Olipa kerran sähköauto...

Tiedättekö miksi nämä kaksi kuvaa, jotka olen ottanut Tekniikan Museossa Helsingin kaupungissa ovat jotenkin surullisia? Ne kuvaavat vuotta 1989 sekä aikaa, jolloin Suomi oli sähköautojen ja niissä käytettävän teknologian edelläkävijä. Tuolloin maassamme uskottiin innovaatioon sekä siihen, että nimenomaan korkeatasoisia tuotteita tekemällä voisimme haastaa jopa USAn ja muut johtavat autonvalmistajat. Mutta sitten kävi niin kuin kävi. Eli tuote nimeltään sähköauto jäi jostain syystä pois yhtiöiden listoilta. Noita projekteja ei jostain syystä haluttu jatkaa, ja syy siihen oli tietenkin kehittymätön akkutekniikka. 

Tuolloin vuonna 1989 sähköauton huippunopeus oli vähän vajaat 70 km/h mikä tietenkin oli matka-ajoon lähes täysin riittämätön. Riittämätön akkuteknologia oli tietenkin toinen asia, mikä rajoitti noiden autojen toimintaa. Kyseiset koekäyttöön tarkoitetut kappaleet oli varustettu tavallisilla auton akuilla. Eli mitään erikoisakkuja ei noihin autoihin ollut tuolloin saatavilla. Toisaalta nuo autot voitiin ladata suoraan pistorasiasta, mikä teki niistä omalla tavallaan käteviä laitteita. Jos latausta haluttiin nopeuttaa, niin silloin tietenkin kannatti käyttää voimavirtaa. 

Mutta rajoitetulla kaupunki-alueella missä tuon auton toiminta voitiin suunnitella ennalta, ja latauspaikkojen sijainti oli tarkasti tunnettu, niin nuokin varhaiset sähköautot olisivat voineet selvitä melko hyvin. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi jakelu- tai huoltoautojen joiden toiminta-ympäristö sekä toimintamatka ovat hyvin tunnettuja, ja joissa lataus voidaan ajoittaa tiettyyn hetkeen päivässä ovat sopivia Helsingin kaltaiseen ympäristöön, jossa latauspisteitä voidaan asentaa tarpeeksi tiheään. 

Nuo ajoneuvot eivät täytä tietenkään esimerkiksi mitään Enontekiön kunnan asettamia vaatimuksia, eikä niillä voi esimerkiksi harrastaa viikkoja kestävää Camel Trophya tai ajella jossain Off-road tapahtumassa, mutta onko auto joka ei pärjää esimerkiksi off road tapahtumassa oikeasti epäonnistunut? Tätäkin asiaa voidaan kysyä ihan suoraan omalta peilikuvalta. Eli onko jokaisen maamme auton pärjättävä esimerkiksi juuri jossain Enontekiön erämaassa, jotta sen voidaan sanoa olevan onnistunut? 

Kun katsomme noita kaukaisessa menneisyydessä syntyneitä innovaatioita, niin silloin me kohtaamme sellaisen kysymyksen, että jos noita autoja kuten Elcat ja muita vastaavia projekteja olisi tuettu, niin olisiko silloin Tesla ehkä suomalainen merkki? Eli kuten tiedämme, niin maailma on täynnä innovaatioita, sekä keksintöjä joista ei aikoinaan tullut mitään, koska aikoinaan nuo keksinnöt olivat liian edistyneitä toimiakseen. Mutta sitten tekniikan kehitys on tuonut esimerkiksi sähköautot osaksi jokapäiväistä elämäämme. 

Robottien käyttö sodassa... taas kerran

Yllä: Vaucansonin "Mekaaninen ankka", joka ei toiminut. Syynä tähän oli voimanlaitteen puuttuminen. Mutta myöhemmin tästä on rakennettu sähköllä toimivia versioita, joita ohjataan esimerkiksi reikänauhan ja valokennojenavulla. 

Robottien käyttö sodassa ei ole oikeastaan uusi asia. Taistelurobotteja on kehitelty jo 1700-luvulla. Silloin kehiteltiin ruudilla täytettyjä robottihevosia ja mekaanisia miehiä, jotka oli tarkoitus lähettää vihollisen asemiin, ja sitten räjäyttää kohteessa. Tai oikeastaan voidaan sanoa, että ensimmäiset robottikokeet tehnyt Leonardo da Vinci kehitteli jo 1400-ja 1500 lukujen vaiheessa mekaanista robottia, jonka voimanlähteenä olisi ollut punnus. Mutta kuten tiedämme, niin ensimmäinen toimiva mekaaninen robotti, josta on olemassa todisteita on Jaques de Vaucansonin valmistama mekaanisten robottien joukko, joista tunnetuin on "Mekaaninen hanhi"., väline joka ei koskaan oikeastaan toiminut, koska se oli liian monimutkainen. 

Vaucansonin alkuperäinen hanhi ei toiminut. Mutta myöhemmin siitä on kehitelty akulla tai paristoilla sähköisiä versioita, joista osaa on ilmeisesti ohjattu reikänauhojen välityksellä. 

Tuosta mekaanisesta hanhesta on myöhemmin kehitelty "kakkiva hanhi", joka vetää perässään ruutivanaa tai sytytyslankaa. Tuo robottihanhi oli väline, joka piti soluttaa vihollisen linnaan, ja sitten sen tehtävä oli vetää tuo sytytyslanka ruutivarastoon. 

Toisen Maailmansodan aikaan sekä saksalaiset että liittoutuneet käyttivät radiolla tai langan avulla toimivia robotteja esimerkiksi kamikaze-tehtäviin. Kyseisen operaation peitenimi oli "Aphrodite". Tuolloin räjähteillä kuormatut pommikoneet ohjattiin esimerkiksi tehtaisiin tai bunkkereihin. Käytetyt konetyypit olivat samoja kuin mitä muutenkin pommituksissa käytettiin. 

Myöhemmin Saksa otti käyttöön Goliath pienoispanssarin. Tuo väline oli erittäin tehokas, ja samoin käyttäjälleen käytännöllinen. Kyseessä oli periaatteessa talaketjuilla kulkeva miina, joka ajettiin vihollisen asemiin ja räjäytettiin. Goliathien ongelma oli siinä, että ne käyttivät esimerkiksi ruohonleikkurien moottoreita, ja noiden moottorien valmistaminen oli 1944 melko vaikeaa. Mutta nuo räjähtävät pienoispanssarit osoittivat tehokkuutensa esimerkiksi Varsovan kapinan kukistamisessa. Ja onneksi niitä oli liian vähän ja liian myöhään. Goliathia valmistettiin vuosien 1942-1945 välillä. 

Goliath (Wikipedia)

Kun ajatellaan sotaa länsimaisesta näkökulmasta, niin me kaikki tiedämme, että komentaja ilmoittaa mieluummin vastapuolen kuin omia tappioitaan. Tappaja robottien käyttö on sikäli kannattavaa, että sellaisen välineen käyttöön voidaan kouluttaa muutamassa päivässä. Ja sotilas ei oikeastaan tarvitse mitään muuta koulutusta. Tappajarobottien käyttö on sikäli järkevä vaihtoehto, että sen avulla voidaan minimoida omia tappioita. Samoin robottien avulla voidaan myös korvata armeijoiden rekrytoitiongelmia,  jotka voidaan kiteyttää siten, että "kaikki haluavat olla kenraaleita". Eikä kukaan mene töihin armeijaan siksi, että saa kuolla siellä sankarina maansa puolesta. 

Toisaalta jos sitten ajatellaan sotaa välineenä, jolla saadaan aikaan yhteiskunnallisia puhdistuksia, eli saadaan oikeutus tapattaa omia poliittisia vastustajia, niin silloin varmaan ihmisiin perustuva taktiikka on kaikkein parasta, mitä voidaan ajatella. Tuolloin teloitukset sekä muut vastaavat asiat voidaan suoraan siirtää vihollisen tekemiksi. Eikä silloin tarvitse miehistä välittää. Siis armeijan tarkoitus määrittää sen, kuinka paljon sotilaita se voi uhrata. Jos armeijan tarkoitus on olla valtion sisäinen kurinpito-osasto jonne määrätään kaikki valtion johtajaa arvostelleet miehet ja naiset opettelemaan "esivallan kunnioitusta", niin silloin ei varmaan robotteja tarvita. 

Ukrainan tapaus osoittaa sen että dronet ovat tehokkaita ja vaarallisia aseita. Tietenkin me kaikki voimme lukea lehdistä kuinka hakkerit murtautuvat esimerkiksi pölynimureihin. Samoin voi olla, että seuraava hakkerien kohde ovat nuo taistelurobotit. Ja ongelmia lisää tietenkin se, että kaikki robotteja varten kehitelty teknologia on täynnä niin sanottuja kaksikäyttötuotteita. Eli samaa tekniikkaa mitä käytetään esimerkiksi S-marketin ruokakuljetuksissa voidaan käyttää tappajarobottien ohjaamiseen. Ja periaatteessa esimerkiksi robottipölyimurista voidaan modifioida esimerkiksi liikkuva telamiina, joka liikkuu joko nelkopterin tai ilmatyynyn päällä.

Dronet ovat tulossa myös esimerkiksi merivoimiin. 1942 Brittiläiset kommandomiehet suorittivat operaatio Franktonin, jossa he käyttivät laivojen kylkiin kiinnitettäviä miinoja, jotka kanooteilla liikkuvat miehet toivat laivojen viereen. Tuosta operaatiosta on paljon aineistoa kirjoissa sekä internetissä. Voidaan hyvin olettaa, että merivoimilla on käytössään tuollaisia veden alla liikkuvia nelikoptereita, joiden avulla vastaavat miinat voivat liikkua itsenäisesti. Ne voivat vaania sataman pohjassa kiinnittyä kohteena olevien laivojen pohjaan ja räjähtää siellä. 

Kun puhutaan esimerkiksi droneista ja niiden käytöstä ydinsodassa, niin esimerkiksi palautettavia risteilyohjuksia on varmasti kehitteillä. Nuo risteilyohjukset voidaan irrottaa lentokoneesta tai laukaista sukellusveneestä ja palauttaa sitten takaisin tukikohtiin, jos niitä ei tarvita. Periaatteessa tuollainen drone voi laskeutua esimerkiksi veteen, josta kääpiösukellusvene palauttaa sen takaisin putkeen. Siellä ohjuksen kunto tarkastetaan ja se tankataan. Esimerkiksi X-37B sekä sen kiinalaiset"serkut" ovat melko helposti muutettavissa tuollaisiksi avaruudessa vaaniviksi droneiksi, jotka kuljettavat ydinasetta niiden rahtitilassa. Ja kun tuo kääpiösukula saa käskyn hyökätä, niin se syöksyy kohdettaan kohti. 

https://yle.fi/a/74-20116816

https://en.wikipedia.org/wiki/Digesting_Duck

https://en.wikipedia.org/wiki/Goliath_tracked_mine

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Aphrodite

https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Frankton

Miten yrityksiä tapetaan pystyyn isolla rahalla?

Voidakseen menestyä yritys vaatii sellaisen toimintaympäristön, mitkä tukevat sitä sekä sen prosesseja. Mutta tällä hetkellä yksi suurimmista ongelmista yritysmaailmassa on sellainen trendi, missä juuri pörssiin listattuja yhtiöitä ostetaan ulkomaisten sekä erityisesti EUn ulkopuolisten toimijoiden käsiin. 

Samoin tietenkin yritykset sekä niiden henkilökunta vaatii tukea oman innovaationsa kehittämiseen. Jos asenne noita tuotteita kohtaan on nuiva tai muuten pilkallinen sekä syyllistävä, niin silloin ei varmaan ole mukavaa työskennellä innovaatioiden parissa. Jatkuvat negatiiviset uutiset ja asiat suututtavat sekä stressaavat ihmisiä, joiden tehtävänä on tehdä tuotteesta sellainen, että se kelpaa asiakkaille. Jos jatkuvasti omaa työtä haukutaan, niin se vetää kyllä mielen matalaksi. 

Miksi EUsta on tulossa ICT-alan takapajula, jossa ei juurikaan enää tehdä mitään innovatiivista tuotekehittelyä? Syy tähän on se, että innovatiiviset yhtiöt ostetaan pois eurooppalaisten käsistä, ja sitten nuo yhtiöt saattavat jopa jatkaa toimintaansa entisessä osoitteessa, mutta niiden uusi omistaja päättää mitä ostetun yhtiön innovaatioista lähdetään käyttämään sekä kehittämään. Eli uusi omistaja käyttää äänivaltaa yhtiössä, ja jos hän omistaa yli puolet osakkeista, niin hän saa tehdä yhtiöllä mitä haluaa. 

Eli joka tapauksessa tuo innovaatio valuu yrityskauppojen myötä pois Euroopasta, eli sitä hyödynnetään Euroopassa vain sen omistajien luvalla. Eli periaatteessa äärimmäisen tärkeää teollisuutta sekä innovaatioita liputetaan EUn ulkopuolelle, mikä tarkoittaa, että EU jää jatkuvasti jälkeen tekoäly sekä kvanttiteknologian kehityksessä. 

Euroopassa tehdään paljon keksintöjä, mutta valtaosa niistä päätyy USAssa ja Kauko-Idässä olevien toimijoiden käsiin. Samoin suuressa osassa nykyisiä tekniikan läpimurtoja on ollut mukana eurooppalaisia toimijoita, mutta osa noista innovaatioista on sitten valunut USAan siksi, että ne on tehty amerikkalaisissa yhtiöissä. Tai niiden tekijöiden yritykset ovat päätyneet amerikkalaiseen omistukseen. 

Eli voidaan sanoa että tämä malli tietenkin hyödyttää nimenomaan amerikkalaisia toimijoita. He voivat surutta ostaa EUn puolustusteollisuuden tärkeitä komponentteja valmistavia toimijoita suoraan Atlantin taakse. 

Kilpailijoiden poisto markkinoilta on melko helppo temppu. Täytyy vain olla tarpeeksi rahaa, niin minkä tahansa pörssiyhtiön voi ostaa. Sitten kun yhtiö on ostettu, niin sen toiminnot voidaan vain lakkauttaa. 

Kilpailijat voidaan poistaa markkinoilta siten, että ne vain ostetaan uuteen omistukseen. Ja sitten vain lakkautetaan niiden toiminnot. Noin voidaan tehdä esimerkiksi strategiselle teollisuudelle. Ostetaan teollisuuden osakkeita ja sitten siirretään tuotanto toiselle alueelle tai ajetaan tehtaat vain alas. Tuolla tavalla voidaan poistaa kilpailijoita siististi pois markkinoilta. 

Jos teen työtä tekoälyn tai minkään muun liiketoiminnan osa-alueen parissa, niin silloin minun etuni on se, että kilpailijoita on mahdollisimman vähän. On kaksi tapaa raivata kilpailijoita pois tieltä. Yksi noista tavoista on tietenkin se, että ryhdyn innovoimaan uusia tuotteita, ja teen asioita tehokkaasti ja nopeasti. Mutta tuo tapa vaatii sitä, että olen jatkuvasti innovatiivinen ja luova. Eikä kukaan ihminen jaksa jatkuvasti pitää yllä erilaisia innovaatioon liittyviä prosesseja. 

Mutta toinen tapa on tappaa yritykset alkuunsa. Eli riittää että on paljon rahaa, ja sitten vain ostetaan juuri pörssiin mennyt kilpailija, tai sitten mennään miehissä vieraisille ja sitten vain ladotaan rahaa pöydälle. Tuolloin siis ostamme vain kilpailijan pois markkinoilta, ja sitten me voimme viedä kilpailijan työntekijät jonnekin omaan laboratorioon. Tai sitten vain emme enää hyväksy tuon ostamamme yrityksen saamia tarjouksia. Sitten tuon ostetun yhtiön hallussa olevat patentit voivat siirtyä suoraan ostajan hallintaan, ja ostaja voi laillisesti kieltää noiden patenttien käytön ja hyödyntämisen. 

Ratkaiseeko kvanttiteknologia maailman kaikki ongelmat?

Ongelmien ratkaisu on ihmisestä itsestään kiinni. Kuvassa yllä on tietokone, jonka ruudulta näkyy maapallo. Siis voiko tietokone ratkaista globaaleja ongelmia? Vastaus on se, että jos haluamme pysäyttää sellaisia asioita kuin ilmastonmuutos, niin emme varmaan voi jättää tuota asiaa tietokoneen varaan. On absurdia ajatella että tietokone, oli se sitten kvantti- tai binääritietokone olisi kykenevä ratkaisemaan ilmastonmuutoksen kaltaisia ongelmia. Tai että tietokone, joka on tahdoton olento olisi myöskään syytteessä ilmastonmuutoksesta. Siis me ihmiset emme voi syyttää ilmastonmuutoksesta tietokoneita, emmekä voi myöskään ajatella, että tietokoneet ovat joku pelastava enkeli, joka ratkaisee ilmastonmuutoksen tai lopettaa sotia. 

Eli kuinka monta kvanttitietokonetta tarvitaan kertomaan ihmisille, että ilmastonmuutos jatkuisi vielä senkin jälkeen, kun saamme tai jos saamme hiilen poistetuksi energiantuotannon päästöistä? Eli maapallon lämpötila nousee kunnes hiilidioksidia saadaan poistettua ilmakehästä. Ja tietenkin me voimme miettiä sekä aktiivista että passiivista poistamista. 

Passiivisessa teknologiassa hiili poistetaan energiaa tuottavista prosesseista tai niiden pakokaasuista. Tai sitten ilmaa aletaan pumpata puhdistuslaitosten ja aktiivihiilisuodattimien läpi. Se kuinka ekologisia nuo puhdistuslaitokset ovat riippuu siitä, miten niiden käyttämä sähkövirta tuotetaan. Mutta noiden ratkaisuje käyttöönotto on ihmisten vapaasta tahdosta kiinni. 

Kvanttiteknologia ei varmasti ratkaise kaikkia maailman ongelmia. Siis mikään teknologinen edistys ei ole sellainen, että se voisi tehdä päätöksiä ilman, että ihminen myötävaikuttaa prosesseihin. Siis tietenkin kvanttitietokoneet voivat olla loistavia tukivälineitä esimerkiksi tietojenkäsittelyssä sekä laaja-alaisissa simulaatioissa, kuten esimerkiksi maapallon digitaalisen kaksosen rakentamisessa, jossa maapallosta rakennetaan malli, jonka avulla ilmastonmuutosta simuloidaan tehokkaasti. 

Mutta mikään simulaatio ei varmasti pysäytä esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia, jos ilmastonmuutoksen tutkimisen yhteydessä tehtyjä malleja, joilla hiilidioksidipäästöjä alennetaan ei panna toimeen. Eli jos ihminen ei halua hyödyntää kvanttilaskennan avulla saatua tietoa, niin mikään simulaatio ei ole tuolloin hyödyllinen tai edes merkitsevä malli. 

Tietokoneet eivät tee mitään oma-aloitteisesti. Ja jos käskemme niitä tekemään simulaatioita, niin on meistä itsestämme kiinni teemmekö päätökset noita simulaatioita hyödyntäen. Tai sitten voimme suoraan siirtää ne roskakoriin. Se miten me tuota dataa käytämme on meistä itsestämme kiinni. 

Kvanttitietokoneiden sekä niitä hyödyntävien laitteiden sekä ohjelmien rakentaminen on vasta alussa. Mutta siis me voimme käyttää kvanttitekniikkaa monessa muodossa kuten uusien materiaalien sekä muotojen valmistamisessa. Ja samalla meidän pitää huomioida, että kvantitekniikka on vain tekniikkaa. Ongelmien ratkaisussa vaaditaan muutakin kuin pelkkiä tietokoneita ja niiden ruudulla välkkyvä algoritmeja. Ongelmien ratkaisussa vaaditaan ihmisten hyvää tahtoa, sekä tahtoa tehdä aitoja muutoksia sekä korvata jo olemassa olevia, ja aikoinaan hyväksi havaittuja malleja uusilla malleilla, joiden noudattaminen ei vaadi yhtä paljon fossiilisia polttoaineita kuin entinen fossiiliseen polttoaineeseen perustuva malli. 

Mutta siis kaikki ovat sitä mieltä, että ilmaston lämpenemiselle sekä siitä johtuville ilmiöille kuten kansainvaelluksille pitäisi tehdä jotain. Mutta sitten kun lähdemme keskustelemaan niistä paljon puhutuista toimintatavoista, niin alamme kiistellä siitä, mikä olisi hyvä tapa luopua fossiilisista tai oikeammin hiiltä sisältävistä polttoaineista. Vaihtoehto olisi se että polttoaineen palamisesta syntyvä hiilidioksidi poistetaan pakokaasuista. Mutta siis joka tapauksessa meidän pitää ryhtyä ottamaan käyttöön mallia, joka vaatii hiukan muutoksia totuttuihin kaavoihin. 

Ja jostain syystä esimerkiksi autoissa ei nyt vain voida vaatia esimerkiksi aktiivihiilisuodattimia, joilla suodatetaan pakokaasuista hiili pois. Eikä ilmaa voida missään nimessä ajaa muutenkaan minkään suodattimen läpi. Siis muutama pystyyn asennettu putki, jossa on kaasunaamareista tuttu aktiivihiilisuodatin ei varmasti ole asia, joka voisi auttaa hiilidioksidin poistamiseksi ilmasta. Se että mitään uutta ei voida ottaa käyttöön siksi, että jotain asiaa ei ole ennen tehty varmaan säästää verorahoja todella paljon. Mutta se tulee sitten myöhemmin kostautumaan. 

Kvanttilaskenta sekä kvanttiteknologia ovat apuvälineitä. Eli ne ovat päätöksenteon tueksi tarkoitettuja välineitä. Ne eivät ole asioita, joille voimme suoraan siirtää esimerkiksi kaiken päätöksenteon. Tai jota voimme syyttää ilmastonmuutoksesta. Me voimme määrätä tekoälyjä tai kvanttitietoneita tekemään simulatioita, mutta se käytämmekö niiden antamia vastauksia tukena päätöksenteossa vai emme on meistä itsestämme kiinni. 

Samoin meidän olisi käsitettävä, että tietokoneet eivät tee mitään mitä ihminen ei halua tai oikeastaan tietokoneilta puuttuu oma-aloitteisuus. Ihminen on toimeenpanijana kaikissa toiminnoissa, jotka tietojärjestelmät tekevät. Toki on olemassa järjestelmiä, jotka osaavat reagoida tiettyihin, ennalta ohjelmoituihin tilanteisiin. Mutta siis mikään tietokone ei tee esimerkiksi digitaalista kaksosta suoraan omasta aloitteestaan. Eikä tietokone muuta mitään simulaatiota tai mallia todeksi, ellei sillä ole välineitä tähän toimintaan. 

Tekoälyn hyödyntämisellä alkaa olla jo kiire.

Suomalaisten yritysten olisi kiirehdittävä tekoälyn käyttöönottoa omassa ympäristössään, tai sitten ne ne putoavat pois markkinoilta, sanovat jotkut sijoittajat. Ja silloin me kohtaamme sen, että tekoälyn käyttöönotto vie valitettavasti ainakin osan työtehtävistä historiaan. Tai toisin sanoen tekoäly muuttaa yritysten sisäisiä ja ulkoisia prosesseja tehokkaammin kuin koskaan ennen.  Tekoäly eli Chat GPT otettiin käyttöön kaksi vuotta sitten, ja jo nyt se on muuttamassa yhteiskuntaa tavalla, jota emme koskaan ole ennen ajatelleet. 

Tekoäly on asia joka lisää tuottavuutta ja muutenkin tehostaa prosesseja, mutta sitten meidän pitää lisätä tuohon positiivisten asioiden listaan ainakin yhden "mutta" sanan. Eli meidän pitäisi sanoa, että oikein käytettynä tekoäly lisää tuottavuutta ja nopeuttaa prosesseja, mutta väärin, tai väärällä tavalla käytettynä tekoäly ei ole muuta kuin sotkemassa prosesseja. Eli tekoälyä koskevat samat säännöt kuin muitakin tietojärjestelmiä tai työvälineitä. Uusien tai ennestään outojen työvälineiden käyttö vaatii aina jonkinlaista totuttelua, jossa sitten tutustutaan uuden välineen erityispiirteisiin, joita on joka kerran vaikka millä mitalla. 

Parhaimmillaan tekoäly on kaavamaisten sekä selkeästi samanlaisina toistuvien sekä pituudeltaan ja käsiteltävän datan kohdalla selvästi rajattujen sekä muuten tietyin normein rajoitettujen eli kaikin puolin identtisten tehtävien suorittamisessa. 

"Tekoälyn käyttöön liittyvä suuri kysymys on sen rooli päätöksenteossa: tällä hetkellä tekoäly toimii lähinnä ihmisen päätöksenteon tukena. Reilu kymmenen prosenttia hyödyntää tekoälyä kuitenkin jo itsenäisessä päätöksenteossa."(Tivi, Tekoälyn käyttö räjähti Suomessa – yksi ratkaiseva kysymys nousi esiin)

Siis tekoälyn käyttö itsenäisessä päätöksenteossa on mahdollista. Koneoppiminen mahdollistaa esimerkiksi sen, että jotain ennakkotapausta käytetään mallina, jonka avulla luodaan tietty parametri. Ja jos vastaan tulee vastaava tilanne, missä tekoäly havaitsee vastaavia parametrejä jossain sen ympärisössä, niin tekoäly tekee silloin päätöksen noudattaen ennalta oppimiaan toimintamalleja. 

"Kolmannes vastaajista kertoi, että tekoälyä oli otettu käyttöön jo myynnissä ja markkinoinnissa osaksi arjen toimintaa. Sitä hyödynnettiin esimerkiksi markkina- ja asiakasanalyysiin sekä myyntitekstien luomiseen ja rikastamiseen." (Tivi, Tekoälyn käyttö räjähti Suomessa – yksi ratkaiseva kysymys nousi esiin)

Yksi asia mitä yleensä tekoälyn käyttöönotossa ei ole muistettu käydä läpi on se, että tekoäly vaatii tietyn tyyppistä kielioppia, kun sille annetaan ohjeita. Tekoäly ei myöskään ajattele samalla tavalla kuin ihminen. Eli sen takia tekoälylle annetut komennot voivat tuoda näytölle vähintään outoja vastauksia. Siis tekoäly on oikeastaan vain assistentti, jonka rooli päätöksenteossa on vain neuvoa-antava, eli itsenäisesti tekoäly ei osaa tai kykene tekemään päätöksiä. 

Tekoäly ei ole missään nimessä tee mitään oma-aloitteisesti, vaikka tietenkin siihen voidaan lisätä esimerkiksi triggereitä eli laukaisimia, jotka aktivoivat tiettyjä prosesseja. Nuo laukaisimet voivat olla sellaisia, että esimerkiksi tietyt muutokset osakkeen arvossa saavat tekoälyn myymään osakkeen. Tai sitten jos talossa on tietty kosteusprosentti, niin tekoäly aloittaa kuivatus prosessin. Mutta tekoäly ei osaa tehdä mitään luovaa. Tai siis tekoäly osaa tehdä asioita jos sitä ohjeistetaan noissa asioissa. 

Tekoälyn ja koneoppimisen hyödyntämisen kannalta oleellista on se, että järjestelmään perehdytään kunnolla. Sekä sitten tietenkin sen antamiin tuloksiin pitää tutustua kunnolla. Jos tekoälylle annettu parametri menee väärin, niin silloin tekoälyt eivät osaa tehdä oikeastaan mitään oikein. Samoin jos tekoälyltä odotetaan liikaa, niin silloin me varmasti eivät tee mitään oikein. Jos esimerkiksi tekoäly kykenee tuottamaan jonkun tulosraportin jostain yhtiöstä, niin se ei ehkä osaa tai pysty tekemään esimerkiksi oikeudenkäynnin vaatimaa haastekirjelmää tai tohtorin väitöskirjaa. 

Eli tekoäly ei välttämättä kykene vielä korvaamaan esimerkiksi aivokirurgeja tai juristeja. Mutta se kykenee ehkä avustamaan esimerkiksi isännöitsijää joka etsii tietoja mahdollisesta lämpöhukasta tai ylenmääräisestä vedenkulutuksesta. Tai se voi etsiä esimerkiksi muutoksia ihmisestä otetuista röntgenkuvista, sekä täyttää rutiininomaisia asiakirjoja kuten diagnoosin varmentamiseen kuuluvia lähetteitä. 

https://www.tivi.fi/uutiset/tekoalyn-kaytto-rajahti-suomessa-yksi-ratkaiseva-kysymys-nousi-esiin/25877fdd-591e-404f-90ff-1de54516f99c

Satelliitit ovat keskeisessä asemassa sekä sodassa että rauhassa.

Kuva: ICEYE

Satelliitit ja järjestelmäfuusio ovat uuden sukupolven työkaluja, joilla voidaan tehdä monia asioita. Ja siksi nuo satelliitit ovat melkein poikkeuksetta myös laitteita, joiden toimintaa halutaan järjestelmällisesti häiritä. Esimerkiksi Venäjän harjoittama GPS häirintä on ollut hyvin tehokas sekä ikävä asia Suomelle, joka on Venäjän naapurissa. Joten sen takia GPS häirintään pitää suhtautua hyvin vakavasti. Eli häirintää on olemassa kahta mallia. On olemassa perinteistä häirintää, jossa GPS signaalia estetään pääsemästä läpi elektronisesta hälystä. 

Tuota tekniikkaa kutsutaan englannin kielisellä nimellä "jamming". Se että GPS laite ei saa signaalia kertoo siitä, että sitä häiritään. Mutta uudempi, hienostuneempi sekä vahingollisempi malli on "spoofing". Tuo malli on sellainen että joko maassa tai jossain lentokoneessa tai toisessa satelliitissa oleva laitteisto uskottelee vastaanottajalle olevansa tuo GPS laite. Ja pahimmassa tapauksessa paikannin saa täysin väärät koordinaatit. 

Eli perinteisen signaalin peittämisen aiheuttaman eston huomaa, mutta tuota "spoofing" estoa ei varmasti huomaa kovin helposti. Ja tuo esto saa aikaan sen, että esimerkiksi lentokoneet lentävät väärin pisteisiin. Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, miten GPS-häirinnältä voidaan suojautua, niin yksi asia tietenkin on selvä. Nuo GPS signaalit pitää kryptata siten, että tuo vastaanotin erottaa ne mahdollisista "spoofing" signaaleista. Toisaalta taas GPS pitää voida säätää siten, että se peilaa esimerkiksi juuri maassa olevia häirintäasemia. 

Ja sitten toinen tapa on se, että ei jäädä yhden järjestelmän varaan. Vaikka tässä tekstissä olen käyttänyt termiä "GPS" tarkoittamaan yleistä satelliittipaikannusta, niin oikeasti GPS on vain yksi järjestelmä. Eli varalla voidaan käyttää muita järjestelmiä kuten Galileoa. Sekä samalla tietenkin pitäisi käyttää suurempia taajuus- eli kanavamääriä, joiden peittäminen on silloin vaikeampaa. Myös vastaanottimet pitäisi varustaa sellaisilla laitteilla, että ne näkevät jos signaali tulee taivaalta. Eli jos maasta lähtee signaali joka kulkee GPS taajuudella, niin se tarkoittaa sitä, että joku maa-asema häiritsee GPS-laitetta.

GPS-satelliitit voivat myös olla houkuttelevia maaleja ASAT aseille. Eli tuolloin satelliittien tuhoamiseen käytettävä ohjus hakeutuu tuollaiseen GPS satelliittiin tuhoten sen. Satelliitin tuhoaminen on äärimmäinen keino. Mutta se tehoaa myös tiedustelusatelliitteihin. 

SAR eli synteettisen apertuurin tutkat ovat loistavia tiedusteluvälineitä. Mutta tutka on hyvin monipuolinen väline, jota voidaan käyttää monella tavalla. Tutkasatelliitin heikkous on sen lähettämä radiosignaali, mikä tekee siitä hyvän kohteen ASAT ohjuksille, jotka hakeutuvat noiden satelliittien lähettämään radiosignaaliin. 

Mutta tietenkin esimerkiksi myös tutkasatelliitteja voidaan käyttää paikantamisessa. Esimerkiksi suomalaisen ICEYE-yhtön SAR-tutkaa käyttävät kartoitus sekä tiedustelusatelliitit voidaan  tietenkin integroida muihin järjestelmiin. Noiden tutkasatelliittien tuottamaa dataa voidaan liittää esimerkiksi merenkulun tai ilmailun automaattisiin kulunvalvontajärjestelmiin. Ja yhdistämällä noiden tutkien antamia tietoja noiden muiden järjestelmien tietoihin, niin silloin saadaan tietoa siitä, että onko jollain alueella liikkeellä mahdollisesti pimeä alus, jota ei ole kytketty merenkulun automaattiseen valvontajärjestelmään. 

Se että tutkasatelliitteja häiritään jossain alueella on ikävä asia. Se että häirintä perustuu satelliitin aikasignaalin häirintään voidaan periaatteessa korjata hyvin helposti. Satelliitti pitää varustaa ainoastaan TERCOM- eli maastovertailulaitteella. Tuolloin satelliitti voi helposti paikantaa itsensä maasta ostettujen valokuvien avuilla. Tutkasatelliittien välittämää dataa voidaan tekoälyn avulla yhdistellä esimerkiksi optisen alueen eli näkyvän valon, ultravioletti.- sekä myös infrapuna-alueen kuvauksiin, mikä tuo esiin paljon tietoa kohdealueesta. 

Periaatteessa tutkasatelliitit voidaan valjastaa myös paikannustehtäviin. Tuolloin tutkasatelliitti paikallistaa maassa tai ilmassa olevien operaattorien transponder, eli toisiotutkavastaajalaitteet. Satelliitti lähettää tuolloin tutkakuvaa kohdealueesta vastaanottimeen, joka sitten voi syöttää tuota tietoa esimerkiksi Internetin kautta noiden operaattoreiden kännyköihin. Tuolla tavalla voidaan yhdistää satelliittipaikannus sekä tiedustelusatelliitti. 

Tutkasatelliittien ongelma on siinä, etä ne voidaan peilata taivaalta. Tuolloin esimerkiksi ASAT ase voidaan kohdentaa noihin satelliitteihin käyttämällä samaa tekniikkaa kuin muutkin tutka- tai säteilylähteisiin hakeutuvat ohjukset käyttävät. Toki passiivisessa tilassa olevat tutkasatelliitit voivat peilata maassa olevia tutka-asemia sekä radiolaitteita, mutta silloin tuon tutkan pitää tietää taajuudet, millä etsittävä tutka operoi. Tutkasatelliitteja voidaan käyttää myös viestintään. Tuolloin satelliitin tutkat vain ohjelmoidaan siten, että ne voivat lähettää myös dataa maassa tai ilmassa oleville asiakkaille. 

https://www.iceye.com/

https://en.wikipedia.org/wiki/Galileo_(satellite_navigation)

https://en.wikipedia.org/wiki/Global_Positioning_System

Satelliitit ovat keskeisessä asemassa sekä sodassa että rauhassa. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Synthetic-aperture_radar

Kuvalähde: Iceye.com

Kun tekoäly kohtaa luovuuden.

 

Yllä on hieno, mutta ikävä kyllä, tekoälyn luoma kuva kissasta, joka istuu pöydällä ja tuijottaa läppäriä, jonka ruudulla näkyy heksadesimaalista koodia. Se mikä tässä kuvassa itseäni häiritsee on se, että loin sen tekoälyn avulla, kun en "viitsinyt" tehdä sitä itse.  Siis käytänkö tässä yhteydessä sanaa "viitsinyt", peittelemään sitä, että en osaa piirtää? Sen saa jokainen itse päätellä. 

Vai teinkö tuon kuvan itse. Tai teinkö sen yhdessä tekoälyn kanssa? Tekoäly ei itse ajattele, joten meidän pitää vain käskyttää sitä oikein, niin saamme aikaan hienoja tuloksia. Tekoäly vapauttaa meidät esimerkiksi piirustus taidottomuuden kahleista, mutta samalla me emme koskaan kehity hyviksi piirtäjiksi, jos käytämme tekoälyä kaikkien kuvien tekemiseen. Kuva siis voisi olla hieno, mutta samalla se on tekoälyn muutamassa sekunnissa tekemä työ. Joten ehkä piirustuskilpailuihin pitäisi luoda tekoälysarjoja, joissa sitten kilpailevat tekoälyt eivätkä ihmiset. 

Eli tarkemmin sanoen loin tuon kuvan ChatGPT-tekoälyä käyttämällä, ja annoin komennon missä käskin tekoälyä luomaan kuvan kissasta, joka tuijottaa pöydällä olevan läppärin ruutua. Ja sitten annoin käskyn muuttaa tuon ruudun kuvan siten, että se esittää heksadesimaalin muotoista ohjelmistokoodia, eli mikään vaikea prosessi tämä ei ollut. Siis miten tekoäly yhdistyy luovuuteen? 

Siinä vasta mielenkiintoinen kysymys. Tekoälyä voidaan käyttää tehokkaasti tai vähemmän tehokkaasti apuna kuvien luomiseen. Se on loistava väline, jota voidaan verrata mestarin suhteeseen oppilaaseen. Eli tekoäly on ikään kuin oppilas, joka istuu maalaustelineen edessä ja sitten mestari, eli tekoälyn käyttäjä ohjaa tekoälyä luomaan sellaisia kuvia, kuin hän haluaa. Joten se siitä luovuudesta. 

Jos ajatellaan tekoälyn käyttöä kuvituksessa, niin jos kuvan ei tarvitse olla mikään tietynlainen, niin silloin me voimme aina käyttää tekoälyä. Voimme antaa sille käskyn tehdä kuva esimerkiksi kissasta, joka on valloittanut kehittäjän paikan. Jos haluamme olla oikein luovia ihmisiä, niin voimme ajatella että kissa on kyborgi tai robotti, joka pitää yhteyttä tekoälyyn. Eli tekoäly on ikään kuin serveri, joka ajaa monimutkaista kielimallia, ja sitten tuon kissan tehtävä on toimia ikään kuin yhteydenpitokanavana tekoälyserverin sekä käyttäjien välillä. Tuossa kyborgikissassa olisi siis satelliitti-kommunikaatio sekä ydinparisto, jolla se kykenee pitämään yhteyttä keskustitokoneeseen ja avustamaan ihmisiä kaikissa sallituissa asioissa kuten koodaamisessa. No, ehkä tuo oli futuristinen malli. 

Kuten me kaikki kahvin suurkuluttajat, open- sekä suljetun koodin pohjalla toimivat devaajat eli kehittäjät, ja tekoäly friikit tiedämme, niin tekoälyä voidaan käyttää moneen eri asiaan. Yksi noista asioista on tietenkin grafiikan sekä tekstien tuottaminen, ja ehkä kaikki tekoälyn avulla luodut asiat eivät ole sellaisia, että niillä voisi kehua ainakaan omaa luovuutta. Tuo luovuus on asia, mikä aina silloin tällöin saa maksimaalisen suurenmoiset mittasuhteet sosiaalisessa, ja myös muussa mediassa. Siis etätyö kuulemma tappaa luovuuden, kun me emme voi istua saman pöydän ääressä miettimässä sitä, miten me innovoimme seuraavia projekteja. 

Mutta samalla me voimme kuitenkin toisaalta sanoa, että tuollaisissa miettimistä tai innovointia varten perustetussa ryhmässä on joskus sellainen ryhmädynamiikka, missä kehittäjät eli devaajat eivät ehkä puhu ollenkaan. Tai sitten ihmiset huutavat toisensa päälle. Se mikä sitten saa aikaan sellaisen pienen ongelman ovat ne kehittäjät, jotka eivät osallistu kokoukseen muuten kuin tuijottamalla puhelinta. He ilmeisesti pelkäävä jotain epäonnistumisen kaltaista, kun heillä ei mitään asiaa koskaan ole. Mutta samalla kuitenkin me voimme samalla ihmetellä heidän haluaan sekä intoaan saada nimensä onnistuneiden projektien osallistuneiden listalle.