varotuksia, jotka koskevat tekoälyn kehittämistä. Osa noista varoituksista on menettänyt tehonsa, koska varoittelija on seuraavana päivänä aloittanut oman tekoälyprojektinsa. 

Eli kun ihmisellä on oma lehmä ojassa, niin se vie argumenteilta pohjan pois, vaikka ne olisivat kuinka aiheellisia tahansa. Mutta kun sitten puhutaan esimerkiksi tekoäly-yhtiöiden halusta hillitä tekoälyn kehittämistä, niin nuo heidän esittämänsä argumentit voivat olla hyvinkin järkeviä., mutta samalla ne voidaan tulkita siten, että heidän tarkoituksensa on estää uusia yrittäjiä pääsemästä markkinoille. Me taas voimme vain todeta, että emme ehkä vielä osaa käyttää edes vanhojen kielimallien kaikkia ominaisuuksia. Joten ehkä uusien ominaisuuksien ahtaminen tekoälyyn on asia, jota kannattaisi harkita. Pahimmillaan noita uusia ominaisuuksia ei ehditä testata eikä niissä olevia haavoittuvuuksia ehditä kartoittaa. Ja seurauksena voi olla tekoäly, joka suostuu generoimaan esimerkiksi viruskoodia. Eli testaukseen pitäisi löytyä aikaa. 

Tuplaantuuko seuraavaksi prosessorien määrä datakeskuksissa samalla tavalla kuin prosessorien määrä tuplaantui Mooren lain mukaan mikroprosessorilla. 

Mutta nykyään tietokone-maailma, tai ICT maailma on muuttunut jostain 1980-luvulta. Tuolloin alalla oli kaksi toimijaa. Toinen oli Microsoft ja toinen taas Apple. Kolmas toimija oli UNIX-maailma, mutta hyvin harvoilla ihmisillä oli mitään asiaa Unix-koneisiin. UNIX oli supertietokoneiden käyttöjärjestelmä. Joten pääasiassa ihmisten pöydillä olevissa koneissa pyöri joko Applen tai Microsoftin käyttöjärjestelmä. Tuolloin ei ollut muita vaihtoehtoja. Joten noiden yhtiöiden johtajat saattoivat sopia melkein mitä hyvänsä. 

Mutta sitten tuli Linux, joka on periaatteessa ilmainen käyttöjärjestelmä. Suuri osa maailman tehokkaimmista supertietokoneista käyttää Linux käyttöjärjestelmää. Ja juuri tuo aiheuttaa sen, että  melkein kuka tahansa voi ostaa tietokoneen, ja laittaa sen avulla palvelimen pystyyn. Periaatteessa datakeskuksetkin ovat palvelimia. Niissä olevat tietokoneet voidaan ohjelmoida toimimaan yhtenä valtavana supertietokoneena. Ja se on tuonut tekoälyt tavallisten käyttäjien ulottuville.

Mutta ongelma on siinä, että tekoälyltä vaaditaan jatkuvasti enemmän. Kun jossain mainoksessa lukee, että tekoäly muuttaa pöytätiekoneeseen tai läppäriin, niin silloin kohtaamme sen paljon puhutun Mooren lain. Mooren lain mukaan transistorien määrä mikroprosessorilla tuplaantuu kahden vuoden välein. Joidenkin muiden mukaan tuo tuplaantuminen tapahtuu 18 kk. välein. Mutta loputtomiin emme voi ahtaa transistoreja prosessoreihin. Joten onko seuraava versio Mooren laista se, että tietokoneiden prosessorien määrä tuplaantuu samalla tavalla kuin alkuperäisen Mooren lain  mukaan transistorien määrä tuplaantui mikroprosessorilla. Ja juuri tämä asia saa aikaan keskustelua. Periaatteessa kuka hyvänsä, jolla on tarpeeksi raha kykenee rakentamaan datakeskuksen. 

Datakeskus voi suorittaa periaatteessa samoja tehtäviä kuin esimerkiksi sodanjohdon tietokoneet voivat suorittaa. Ja pahimmassa tapauksessa esimerkiksi Iranin sodanjohto voi operoida vaikkapa Amazonin datakeskusten avulla. Se mikä tekee asioista vielä vaikeamman on se, että esimerkiksi Kiina sekä monet Arabimaat ovat tehneet valtavia investointeja tekoälyyn. Ja jos me sitten painelemme jarruja, niin silloin Kiinalaiset voivat päästä käsiksi vaikka kuinka kriittiseen dataan. 

Tekoäly hyödynnetään esimerkiksi matematiikassa. Tekoäly on erittäin tehokas väline, kun laskelmia pitää tarkastaa. Ja tekoälyn avuilla voidaan tehdä hyvin tehokkaita laskusarjoja, jotka ovat tärkeässä asemassa esimerkiksi silloin kun yhtälön ratkaisuja tarkastetaan. Ja esimerkiksi viimeistä ratkaisuta Millennium-ongelmaa eli Navier-Stokes yhtälöä voidaan käyttää hyväksi moottorien suunnittelussa. Juuri tuollaisten asioiden takia emme voi vain antaa tekoälyn levätä laakereillaan. Tekoäly on asia jonka avulla voidaan avata uusi työtapa. Mutta se voi myös samalla muuttaa koko maailman. 

https://www.quantamagazine.org/ai-has-solved-one-of-maths-1-million-millennium-prize-problems-20260908/

https://yle.fi/a/74-20246031

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mooren_laki

How far Nazis were in their nuclear program?

 https://medium.com/@mediuduck/how-far-nazis-were-in-their-nuclear-program-eef4c96c05fc